Jerusalemin suurmufti, muslimijohtaja ja arabinationalisti Haj Amin al Husseini eli Mohammad Amin al-Husayni lausui toisen maailmansodan jälkeen, 1948, juutalaisista näin:
"I declare a holy war, my Moslem brothers! Murder the Jews! Murder them all!"
Mutta tiesitkö, että kyseinen suurmufti oli natsien yhteystoimintamies, Himmlerin ja Eichmannin ystävä, ja vieraili Saksassa. Hänellä oli jopa näppinsä pelissä Holocaustissa.
http://en.wikipedia.org/wiki/Mohammad_Amin_al-Husayni
Natsit, muslimit ja Holocaust
avartavaa
23
1625
Vastaukset
- nähdään.
Tästäkin nähdään, että on sääli, ettei Saksa voittanut; mikäli Saksa olisi voittanut, ei tänä päivänä olisi ristiriitaisuuksia lännen ja muslimimaailman välillä, kuten on tilanne nykyisin.
- Tsaudi-666
Wiki on siionistiprojekti. Sitäpaitsi juttu lienee keksittyä Israelin propagandaa, jota on netti täynnä
- avartavaa
Tässä lähdeluetteloa. Jokainen arvioikoon itse:
The Mufti of Jerusalem by Philip Mattar (Columbia University Press revised edition, 1988, ISBN 0231064632)
The Mufti of Jerusalem and Palestine Arab Politics, 1930-1937 (Outstanding These from the London School of Economics and Political Science) by Yehuda Taggar (Garland Pub, 1987, ISBN 0824019334)
Palestinian Leader, Hajj Amin Al-Husoyni, Mufti of Jerusalem (Kingston Press Series. Leaders, Politics, and Social Change in the Islamic World, No 5) by Taysir Jbara (Kingston Press, 1985, ISBN 0940670216)
The Mufti of Jerusalem: Amin el-Husseini, and his diplomatic activity during World War II, October 1941-July 1943 by Daniel Carpi Studies in Zionism, Vol VII (1983), pp101-131.
"Al-Husayni and Iraq's quest for independence, 1939-1941" by P. Mattar in Arab Studies Quarterly 6,4 (1984), 267-281.
"The Formation of Palestinian Identity: The Critical Years, 1917-1923" by R. Khalidi in Rethinking Nationalism in the Arab Middle East edited by James Jankowski and Israel Gershoni (Columbia University Press, 1997, ISBN 0231106955)
Mufti of Jerusalem: The Story of Haj Amin el Husseini by Moshe Pearlman (V Gollancz, 1947)
Days of our Years by Pierre van Paassen (Hillman-Curl, Inc., 1939, LC 39027058) pp. 363-373
Biographical Dictionary of the Extreme Right Since 1890 by Philip Rees (Macmillan Library Reference, 1991, ISBN 0130893013)
The Mufti and the Fuehrer: The rise and fall of Haj Amin el-Husseini by Joseph B Schechtman (T. Yoseloff, 1965)
The Grand Mufti: Haj Amin Al-Hussaini, Founder of the Palestinian National Movement by Zvi Elpeleg, translated by David Harvey and edited by Shmuel Himelstein (Frank Cass Publishers, 1993, ISBN 0714634328)
Lewis, Bernard (1984). The Jews of Islam. Princeton: Princeton University Press. ISBN 0691008078.
The Israel-Arab Reader: A Documentary History of the Middle East Conflict edited by Walter Laqueur and Barry M. Rubin (Penguin Books 6th Rev edition, 2001, ISBN 0140297138)
Extreme Islam: Anti-American Propaganda of Muslim Fundamentalism edited by Adam Parfrey (Last Gasp, 2002, ISBN 0922915784)
Article on Amin al-Husayni, including a picture with Hitler
Levenberg, Haim (1993). Military Preparations of the Arab Community in Palestine: 1945-1948. London: Routledge. ISBN 0714634395
Robinson, Glenn E. (1997). Building a Palestinian State: The Incomplete Revolution. Indiana University Press. ISBN 0253210828
Sayigh, Yezid (2000). Armed Struggle and the Search for State: The Palestinian National Movement, 1949-1993. Oxford: Oxford University Press. ISBN 0198296436
Shlaim, Avi (2001). Israel and the Arab Coalition. In Eugene Rogan and Avi Shlaim (eds.). The War for Palestine (pp. 79-103). Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0521794765
Zertal, Idith (2005). Israel's Holocaust and the Politics of Nationhood. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0521850967
"Encyclopedia of the Holocaust" 1990 Macmillan Publishing Company New York, NY 10022
"Himmler's Bosnian Division; The Waffen-SS Handschar Division 1943-1945" by George Lepre. Algen: Shiffer, 1997. ISBN 0764301349
Deutsche - Juden - Völkermord. Der Holocaust als Geschichte und Gegenwart (Germans, Jews, Genocide — The Holocaust as History and Present). Klaus Michael Mallmann and Martin Cüppers. Wissenschaftliche Buchgesellschaft Darmstadt, 2006.
The Trouble with Islam Today by Irshad Manji, St. Martin's Griffin (paperback), 2005, ISBN 0312327005 - fatima12
avartavaa kirjoitti:
Tässä lähdeluetteloa. Jokainen arvioikoon itse:
The Mufti of Jerusalem by Philip Mattar (Columbia University Press revised edition, 1988, ISBN 0231064632)
The Mufti of Jerusalem and Palestine Arab Politics, 1930-1937 (Outstanding These from the London School of Economics and Political Science) by Yehuda Taggar (Garland Pub, 1987, ISBN 0824019334)
Palestinian Leader, Hajj Amin Al-Husoyni, Mufti of Jerusalem (Kingston Press Series. Leaders, Politics, and Social Change in the Islamic World, No 5) by Taysir Jbara (Kingston Press, 1985, ISBN 0940670216)
The Mufti of Jerusalem: Amin el-Husseini, and his diplomatic activity during World War II, October 1941-July 1943 by Daniel Carpi Studies in Zionism, Vol VII (1983), pp101-131.
"Al-Husayni and Iraq's quest for independence, 1939-1941" by P. Mattar in Arab Studies Quarterly 6,4 (1984), 267-281.
"The Formation of Palestinian Identity: The Critical Years, 1917-1923" by R. Khalidi in Rethinking Nationalism in the Arab Middle East edited by James Jankowski and Israel Gershoni (Columbia University Press, 1997, ISBN 0231106955)
Mufti of Jerusalem: The Story of Haj Amin el Husseini by Moshe Pearlman (V Gollancz, 1947)
Days of our Years by Pierre van Paassen (Hillman-Curl, Inc., 1939, LC 39027058) pp. 363-373
Biographical Dictionary of the Extreme Right Since 1890 by Philip Rees (Macmillan Library Reference, 1991, ISBN 0130893013)
The Mufti and the Fuehrer: The rise and fall of Haj Amin el-Husseini by Joseph B Schechtman (T. Yoseloff, 1965)
The Grand Mufti: Haj Amin Al-Hussaini, Founder of the Palestinian National Movement by Zvi Elpeleg, translated by David Harvey and edited by Shmuel Himelstein (Frank Cass Publishers, 1993, ISBN 0714634328)
Lewis, Bernard (1984). The Jews of Islam. Princeton: Princeton University Press. ISBN 0691008078.
The Israel-Arab Reader: A Documentary History of the Middle East Conflict edited by Walter Laqueur and Barry M. Rubin (Penguin Books 6th Rev edition, 2001, ISBN 0140297138)
Extreme Islam: Anti-American Propaganda of Muslim Fundamentalism edited by Adam Parfrey (Last Gasp, 2002, ISBN 0922915784)
Article on Amin al-Husayni, including a picture with Hitler
Levenberg, Haim (1993). Military Preparations of the Arab Community in Palestine: 1945-1948. London: Routledge. ISBN 0714634395
Robinson, Glenn E. (1997). Building a Palestinian State: The Incomplete Revolution. Indiana University Press. ISBN 0253210828
Sayigh, Yezid (2000). Armed Struggle and the Search for State: The Palestinian National Movement, 1949-1993. Oxford: Oxford University Press. ISBN 0198296436
Shlaim, Avi (2001). Israel and the Arab Coalition. In Eugene Rogan and Avi Shlaim (eds.). The War for Palestine (pp. 79-103). Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0521794765
Zertal, Idith (2005). Israel's Holocaust and the Politics of Nationhood. Cambridge: Cambridge University Press. ISBN 0521850967
"Encyclopedia of the Holocaust" 1990 Macmillan Publishing Company New York, NY 10022
"Himmler's Bosnian Division; The Waffen-SS Handschar Division 1943-1945" by George Lepre. Algen: Shiffer, 1997. ISBN 0764301349
Deutsche - Juden - Völkermord. Der Holocaust als Geschichte und Gegenwart (Germans, Jews, Genocide — The Holocaust as History and Present). Klaus Michael Mallmann and Martin Cüppers. Wissenschaftliche Buchgesellschaft Darmstadt, 2006.
The Trouble with Islam Today by Irshad Manji, St. Martin's Griffin (paperback), 2005, ISBN 0312327005Voihan siionistilähteitä pistää luettelon perään. Jospa siteeraisit jotain näistä tarkasti.
- siionisti täällä
fatima12 kirjoitti:
Voihan siionistilähteitä pistää luettelon perään. Jospa siteeraisit jotain näistä tarkasti.
siionisti pomppii el pimpon päällä... ei kun siis päässä.
joka käyttää pedon lukua.On tunnettua että paholainen on pettäjä ja valehtelija joten voidaan sanoa kyllä aloittaja on oikeassa ja sinä väärässä.
- Vandaali
siionisti täällä kirjoitti:
siionisti pomppii el pimpon päällä... ei kun siis päässä.
On myös kommarisikoja, joiden ansiosta Euroopassa ei ole sanavapautta eikä demokratiaa. Nämä löyhkäävät natsipellet mahdollistavat voittajien tarut. Äärivasemmistokuoro esittää satuja "hyvän asian puolesta" ja "natsismia vastaan". Ne ovat sitten helppo pitää virallisena totuutena rikollisten bolsujen ansiosta.
Muistanemme, että yliopistoissa ei totuutta sota-ajasta saa sanoa. USA:n yliopistojen johdolla koko maailma alkaa kallistua siionistien käsiin. - tutustumassa
Vandaali kirjoitti:
On myös kommarisikoja, joiden ansiosta Euroopassa ei ole sanavapautta eikä demokratiaa. Nämä löyhkäävät natsipellet mahdollistavat voittajien tarut. Äärivasemmistokuoro esittää satuja "hyvän asian puolesta" ja "natsismia vastaan". Ne ovat sitten helppo pitää virallisena totuutena rikollisten bolsujen ansiosta.
Muistanemme, että yliopistoissa ei totuutta sota-ajasta saa sanoa. USA:n yliopistojen johdolla koko maailma alkaa kallistua siionistien käsiin.The Mufti's knowledge about the holocaust while living in Nazi Germany has been debated with the Mufti himself denying any such knowledge after the war. Testimony presented at the Nuremberg trials, however, accused the Mufti of not only having knowledge about the holocaust but of also actively encouraging the initiation of extermination programs against European Jews.
Adolf Eichmann's deputy Dieter Wisliceny testified during his war crimes trial in 1946 that ... "The Mufti was one of the initiators of the systematic extermination of European Jewry and had been a collaborator and adviser of Eichmann and Himmler in the execution of this plan... He was one of Eichmann’s best friends and had constantly incited him to accelerate the extermination measures. I heard him say, accompanied by Eichmann, he had visited incognito the gas chambers of Auschwitz."
When the Red Cross offered to mediate with Adolf Eichmann in a trade prisoner-of-war exchange involving the freeing of German citizens in exchange for 5,000 Jewish children being sent from Poland to the Theresienstadt concentration camp, Husseini directly intervened with Himmler and the exchange was cancelled.
Among the sabotage al-Husayni organized was an attempted chemical warfare assault on the second largest and predominantly Jewish city in Palestine, Tel Aviv.
Five parachutists were sent with a toxin to dump into the water system. The police caught the infiltrators in a cave near Jericho, and according to Jericho district police commander Fayiz Bey Idrissi, "The laboratory report stated that each container held enough poison to kill 25,000 people, and there were at least ten containers."
Recent Nazi documents uncovered in the German Minstry of Foreign Affairs and the Military Archive Service in Freiburg by two researchers, Klaus Michael Mallmann from Stuttgart University and Martin Cüppers from the University of Ludwigsburg, indicated that in the event of the British being defeated in Egypt by Field Marshal Erwin Rommel's Afrika Korps the Nazis had planned to deploy a special unit called Einsatzkommando Ägypten to exterminate Palestinian Jews and that they wanted Arab support to prevent the emergence of a Jewish state.
In their book the researchers concluded that, "the most important collaborator with the Nazis and an absolute Arab anti-Semite was Haj Amin al-Husseini, the mufti of Jerusalem".
According to the German researchers Husayni was a prime example of how Arabs and Nazis became friends out of a hatred of Jews. Al-Husseini had met several times with Adolf Eichmann, Adolf Hitler's chief architect of the Holocaust - Vandaali
tutustumassa kirjoitti:
The Mufti's knowledge about the holocaust while living in Nazi Germany has been debated with the Mufti himself denying any such knowledge after the war. Testimony presented at the Nuremberg trials, however, accused the Mufti of not only having knowledge about the holocaust but of also actively encouraging the initiation of extermination programs against European Jews.
Adolf Eichmann's deputy Dieter Wisliceny testified during his war crimes trial in 1946 that ... "The Mufti was one of the initiators of the systematic extermination of European Jewry and had been a collaborator and adviser of Eichmann and Himmler in the execution of this plan... He was one of Eichmann’s best friends and had constantly incited him to accelerate the extermination measures. I heard him say, accompanied by Eichmann, he had visited incognito the gas chambers of Auschwitz."
When the Red Cross offered to mediate with Adolf Eichmann in a trade prisoner-of-war exchange involving the freeing of German citizens in exchange for 5,000 Jewish children being sent from Poland to the Theresienstadt concentration camp, Husseini directly intervened with Himmler and the exchange was cancelled.
Among the sabotage al-Husayni organized was an attempted chemical warfare assault on the second largest and predominantly Jewish city in Palestine, Tel Aviv.
Five parachutists were sent with a toxin to dump into the water system. The police caught the infiltrators in a cave near Jericho, and according to Jericho district police commander Fayiz Bey Idrissi, "The laboratory report stated that each container held enough poison to kill 25,000 people, and there were at least ten containers."
Recent Nazi documents uncovered in the German Minstry of Foreign Affairs and the Military Archive Service in Freiburg by two researchers, Klaus Michael Mallmann from Stuttgart University and Martin Cüppers from the University of Ludwigsburg, indicated that in the event of the British being defeated in Egypt by Field Marshal Erwin Rommel's Afrika Korps the Nazis had planned to deploy a special unit called Einsatzkommando Ägypten to exterminate Palestinian Jews and that they wanted Arab support to prevent the emergence of a Jewish state.
In their book the researchers concluded that, "the most important collaborator with the Nazis and an absolute Arab anti-Semite was Haj Amin al-Husseini, the mufti of Jerusalem".
According to the German researchers Husayni was a prime example of how Arabs and Nazis became friends out of a hatred of Jews. Al-Husseini had met several times with Adolf Eichmann, Adolf Hitler's chief architect of the HolocaustHah. Siionistit olivatkin juuri perustamassa Israelia. Alkaa kyrsimään toden teolla tämä rikollisjoukko.
- Vandaali
tutustumassa kirjoitti:
The Mufti's knowledge about the holocaust while living in Nazi Germany has been debated with the Mufti himself denying any such knowledge after the war. Testimony presented at the Nuremberg trials, however, accused the Mufti of not only having knowledge about the holocaust but of also actively encouraging the initiation of extermination programs against European Jews.
Adolf Eichmann's deputy Dieter Wisliceny testified during his war crimes trial in 1946 that ... "The Mufti was one of the initiators of the systematic extermination of European Jewry and had been a collaborator and adviser of Eichmann and Himmler in the execution of this plan... He was one of Eichmann’s best friends and had constantly incited him to accelerate the extermination measures. I heard him say, accompanied by Eichmann, he had visited incognito the gas chambers of Auschwitz."
When the Red Cross offered to mediate with Adolf Eichmann in a trade prisoner-of-war exchange involving the freeing of German citizens in exchange for 5,000 Jewish children being sent from Poland to the Theresienstadt concentration camp, Husseini directly intervened with Himmler and the exchange was cancelled.
Among the sabotage al-Husayni organized was an attempted chemical warfare assault on the second largest and predominantly Jewish city in Palestine, Tel Aviv.
Five parachutists were sent with a toxin to dump into the water system. The police caught the infiltrators in a cave near Jericho, and according to Jericho district police commander Fayiz Bey Idrissi, "The laboratory report stated that each container held enough poison to kill 25,000 people, and there were at least ten containers."
Recent Nazi documents uncovered in the German Minstry of Foreign Affairs and the Military Archive Service in Freiburg by two researchers, Klaus Michael Mallmann from Stuttgart University and Martin Cüppers from the University of Ludwigsburg, indicated that in the event of the British being defeated in Egypt by Field Marshal Erwin Rommel's Afrika Korps the Nazis had planned to deploy a special unit called Einsatzkommando Ägypten to exterminate Palestinian Jews and that they wanted Arab support to prevent the emergence of a Jewish state.
In their book the researchers concluded that, "the most important collaborator with the Nazis and an absolute Arab anti-Semite was Haj Amin al-Husseini, the mufti of Jerusalem".
According to the German researchers Husayni was a prime example of how Arabs and Nazis became friends out of a hatred of Jews. Al-Husseini had met several times with Adolf Eichmann, Adolf Hitler's chief architect of the HolocaustLuinhan mä juuri tuon sepustuksen, saasta. Ei ihme, että siionisteja vihataan. Alkaapa mennä hulluksi lehtikirjoittelu ja tiedekin kuin roistovaltio USA:ssa ilmeisesti.
Ydin epämääräinen heitto siionistien sikajuhliin eli Nürnbergin oikeudenkäynnin vlheisiin. Sitten kokoelma heittoja siis: "Suunnittselivat käyttävänsä arabeja hyväksi hallinnossa alueella", "oli kollaboraattori eli natseihin yhteyksiä ja Eichmaniin (kenelläpä Palestiinan johtohahmoista ei olisi ollut?", ym. ym. Perusotsikkosi on liian röyhkeä, kuten te komusiionistit tuppaatte olemaan. - Vandaali
tutustumassa kirjoitti:
The Mufti's knowledge about the holocaust while living in Nazi Germany has been debated with the Mufti himself denying any such knowledge after the war. Testimony presented at the Nuremberg trials, however, accused the Mufti of not only having knowledge about the holocaust but of also actively encouraging the initiation of extermination programs against European Jews.
Adolf Eichmann's deputy Dieter Wisliceny testified during his war crimes trial in 1946 that ... "The Mufti was one of the initiators of the systematic extermination of European Jewry and had been a collaborator and adviser of Eichmann and Himmler in the execution of this plan... He was one of Eichmann’s best friends and had constantly incited him to accelerate the extermination measures. I heard him say, accompanied by Eichmann, he had visited incognito the gas chambers of Auschwitz."
When the Red Cross offered to mediate with Adolf Eichmann in a trade prisoner-of-war exchange involving the freeing of German citizens in exchange for 5,000 Jewish children being sent from Poland to the Theresienstadt concentration camp, Husseini directly intervened with Himmler and the exchange was cancelled.
Among the sabotage al-Husayni organized was an attempted chemical warfare assault on the second largest and predominantly Jewish city in Palestine, Tel Aviv.
Five parachutists were sent with a toxin to dump into the water system. The police caught the infiltrators in a cave near Jericho, and according to Jericho district police commander Fayiz Bey Idrissi, "The laboratory report stated that each container held enough poison to kill 25,000 people, and there were at least ten containers."
Recent Nazi documents uncovered in the German Minstry of Foreign Affairs and the Military Archive Service in Freiburg by two researchers, Klaus Michael Mallmann from Stuttgart University and Martin Cüppers from the University of Ludwigsburg, indicated that in the event of the British being defeated in Egypt by Field Marshal Erwin Rommel's Afrika Korps the Nazis had planned to deploy a special unit called Einsatzkommando Ägypten to exterminate Palestinian Jews and that they wanted Arab support to prevent the emergence of a Jewish state.
In their book the researchers concluded that, "the most important collaborator with the Nazis and an absolute Arab anti-Semite was Haj Amin al-Husseini, the mufti of Jerusalem".
According to the German researchers Husayni was a prime example of how Arabs and Nazis became friends out of a hatred of Jews. Al-Husseini had met several times with Adolf Eichmann, Adolf Hitler's chief architect of the HolocaustMitään tuollaista ei olekaan kehdattu varmaan tähn asti pyöritellä kuin netin surkeimmissa loukoissa. Koko juttu lienee tehty ajankohtaisiin tarpeisiin. Kaasukammioiden olemassaolo on sitäpaitsi hyvin kyseenalainen. Taitaa oll niin, että ne on keksitty sopivassa välissä aina muistuttamaan.
"Oli keskeinen juutalaisten vastustaja". Varmaan. Ehkäpä kinaa oli jo. Mmuslimit ja natsit vihasivat tuolloin varmasti tahollaan ja tavallaan enemmän tai vähemmän juutalaisia ja juutalaiset tietysti kaikkia muita. Mitä sitten? - Hurlokki
Vandaali kirjoitti:
Luinhan mä juuri tuon sepustuksen, saasta. Ei ihme, että siionisteja vihataan. Alkaapa mennä hulluksi lehtikirjoittelu ja tiedekin kuin roistovaltio USA:ssa ilmeisesti.
Ydin epämääräinen heitto siionistien sikajuhliin eli Nürnbergin oikeudenkäynnin vlheisiin. Sitten kokoelma heittoja siis: "Suunnittselivat käyttävänsä arabeja hyväksi hallinnossa alueella", "oli kollaboraattori eli natseihin yhteyksiä ja Eichmaniin (kenelläpä Palestiinan johtohahmoista ei olisi ollut?", ym. ym. Perusotsikkosi on liian röyhkeä, kuten te komusiionistit tuppaatte olemaan.Ovatko lääkkeet lopussa kuin noin vaahtoat?
- avartavaa
Vandaali kirjoitti:
Mitään tuollaista ei olekaan kehdattu varmaan tähn asti pyöritellä kuin netin surkeimmissa loukoissa. Koko juttu lienee tehty ajankohtaisiin tarpeisiin. Kaasukammioiden olemassaolo on sitäpaitsi hyvin kyseenalainen. Taitaa oll niin, että ne on keksitty sopivassa välissä aina muistuttamaan.
"Oli keskeinen juutalaisten vastustaja". Varmaan. Ehkäpä kinaa oli jo. Mmuslimit ja natsit vihasivat tuolloin varmasti tahollaan ja tavallaan enemmän tai vähemmän juutalaisia ja juutalaiset tietysti kaikkia muita. Mitä sitten?Tuon artikkelin ensimmäinen versio Wikipediassa on tehty jo 31. maaliskuuta 2003.
Eli siis kolme ja puoli vuotta sitten.
Eli ei sitä tämän päivän tarpeisiin ole luotu. - Nasusesi
avartavaa kirjoitti:
Tuon artikkelin ensimmäinen versio Wikipediassa on tehty jo 31. maaliskuuta 2003.
Eli siis kolme ja puoli vuotta sitten.
Eli ei sitä tämän päivän tarpeisiin ole luotu.Niin. Nürnbergin potaska on siis otettu vasta uusiokäyttöön. Saippuajututkin ovat palaamassa siionistisen yliotteen myötä yliopistoissa ja medioissa ja tietysti neokonservatiivien vallankumouksen myötä USA:ssa.
Siis Mufti oli jo tutustunut kaasukammioon ja sellaista suunniteltiin Israeliin? Juutalaiset oli siis määrä tuhota palestiinalaisten ja saksalaisten kanssa yhdessä?
Ja kun juutalainen tiedemies /siionistiyliopisto on näin sanonut, maailman media vouhottaa siitä ja kommarit myös. Muille ei mediassa sijaa anneta (vrt Rautkallio vs Sana). Ylikangas tms tekee näytelmiä ja vastaansanoa ei saa. On heti äärioikeistoa tai jopa juutalaisvastainen. Kohta säädetään laki, jossa osittainen kiistäjäkin tuomitaan vähättelystä linnaan.
Eurooppalaisista on tehty sontiaisia.
- Vandaali
"Eufemismia on pidetty Hitlerin julistuksessa tuhoamisena". Voisi ymmärtää myös juutalaisvallan lakkaamisena. Kovastipa monelle Holokaustista kerrottiin sitten ja varhaisessa vaiheessa. Ainiin, lähteenähän onkin Nürnbergin pöytäkirjat (Tsiisus!) ja Eichmannin kuulustelupöytikset Israelissa (Heh).
Tietysti aluetta olisi hallittu arabien kanssa. Kaikialla muualla juutalaisten eliminoiminen oli kuitenkin ss-joukkojen tehtävä ja heidät nimenomaan kuljetettiin muualle. Mutta samat sontapuheethan on lauottu kaikille Itä-Euroopan maille. Pian on Suomellekin tulossa korvausvaatimus. Ylikangas taitaa jo kirjoittaa historiaa. Näytelmissähän on jo kerrottu Rytin luvanneen kaikki juutalaiset Suomesta tapettavaksi viljaa vastaan... - Hurlokki
Tiesin. Ja Hitler ei halunnut ottaa häntä vastaan ennenkuin Bormann todisti että muftilla on siniset silmät koska hän muuten oli epäilyttävän seemiläisen oloinen. Waffen SS rekrytoi jopa oman muslimijoukko-osastonsa mikä herätti niin huvittuneisuutta kuin vihamielisyyttä muissa SS-joukko-osastoissa.
Ja sehän oli taas nähtävissä että huru-ukkomme pikkunatsi Vandaali ja muut pellet tulevat tähänkin keskusteluaiheeseen laukomaan järjettömyyksiään. - Vandaali
Seuraava prof. Faurissonin kirjoitus ilmestyi Le Monde -lehdessä Ranskassa v. 1978, 28 vuotta sitten, otsikko oli "Kaasukammio-ongelma" (suomennoksestani olen jättänyt viitteet pois tekstimäärän vähentämiseksi):
Ei kukaan, ei edes kukaan niistä, jotka suhtautuvat Kolmanteen Valtakuntaan nostalgialla, kiellä sitä, että Hitlerillä oli keskitysleirejä. Jokainen tunnustaa myös, että joissakin leireissä oli krematoriouuneja. Ruumiita ei haudattu vaan ne tuhkattiin polttamalla. Toistuvat epidemiat tekivät polttamisen välttämättömäksi, etenkin niiden, jotka olivat kuolleet pilkkukuumeeseen. Kiistaa lukuisten ranskalaisten, brittiläisten, amerikkalaisten ja saksalaisten kirjoittajien keskuudessa on sen sijaan siitä, oliko Hitlerin Saksassa "tuhoamisleirejä". Historioitsijat käyttävät tätä ilmausta puhuessaan niistä leireistä, joissa on oletettu olleen "kaasukammioita". Nämä "kaasukammiot" erosivat amerikkalaisista kaasukammioista siinä, että niitä väitettiin käytetyn tappamaan suuria joukkoja. Uhrien väitetään olleen miehiä, naisia ja lapsia, jotka tuhottiin rotunsa tai uskontonsa vuoksi. Tätä kutsutaan "kansanmurhaksi". Tämä "kansanmurha" toteutettiin pääasiallisesti ihmisille tarkoitetuissa teurastamoissa, joita kutsuttiin "kaasukammioiksi", ja kaasu, jota tähän tarkoitukseen käytettiin olisi ollut yleensä Zyklon-B (sinihappo- eli syaanivetypohjainen hyönteismyrkky).
Kirjoittajia, jotka kiistävät "kansanmurha"-väitteen ja "kaasukammioiden" olemassaolon, kutsutaan revisionisteiksi. Heidän perustelunsa on suurin piirtein seuraava:
Tutkimalla molempia näitä kysymyksiä ("kansanmurha" ja "kaasukammiot") tavanomaisen historiallisen kritiikin menetelmillä havaitaan, että tässä on kyseessä kaksi myyttiä, jotka ovat toisistaan erottamattomia.Rikollisia aikeita, joita Hitlerillä on sanottu olleen, ei ole koskaan osoitettu todeksi. Mitä tähän rikokseen käytettyyn aseeseen tulee, kukaan ei ole varsinaisesti nähnyt sitä. Tässä on kyseessä harvinaisen menestyksekäs sota- ja vihapropagandakampanja. Historia on täynnä tällaisia petoksia, uskonnollisista noituutta ja taikuutta koskevista taruista lähtien. Se, mikä erottaa meidän aikamme aiemmista aikakausista on median pelottava valta ja pahoinvointiin asti (ad nauseam) julistettu propaganda, josta on tullut jotakin, jota täytyy kutsua "1900-luvun huijaukseksi". Varokoon se, joka, 30 vuoden jälkeen, saa ajatuksen ryhtyä tutkimaan ja paljastamaan tätä huijausta. Hän saa opetuksen tilanteesta riippuen vankeusrangastusten, sakkojen, pahoinpitelyiden ja solvausten muodossa. Hänen uransa saatetaan tuhota tai asettaa uhanalaiseksi. Hänet leimataan natsiksi. Hänen väitteensä joko jätetään huomiotta tai sitä vääristellään. Mikään maa ei ole häntä kohtaan niin taipumattoman julma kuin Saksa.
Nykyisin kuitenkin vaitiolo niistä, jotka ovat uskaltaneet kirjoittaa vastuullisesti, että Hitlerin "kaasukammiot" (mukaan lukien Auschwitzissa ja Majdanekissa olevat) ovat pelkkä historiallinen valhe, on murtumassa. Tämä on suuri edistysaskel.
Mutta mitä loukkauksiin ja vääristelyihin sellainenkin tuhoamisajatuksen kannalla oleva historioitsija kuin Georges Wellers syyllistyikään, kun hän, yli kymmenen vuotta Paul Rassinierin kuoleman jälkeen, päätti esittää hyvin pienen osan niistä todistusperusteista, jotka tämä keskitysleirin entinen asukki, jolla oli rohkeutta paljastaa keskitysleirivalhe kirjoituksissaan, esitti!
Paras tapa, jolla historioitsija voi ottaa selvää Paul Rassinierin oppilaiden todellisista väitteistä, on tutustua amerikkalaisen Arthur Butzin teokseen "The Hoax of The Twentieth Century" ("1900-luvun huijaus").
Minä puolestani otan vapauden esittää vain muutamia huomioita erityisesti vakaville, tieteelliseen tutkimustyöhön orientoituneille historioisijoille.
Kiinnitän heidän huomionsa paradoksiin. "Kaasukammiot" ovat virallisten historioitsijoiden näkemyksen mukaan ehdottoman keskeisiä natsien keskitysleirijärjestelmän ymmärtämiseksi. Lisäksi sen todistamiseksi, että nämä leirit olivat täysin perverssejä ja saatanallisia luonteeltaan verrattuna kaikkiin aiempiin ja myöhempiin leireihin, pitäisi tarkoin osoittaa, kuinka natsit oikein toimivat, kun he keksivät, rakensivat ja käyttivät näitä pelottavia ihmisteurastamoita. On kuitenkin perin pohjin hämmästyttävää havaita, että niiden lukuisten kirjojen ja artikkeleiden joukossa, joita saksalaisista keskitysleireistä on julkaistu, ainoatakaan kirjaa, ainoatakaan lehtistä, ainoatakaan artikkelia ei ole julkaistu itse "kaasukammioista".
Ei tule antaa joidenkin kovasti siltä näyttävien otsikkojen johtaa itseään harhaan. Sen sijaan on itse varmistuttava näiden kirjoitusten sisällöstä. Pidän "virallisena historiankirjoituksena" niitä keskitysleireistä kirjoitettuja julkaisuja, joiden tekijät ovat instituutioita tai säätiöitä, jotka on osaksi tai kokonaan rahoitettu julkisin varoin, sellaisia kuin Ranskassa Comité d'Histoire de la Deuzième Guerre Mondiale (Toisen maailmansodan historiakomitea) ja Centre de Documentation Juive Contemporaire (Nykyjuutalaisuuden dokumenttikeskus) sekä Saksassa Institut für Zeitgeschichte (Nykyhistorian Instituutti).
Vasta sivulla 541 Olga Wormser-Migotin natsien keskitysleirijärjestelmästä tekemässä tutkielmassa löytyy kohta, jossa puhutaan "kaasukammioista". Lukija kohtaa siellä kuitenkin kolme muuta yllätystä: 1. Kyseessä oleva kohta on vain kolmen sivun mittainen, 2. Sen otsikko on "Kaasukammio-ongelma", 3. "Ongelma" on se, että oliko Ravensbrückissä (Saksa) ja Mauthausenissa (Itävalta) todella "kaasukammioita"; kirjoittaja tulee siihen johtopäätökseen, että niitä ei ollut olemassa; kuitenkaan hän ei tutki Auschwitzin tai minkään muunkaan leirin "kaasukammio-ongelmaa" todennäköisesti koska "kaasukammiot" eivät hänen mielessään muodosta siellä "ongelmaa".
Tällä kohdalla lukija todennäköisesti tahtoo tietää, miksi analyysi, joka päätyy toteamaan, että "kaasukammioita" ei ollut joissakin leireissä, yllättäen lopetetaan heti kun puhutaan esimerkiksi Auschwitzista. Miksi toisaalla kriittinen henki on hereillä ja toisaalla sen sallitaan sitten vaipua horrokseen? Kuitenkin, mitä Ravensbrückin "kaasukammioihin" tulee, meillä on käytettävissämme runsaasti niiden puolesta puhuvaa "todistusaineistoa" ja "kiistämättömiä silminnäkijäkertomuksia", Marie-Claude Vaillant-Couturierin tai Germaine Tillionin usein toistetuista ja laajoista silminnäkijäkertomuksista alkaen. Ja asia tulee vielä paremmaksi. Useita vuosia sodan jälkeen, sekä brittiläisen että ranskalaisen tuomioistuimen edessä, Ravensbrückin leirin virkailijat (Suhren, Schwatzhuber ja Treite) tunnustivat toistuvasti, että heidän leirissään oli "kaasukammio". He myös jollakin tavalla kuvasivat sen toimintaa. Lopulta heidät hirtettiin tämän väitetyn "kaasukammion" vuoksi tai sitten he tekivät itsemurhan. Samanlaiset "tunnustukset" antoivat ennen kuolemaansa Ziereis Mauthausenin (Itävalta) kohdalla ja Kramer Struthof-Natzweilerin (Elsass) kohdalla.
Nykyisin väitetty Struthof-Natzweilerin "kaasukammio" on nähtävillä ja samassa paikassa on luettavana myös Kramerin uskomaton "tunnustus". Tämä "kaasukammio", jota nimitetään "historialliseksi muistomerkiksi", on täysi huijaus. Vähäisinkin määrä kriittistä henkeä riittää osoittamaan, että kaasun käyttö tässä pienessä huoneessa, jossa ei ole minkäänlaista tiivistystä, olisi ollut katastrofi pyövelille samoin kuin lähistöllä oleville ihmisille. Jotta tästä "kaasukammiosta" (jonka taataan olevan "alkuperäisessä tilassaan") saataisiin uskottava, joku on mennyt niin pitkälle, että on kömpelösti hakannut reiän ohueen seinään taltalla ja rikkonut siten neljä tiiltä. Reikä suunniteltiin siksi, että Josef Kramer muka sen kautta kaatoi sisään salaperäisiä "suoloja" (joista hän ei kyennyt antamaan enempiä tietoja ja jotka, kun ne sekoitettiin pieneen määrään vettä, tappoivat minuutissa!). Kuinka suolat ja vesi voivat muodostaa sellaisen kaasun? Kuinka Kramer on voinut estää kaasua tulemasta takaisin reiästä? Miten hän saattoi nähdä uhrinsa reiästä, josta ei kyennyt näkemään enempää kuin puolet huoneesta? Kuinka hän tuuletti huoneen ennen kuin avasi alkeellisen, karkeasta puusta tehdyn oven? Ehkä on kysyttävä Saint Michel sur Meurthen (Vosges) insinööriliikkeeltä, joka sodan jälkeen teki muutoksia tähän paikkaan, jota nykyisin esitellään vieraille "alkuperäisessä tilassaan"?
Vielä kauan sodan jälkeen prelaatit, yliopistoprofessorit ja jotkut tavalliset kansalaiset antoivat silminnäkijäkuvauksia Buchenwaldin ja Dachaun "kaasukammioiden" hirveästä todellisuudesta. Mitä Buchenwaldiin tulee, "kaasukammio" vähitellen hävisi niiden ihmisten mielistä, jotka olivat aiemmin väittäneet, että tässä leirissä oli sellainen.
Dachaun suhteen tilanne on toisenlainen. Sen jälkeen kun esimerkiksi Clermont-Ferrandin piispa, Hänen Ylhäisyytensä Piispa Piguet oli lujasti vakuuttanut, että "kaasukammio" oli ollut erityisen hyödyllinen puolalaisten pappien tappamiseksi kaasulla, seuraava virallinen ilmoitus näki lopulta päivänvalon: "Tämä kaasukammio, jota alettiin rakentaa v. 1943, ei ollut valmis vielä v. 1945, kun leiri vapautettiin. Ketään ei ole voitu tappaa kaasulla siinä." Pieni huone, jonka vierailijoille kerrotaan olevan "kaasukammio", on todellisuudessa täysin harmiton, ja vaikka erilaisia rakennussuunnitelmia on käytettävissä "Parakki X:stä" (krematoriosta ja lähiympäristöstä), on mahdoton nähdä, millä perusteella tai minkä teknisen selityksen nojalla voidaan väittää, että tämä rakennelma on "keskeneräinen kaasukammio".
Mikään virallinen historiallinen instituutti ei ole tehnyt enempää kaasukammiomyytin tekemiseksi uskottavaksi kuin Saksan Nykyhistorian Instituutti (Institut für Zeitgeschichte). Vuodesta 1972 vuonna 1989 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka tohtori Martin Broszat oli sen johtaja. Vuodesta 1955 alkaen tri Broszat oli tämän instituutin jäsen, ja tässä ominaisuudessa hän tuli kuuluisaksi julkaistuaan v. 1958 "tunnustukset", jotka Rudolf Hössin (entisen Auschwitzin päällikön) oletettiin kirjoittaneen kommunistien vankilassa ennen kuin hänet hirtettiin. Kuitenkin elokuussa 1960 tämän historioitsijan oli kerrottava hämmästyneille maanmiehilleen, että yhtään "kaasukammiota" ei ollut koskaan ollut koko "Vanhassa Valtakunnassa" (Saksan v. 1937 rajojen sisällä) vaan ainoastaan joissakin valituissa paikoissa, etenkin vallatussa Puolassa, mukaan lukien Auschwitz ja Birkenau. Tämä yllättävä uutinen annettiin yksinkertaisena kirjeenä toimittajalle, ja se julkaistiin viikottaisessa Die Zeit -lehdessä. Otsikko oli varsin harhaanjohtava ja rajoittava: "Keine Vergasung in Dachau" ("Ei kaasulla tappamista Dachaussa"), sen sijaan että se olisi ollut "Keine Vergasung im Altreich" ("Ei kaasulla tappamista Vanhassa Valtakunnassa"). Tämän ilmoituksen tueksi tri Broszat ei esittänyt minkäänlaista todistusta. Tähän päivään mennessä, vuosia hänen kirjeensä jälkeen, hän tai kukaan hänen kollegoistaan ei ole antanut mitään selitystä tälle vakuutukselle. Olisi erittäin mielenkiintoista saada tietää: 1. Mistä tri Broszat tietää, että Vanhassa Valtakunnassa "kaasukammiot" olivat huijausta? 2. Mistä hän tietää, että Puolassa "kaasukammiot" ovat aitoja? 3. Miksi lännessä sijaitsevia keskitysleirejä koskevat "todisteet", "varmat asiat" ja "silminnäkijäkertomukset" ovat yhtäkkiä arvottomia, kun taas Puolassa, kommunistialueella, sijaitsevia leirejä koskevat "todisteet", "varmat asiat" ja "silminnäkijäkertomukset" yhä jäävät paikkansa pitäviksi?
Aivan kuin jostakin hiljaisesta sopimuksesta yksikään tunnustettu historioitsija ei ole esittänyt näitä kysymyksiä. Kuinka usein "historian historiassa" on luotettu yksittäisen historioitsijan väitteisiin?
Tutkikaamme nyt Puolassa sijaitsevia "kaasukammioita". Todisteeksi siitä, että Belzekissä tai Treblinkassa todella oli "kaasukammioita", vedotaan pääasiassa Kurt Gersteinin lausuntoon. Tämä dokumentti, joka on peräisin SS:n jäseneltä, jonka sanotaan tehneen itsemurhan v. 1945 Cherche-Midin vankilassa Pariisissa, on täynnä niin monia mielettömyyksiä, että historioitsijoiden silmissä se on jo kauan ollut kokonaan vailla uskottavuutta. Lisäksi tätä lausuntoa ei ole koskaan julkistettu, ei edes Nürnbergin oikeusistuimen dokumenteissa, paitsi käyttökelvottomassa muodossa (jossa on typistyksiä, väärennöksiä ja uudelleen kirjoittamisia). Itse dokumenttia ei ole koskaan ollut käytettävissä absurdeine liitteineen.
Mitä Majdanekiin tulee, käynti itse paikalla on välttämätön. Se on, mikäli mahdollista, vieläkin vakuuttavampaa kuin käynti Struthof-Natzweilerissa.
Auschwitzin ja Birkenaun suhteen joudutaan luottamaan pääasiallisesti Rudolf Hössin "Muistelmiin", jotka valmistettiin hänen puolalaisten vangitsijoidensa johdolla. Itse paikalta löytyy vain "uudelleen rakennettu" huone (Auschwitz I) ja raunioita (Auschwitz II eli Birkenau).
Kaasulla tapahtuvalla teloituksella ei ole mitään tekemistä itsemurhatarkoituksessa tai vahingossa tapahtuvan tukehtumisen kanssa. Teloituksessa teloittaja ja hänen joukkonsa eivät saa joutua vähäisimmällekään vaaralle alttiiksi. Kun amerikkalaiset käyttävät teloituksissaan syaanivetyhappoa, heillä on käytössään pitkälle kehitetty menetelmä, jota he käyttävät vain pienessä ilmatiiviissä kammiossa. Jälkeenpäin kaasu tyhjennetään kammiosta ja neutraloidaan.
Tästä syystä on kysyttävä, kuinka esimerkiksi Auschwitz II:n (Birkenaun) tapauksessa voitiin tuoda 2000 ihmistä huoneeseen, jonka pinta-ala oli 210 neliömetriä, ja sitten tässä suuressa tungoksessa heittää sisään hyvin voimakasta hyönteismyrkkyä Zyklon-B:tä sekä sitten välittömästi uhrien kuoleman jälkeen antaa työporukan ilman kaasunaamareita astua huoneeseen hakemaan pois ruumiita, jotka olivat läpikotaisin syanidin kyllästämiä?
Kaksi Saksan teollisuusarkistoista peräisin olevaa asiakirjaa, jotka amerikkalaiset esittivät Nürnbergissä, kertovat meille, että Zyklon-B:llä on voimakas taipumus tarttua pintoihin eikä sitä ole mahdollista poistaa voimakkaan tuulettimen avulla vaan ainoastaan lähes 24 tuntia kestävällä luonnollisella tuuletuksella. Auschwitzin valtionmuseon arkistoista löytyy lisädokumentteja, jotka osoittavat, että tämä 210 neliömetrin kokoinen huone, joka nykyisin on ränsistyneessä tilassa, oli vain hyvin yksinkertainen ruumishuone, joka (sen suojaamiseksi lämmöltä) oli sijoitettu maan alle ja jossa oli vain yksi ovi, joka palveli sekä sisään- että uloskulkua varten.
Auschwitzin krematorioista on, kuten ylipäätään koko leiristä, ylen määrin dokumentteja ja laskuja jokaista penniä myöten. "Kaasukammioista" ei kuitenkaan ole mitään: ei rakennussopimusta, ei edes luonnosta, ei yhtään materiaalitilausta, ei suunnitelmaa, ei yhtään laskua, ei edes valokuvaa. Noin sadassa sotarikosoikeudenkäynnissä mitään tällaista ei ole koskaan tuotu esiin.
Christophersen sanoo: "Olin Auschwitzissa ja voin vakuuttaa teille, että siellä ei ollut 'kaasukammiota'." Vain harvoin kuulee puolustuksen todistajaa, jolla on tarpeeksi rohkeutta antaa tällainen lausunto. Heitä vainotaan oikeussaleissa. Yhä vielä jokainen Saksassa, joka antaa Thies Christopherseniä (joka on kirjoittanut kirjan "The Auschwitz Lie" ["Auschwitz-valhe"]) tukevan silminnäkijäkertomuksen, ottaa riskin, että häntä rangaistaan "kuolleitten muiston häpäisemisestä".
Välittömästi sodan jälkeen saksalaiset, Kansainvälinen Punainen Risti ja Vatikaani (joka oli muissa suhteissa tarkoin perillä siitä, mitä Puolassa tapahtui) julistivat hämmentyneinä: "Kaasukammiot - emme tienneet niistä mitään!" Niin, mutta kysyisin näin: "Onko mahdollista tietää asioista, joita ei edes ole tapahtunut?"
Yhtäkään "kaasukammiota" ei ollut yhdessäkään saksalaisessa keskitysleirissä; tämä on totuus. Sitä, että natseilla ei ollut "kaasukammioita", tulisi pitää tervetulleena uutisena; tämän uutisen pimittäminen tulevaisuudessa olisi epäoikeudenmukaista. Aivan kuten "Fatiman" kuvaaminen huijaukseksi ei ole hyökkäys uskontoa vastaan, ilmoitus, että natsien "kaasukammiot" ovat historiallinen valhe, ei ole hyökkäys keskitysleireiltä hengissä selvinneitä vastaan. Tässä toteutaan vain velvollisuutta puhua totta.
B. Professori Faurisson on antanut myös seuraavan "Ilmoituksen tuhoajatuksen täydellisestä romahduksesta", jossa hän tuo julki, että tuhoajatuksen kannalla olevien on ollut pakko tunnustaa, ettei kukaan ole löytänyt yhtäkään (saksalaisten tai liittoutuneiden) dokumenttia, joka tukisi heidän väitteitään: 1. Ei ole olemassa määräystä tuhota juutalaisia, 2. Ei ole suunnitelmaa sellaisen tuhoamisen suorittamisesta, 3. Ei ole keskusorganisaatiota, joka koordinoisi sellaisen suunnitelman toimeenpanon, 4. Ei ole budjettia; mitään ei kuitenkaan voida tehdä ilman rahaa tai luottoja, 5. Ei ole kontrollielintä; kuitenkin sodassa olevassa maassa kaikkea täytyy kontrolloida, 6. Ei ole asetta, sillä ei ole olemassa asiantuntijatutkimusta rikoksessa käytetystä aseesta, ihmisten tappamiseen käytettävästä kaasukammiosta tai kaasuautosta, 7. Ei ole ruumista, sillä kenelläkään ei ole ruumiinavauskertomusta, joka todistaisi, että joku on tapettu myrkkykaasulla, 8. Ei ole todistusta rikoksen uudelleen lavastamisesta, vaikka Ranskassa murhan selvittämiseen liittyy tavallisesti uudelleen lavastus rikoksen tapahtumapaikalla, 9. Ei ole todistajaa, joka kykenisi kestämään ristikuulustelun rikoksen varsinaisista materiaalisista näkökohdista, koska Toronton oikeudenkäynnissä, jossa joku ensimmäistä kertaa uskalsi suorittaa sellaisen ristikuulustelun, paras "todistaja" joutui häpeään, 10. Ei ole vahvistettua tunnustusta, koska Gersteinin ja Rudolf Hössin tunnustusten, kun niitä lopullisesti on analysoitu, on osoitettu olevan vailla arvoa eikä niitä ole mahdollista puolustaa (ei edes sellainen kuin Raul Hilberg).
C. Tutkittuaan asiaa 40 vuotta revisionistit ovat päätyneet seuraaviin johtopäätöksiin: 1. Hitlerillä ei koskaan ollut "kaasukammioita", 2. Ei tapahtunut mitään juutalaisten "kansanmurhaa" (tai "kansanmurhan" yritystä). Toisin sanoen: Hitler ei koskaan antanut määräystä (tai lupaa), että joku tulisi tappaa rotunsa tai uskontonsa vuoksi, 3. Väitetyt "kaasukammiot" ja väitetty "kansanmurha" ovat yksi ja sama valhe, 4. Tämä valhe, joka on pääasiassa sionistista alkuperää, on tehnyt mahdolliseksi valtavan poliittisen ja taloudellisen huijauksen, jonka suurin hyötyjä on Israelin valtio, 5. Tämän huijauksen pääasiallisia uhreja ovat Saksan kansa (mutta eivät Saksan hallitsijat) ja koko Palestiinan kansa, 6. Virallisten uutispalveluiden mahtava valta on, toistaiseksi, taannut tämän valheen menestymisen ja sensuroinut niiden sananvapautta, jotka ovat tuominneet tämän valheen, 7. Ne, jotka tässä valheessa ovat mukana, tietävät, että sen päivät ovat luetut. He vääristelevät revisionistisen tutkimuksen päämäärää ja luonnetta. He leimaavat "natsismin uudelleennousuksi" tai "historian väärentämiseksi" sen, mikä on vain ystävällismielistä ja oikeutettua huolta historiallisesta totuudesta."- Vandaali
Hyvin epäilyttävää oli todellakin se, että USA lavasti kaasukammioita Saksan keskitysleireille. Dachaussa oli kuin olikin kaasukammio. Sotilasaikakauslehdessä 2 tai 3 /2006 Sampo Ahto kertoo, kuinka amerikkalaiset tulivat Dachauhun ja tappoivat ensin lähitienoon sotilaat ja monta muuta henkilöä pirullisten kidutusten jälkeen. Heiltä puristettiin valheita ja sävellettiin itse lisää. Sitten vangeilla rakennettiin kaasukammio, jossa väitettiin murhatun 300 000 ihmistä. Tällainen luku mainittiin muistolaatassa. Sitten Dachaussa alettiin murhata saksalaisvankeja. Heitä kuoli kasapäin nälkään ja ss-miehiä ammuttiin.
Amerikkalaiset luopuivat pian tästä politiikasta, joten he poistivat varsin pian laatan ja tuhosivat "kaasukammion". Muutaman vuoden sisällä ilmeisestti tajuttiin politiikan mielettömyys. Mutta miksi he heti tekivät näin jo sodan kuluessa?
Jotenkin tuntuu, että kaasukammiot ovat voittajien yhdessä keksimä propagandahuijaus. Tällainen oli kuitenkin mahdollista toteuttaa totalitaristisessa Neuvostoliitossa. Auswitzschin kaasukammio on myös saksalaisvankien rakentama, sillä "saksalaiset tietysti tuhosivat oikeat kaasukammiot". Vandaali kirjoitti:
Hyvin epäilyttävää oli todellakin se, että USA lavasti kaasukammioita Saksan keskitysleireille. Dachaussa oli kuin olikin kaasukammio. Sotilasaikakauslehdessä 2 tai 3 /2006 Sampo Ahto kertoo, kuinka amerikkalaiset tulivat Dachauhun ja tappoivat ensin lähitienoon sotilaat ja monta muuta henkilöä pirullisten kidutusten jälkeen. Heiltä puristettiin valheita ja sävellettiin itse lisää. Sitten vangeilla rakennettiin kaasukammio, jossa väitettiin murhatun 300 000 ihmistä. Tällainen luku mainittiin muistolaatassa. Sitten Dachaussa alettiin murhata saksalaisvankeja. Heitä kuoli kasapäin nälkään ja ss-miehiä ammuttiin.
Amerikkalaiset luopuivat pian tästä politiikasta, joten he poistivat varsin pian laatan ja tuhosivat "kaasukammion". Muutaman vuoden sisällä ilmeisestti tajuttiin politiikan mielettömyys. Mutta miksi he heti tekivät näin jo sodan kuluessa?
Jotenkin tuntuu, että kaasukammiot ovat voittajien yhdessä keksimä propagandahuijaus. Tällainen oli kuitenkin mahdollista toteuttaa totalitaristisessa Neuvostoliitossa. Auswitzschin kaasukammio on myös saksalaisvankien rakentama, sillä "saksalaiset tietysti tuhosivat oikeat kaasukammiot".Vandaali, joka on pelkkä mielisairas natsiwannabe hourailee taas valheitaan.
Unohdit mm. sen tosiasian että Dachau ei varsinaisesti ollut kuolemanleiri, vaan "pelkkä" keskitysleiri.
Äläkä sotke Ahtoa houreisiisi. Tarkistin nuo lehdet. Mitään tuollaista artikkelia ei ole.- Vandaali
Lukkijurpo kirjoitti:
Vandaali, joka on pelkkä mielisairas natsiwannabe hourailee taas valheitaan.
Unohdit mm. sen tosiasian että Dachau ei varsinaisesti ollut kuolemanleiri, vaan "pelkkä" keskitysleiri.
Äläkä sotke Ahtoa houreisiisi. Tarkistin nuo lehdet. Mitään tuollaista artikkelia ei ole.Arvostelussa muistaakseni Rautkallion ja Lehtisen kirjasta
- Hurlokki
Robert Faurisson on tunnettu holokaustin kieltäjä ja uusnatsipropagandisti jonka väitteet ovat historioitsijat useaan otteeseen todenneet silkaksi höpötykseksi. Moinen paskanjauhanta ei kelpaa parahin Vandaali.
Onkos Vandaali edes koskaan käynyt Dachaussa tai Auschwitzissa? Onko Vandaali koskaan oikeasti tutustunut siihen todistusaineistoon mitä natsi-Saksan hirmutöistä on? Ei. Mutta silti tämä jonkinlaista uskonnollista vapahtajakuvaa Hitleristä elättävä pikkusieluinen luuseri jauhaa typeryyksiään netissä sillä tosimaailmassa ei häntä eikä hänen "aate"tovereitaan ota kukaan todesta.
- Vandaali
Faurisson kuvaa todistustaan v. 1988 Zündel-oikeudenkäynnissä Torontossa seuraavasti (käännös Vesa I Laurio; Ernst Zündel oli syytteessä revisionistisen kirjallisuuden levittämisestä):
#Esiinnyin asiantuntijatodistajana kuuden päivän ajan. Keskityin erityisesti Amerikan kaasukammiota koskeviin tutkimuksiini. Toin esiin, että Zyklon-B on pääasiassa syaanivetyhappoa ja että tällä kaasulla tietyt amerikkalaiset vankilat teloittavat ne, jotka ovat saaneet kuolemantuomion.
Vuonna 1945 liittoutuneiden olisi pitänyt pyytää amerikkalaisten kaasukammioiden asiantuntijoita tutkimaan niitä rakennuksia Auschwitzissa ja muualla, joita on oletettu käytetyn miljoonien ihmisten tappamiseen kaasulla. Vuodesta 1977 lähtien minulla on seuraava ajatus: kun ollaan tekemisissä suuren historiallisen ongelman, sellaisen kuin holokaustilegendan totuudellisuuden, kanssa, on pyrittävä pääsemään ongelman ytimeen. Tässä tapauksessa keskeinen ongelma on Auschwitz ja tämän ongelman ydin on 275 neliömetrin kokoinen alue: Auschwitzin Krema I:n "kaasukammion" 65 neliömetriä ja Birkenaussa Krema II:n "kaasukammion" 210 neliömetriä. Vuonna 1988 ajatukseni oli sama: hankkikaamme asiantuntijalausunnot noista 275 neliömetristä ja niin meillä on valtavan holokaustiongelman vastaus! Näytin valamiehistölle Baltimoressa sijaitsevan Marylandin valtionvankilan kaasukammiosta otettuja valokuviani kuten myös kaavakuviani Auschwitzin kaasukammioista, ja korostin jälkimmäisten fysikaalisia ja kemiallisia mahdottomuuksia.
Sensaatiomainen käänne tapahtumien kulussa: Leuchterin raportti
Ernst Zündel, jolla oli hallussaan kuuden amerikkalaisen kaasukammiolla varustetun vankilan kanssa vuosina 1977-78 käymäni kirjeenvaihto, antoi asianajaja Barbara Kulaszkalle tehtäväksi ottaa yhteyttä näiden vankiloiden johtajiin sen selvittämiseksi, suostuisiko joku heistä tulemaan oikeuteen selostamaan, kuinka oikea kaasukammio toimii. Bill Armontrout, Jeffersonin vankilan (Missouri) johtaja, suostui todistamaan ja tässä yhteydessä hän huomautti, että USA:ssa ei ole ketään, joka tietäisi enemmän kaasukammioiden toiminnasta kuin Fred A. Leuchter, Bostonista kotoisin oleva insinööri. Menin tapaamaan Leuchteria helmikuun 3. ja 4. päivänä 1988. Havaitsin, ettei hän ollut koskaan asettanut kyseenalaiseksi saksalaisten leirien "kaasukammioita". Hän oli yksinkertaisesti uskonut, että niitä oli olemassa. Sen jälkeen kun olin alkanut näyttää hänelle mappejani, hän tuli tietoiseksi saksalaisten "kaasutusten" kemiallisesta ja fysikaalisesta mahdottomuudesta ja hän suostui tutkimaan dokumenttejamme Torontossa.
Sen jälkeen hän Zündelin kustannuksella lähti Puolaan mukanaan sihteeri (vaimo), piirtäjä, videokameramies ja tulkki. Hän tuli takaisin ja laati 192-sivuisen raportin (liitteineen). Hän toi mukanaan myös 32 näytettä, jotka hän oli ottanut toisaalta Auschwitzin ja Birkenaun Kremojen paikoista, joissa ihmisiä "oli tapettu kaasulla", ja toisaalta Birkenaun desinfiointikaasukammiosta.
Hänen johtopäätöksensä oli yksinkertainen: Auschwitzissa, Birkenaussa tai Majdanekissa ei ole koskaan tapettu ketään kaasulla.
Huhtikuun 20. ja 21. päivänä 1988 Fred Leuchter astui todistajanaitioon Toronton oikeussalissa. Hän kertoi tutkimuksestaan ja esitti johtopäätöksensä. Olen vakuuttunut, että noina kahtena päivänä olin silminnäkijätodistaja kaasukammiomyytin kuolemalle, myytin, joka, minun mielestäni, oli joutunut kuolinkouristuksiin Sorbonnessa (29.6. ja 2.7.1982) järjestetyssä keskustelutilaisuudessa, jonka aiheena oli "Natsi-Saksa ja juutalaisten tuhoaminen" ja jolloin järjestäjät itse alkoivat käsittää, ettei ollut olemassa mitään todisteita siitä, että kaasukammioita oli ollut olemassa.
Toronton oikeussalissa tunteet olivat kiihkeitä, etenkin Sabina Citronin ystävien keskuudessa. Ernst Zündelin ystävät olivat myös liikuttuneita, mutta eri syystä: he olivat todistamassa, kuinka suuren huijauksen päältä vedettiin peite pois. Mitä minuun tulee, tunsin sekä helpotusta että surumielisyyttä: helpotusta, koska teesi, jota olin puolustanut monien vuosien ajan, oli vihdoin saanut vahvistuksen, ja surumielisyyttä, koska olin ensinkään ollut ajatuksen isä. Olin jopa, kynänkäyttäjän kömpelyydellä, esittänyt fysikaalisia, kemiallisia, valokuviin perustuvia ja arkkitehtonisia todisteluperusteita, jotka näin nyt tiedemiehen, joka oli hämmästyttävän tarkka ja perinpohjainen, kokoavan yhteen.
Muistaisivatko ihmiset jonain päivänä epäilyä, jota olin kohdannut, jopa revisionistien taholta? Juuri ennen Fred Leuchteria Bill Armontrout oli ollu todistajanaitiossa, jossa hän vahvisti, jokaista yksityiskohtaa myöten, sen, mitä olin sanonut valamiehistölle niistä äärimmäisistä vaikeuksista, joita liittyy ihmisten tappamiseen kaasulla (ei tule sekottaa itsemurhatarkoituksessa tai vahingossa tapahtuviin kaasutuksiin). Ken Wilson, ilmakuvaspesialisti, oli osoittanut, että ihmisten surmaamisiin tarkoitetuissa Auschwitzin ja Birkenaun "kaasukammioissa" ei ollut edes savupiippuja kaasun poistamiseksi, mikä olisi ollut välttämätöntä. Hän myös osoitti, että olin ollut oikeassa syyttäessäni Serge Klarsfeldiä ja Jean-Claude Pressacia Birkenaun kartan väärentämisestä (The Auschwitz Album, Seuil Publishers, 1983, s. 42). Saadakseen lukijat uskomaan, että valokuvaajan yllättämät juutalaisten naisten ja lasten ryhmät Kremojen II ja III välissä eivät voineet kulkea kauemmaksi ja olivat siten kulkemassa kohti "kaasukammioita" ja noita krematorioita, nuo kirjoittajat olivat yksinkertaisesti poistaneet kartasta tien, joka, todellisuudessa, johti "Keskussaunaan", suureen suihkulaitokseen (joka sijaitsi krematorioalueen takana), jonne nuo naiset ja lapset itse asiassa olivat menossa.
James Roth, Massachusettsissa sijaitsevan laboratorion johtaja, todisti sitten noiden 32 näytteen analyysistä, joiden alkuperästä hän ei ollut tietoinen: kaikki ihmisten surmaamiseen tarkoitetuista "kaasukammioista" otetut näytteet sisälsivät syanidia määrän, joka oli joko niin pieni, ettei sitä voinut mitata, tai äärettömän pieni, kun taas desinfiointikaasukammiosta otettu näyte, joka oli otettu vertailunäytteeksi, sisälsi valtavan määrän syanidia (edellisessä tapauksessa mitattu äärettömän pieni määrä saa selityksensä siitä tosiasiasta, että nämä väitetyt ihmisten surmaamiseen tarkoitetut kaasukammiot olivat itse asiassa ruumishuoneita, joissa säilytettiin ruumiita; sellaisia ruumishuoneita voitiin joskus desinfioida Zyklon-B:llä)."
---
Näinköhän nämä jutut olivat se viimeinen silaus sille, että Zündel alkoi olla liian suuri uhka kumppaneineen? Eikö revisionistit ole joutuneet aika ahtaalle tämän jälkeen ja heidät on yritetty nujertaa kovin ottein. Miksi heidän kanssaan ei voida keskustella ja väitellä asialinjalla? Miksi tiede ei saa olla vapaata? Miksi näitä asioita ei kerrota televisiossa, jos ne ohjelmissa voitaisiin helposti osoittaa vääriksi? Miksi ajatuspoliisi on pikemminkin luotu ja koko ajan enemmän puheenaiheita ollaan kriminalisoimassa? Miksi näitä miehiä ja aatteita vastaan taistellaan totalitäärisen valtion keinoin? Onko siionismi uusi Kiina ja siis uusi kommunismi?Ja kappas kummaa! Kaikki wazi-Vandaalin "todistukset" osoittavat itsensä perättömiksi valheiksi ja Vandaali itse osoittautuu sukurutsan luomaksi mutantiksi.
Tiede on vapaata ja holocaust on fakta. Siitä on kriminologisesti pätevät todistus.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131374Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2521316- 1051095
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?1191035- 65677
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä162634- 52562
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52505- 71483