Kuten aikoinaan ennustin, vie vuosikausia ennen kuin USA voi lopettaa varsinaiset sotatoimensa Irakissa, joka oli Saddamin jäljiltä aivan hujan hajan.
Tänään kuitenkin USA veti viimeisetkin taistelujoukkonsa Irakista, ja mikäli irakilaisilla itsellään on sen verran älliä päässään, että he kykenevät ajattelemaan oman maansa parasta, ei varsinaisiin sotatoimiin enää ryhdytä.
Tälläkin palstalla on tosin aineksia, joille kaikki Irakin veritekoja tehtailevat terroristit ovat "rohkeita vastarintamiehiä", aivan kuten ilmeisesti näiden iiroilijoiden mielestä samanlaisia "sankareita" ovat myös Gazan Hamasin ukkelit, joiden mielipuuhia on ammuskella tappavia raketteja Israelin siviilikohteisiin.
Me rauhantahtoiset länsimaisesti ajattelevat ihmiset toivomme kuitenkin rauhantahdon löytyvän sekä irakilaisten itsemurhapommittajien että palestiinalaisten kiihkoilijoiden sydämistä.
USA lopetti sotatoimet Irakissa
59
248
Vastaukset 59
- Arvailjan käsitys
Arvaanpa, että avauksesi sai taas kaikki entiset N-liiton ihailijat näkemään punaista vielä enemmän kuin aikoinaan vappukulkueessa.
Mikä tahansa viesti, jossa USA esitetään myönteisessä valossa ärsyttää palstan iiroja todella ankarasti ja saa heidät vetämään herneitä nenäänsä!- venäjä venäjä venäjä
Jos USA:ta kritisoi mitenkään on automaattisesti puniikki. Niin se propaganda toimii. Ja jos hokee tarpeeksi kauan satua se muuttuu todeksi.
- Jjeeves
Seitsemän vuotta Raakelin tähden...
- Yksinvaltiaat nurin!
Olihan ainakin se hyvä, että USA kaatoi Irakin kansaa kiduttaneen diktaattorin.
Maailma on ainakin vähän parempi paikka ilman Saddam Husseinia!
Tuleekohan Putinista Venäjän yksinvaltias? - Jjeeves
Yksinvaltiaat nurin! kirjoitti:
Olihan ainakin se hyvä, että USA kaatoi Irakin kansaa kiduttaneen diktaattorin.
Maailma on ainakin vähän parempi paikka ilman Saddam Husseinia!
Tuleekohan Putinista Venäjän yksinvaltias?naisten ei ollut pakko kantaa sitä pahuksen huntua.
Nyt uskonnollinen kärjistäminen on arkipäivää niin siellä kuin monella muullakin taholla islamilaisessa maailmassa.
Saddam olisi kuollut joskus joka tapauksessa - tai syrjäytetty piankin. On hyvä, että maailmassa on USA:n kaltainen valtio, joka todistaa roistovaltioille, että joku sentään uskaltaa vastustaa heidän pimeitä vehkeilyjään ihmiskuntaa vastaan.
Toivotaan, että jonakin päivänä myös Venäjä nousee nykyisestä alennustilastaan ja alkaa rehellisin keinoin auttaa maailman ainoaa supervaltiota sen epäitsekkäässä tehtävässä ylläpitää rauhaa maailman eri kolkissa...- War is Peace
Hitman-1 kirjoitti:
On hyvä, että maailmassa on USA:n kaltainen valtio, joka todistaa roistovaltioille, että joku sentään uskaltaa vastustaa heidän pimeitä vehkeilyjään ihmiskuntaa vastaan.
Toivotaan, että jonakin päivänä myös Venäjä nousee nykyisestä alennustilastaan ja alkaa rehellisin keinoin auttaa maailman ainoaa supervaltiota sen epäitsekkäässä tehtävässä ylläpitää rauhaa maailman eri kolkissa...pitäisi aloittaa suurista rosvoista. Israel on aikamme suurimpia, ellei suurin rosvovaltio.
War is Peace kirjoitti:
pitäisi aloittaa suurista rosvoista. Israel on aikamme suurimpia, ellei suurin rosvovaltio.
Älä kohdista vihaasi Israelia kohtaan, sillä se saattaa kimmota sinuun itseesi.
- War is Peace
Hitman-1 kirjoitti:
Älä kohdista vihaasi Israelia kohtaan, sillä se saattaa kimmota sinuun itseesi.
taitaa olla Saatanan palveluksessa:)
War is Peace kirjoitti:
taitaa olla Saatanan palveluksessa:)
Mieti, kuka on sinun herrasi,
Israel puolustaa itseään terroristeja vastaan. Onko se mielestäsi väärin?- onkin
War is Peace kirjoitti:
taitaa olla Saatanan palveluksessa:)
perssilmäterä
- meni taas...
Hitman-1 kirjoitti:
Älä kohdista vihaasi Israelia kohtaan, sillä se saattaa kimmota sinuun itseesi.
Entäs jos ei ole koko Jumalaa eikä sen silmäterää?
- Usanisti
Hitman-1 kirjoitti:
On hyvä, että maailmassa on USA:n kaltainen valtio, joka todistaa roistovaltioille, että joku sentään uskaltaa vastustaa heidän pimeitä vehkeilyjään ihmiskuntaa vastaan.
Toivotaan, että jonakin päivänä myös Venäjä nousee nykyisestä alennustilastaan ja alkaa rehellisin keinoin auttaa maailman ainoaa supervaltiota sen epäitsekkäässä tehtävässä ylläpitää rauhaa maailman eri kolkissa...Maailmassa on roistovaltio: USA. Joka kurjistaa monien satojen miljoonien ihmisten elämää. Välillisesti tai suoraan. Ja jonka seurauksena kuolonuhreja tulee jatkuvalla syötöllä.
- israel on saatanasta
Hitman-1 kirjoitti:
Mieti, kuka on sinun herrasi,
Israel puolustaa itseään terroristeja vastaan. Onko se mielestäsi väärin?Entäs Israelin ohjukset (oikeat ei papatit)
Jumalan silmäterä on siirtynyt paholaisen leipiin. Jumala rankaisi israeli jeesuksen murhasta ja antoi silmäteränsä viholliselleen luciferille. - Miss Mossad.
Yksinvaltiaat nurin! kirjoitti:
Olihan ainakin se hyvä, että USA kaatoi Irakin kansaa kiduttaneen diktaattorin.
Maailma on ainakin vähän parempi paikka ilman Saddam Husseinia!
Tuleekohan Putinista Venäjän yksinvaltias?on jo kauan olleet selvillä. Johan se ilmoitti hakeutuvansa taas pressaksi - asia, jonka kaikki tiesivät jo silloin, kun hän oli vallassa: Nykyinen nukkepressa onkin toteuttanut vain hänen pyrkimyksiään. Katsellaan taas missäpäin Venäjää taas posahtaa, kun Putin tulee "pelastamaan" kansaansa.
*yrjöö* - War is Peace
Hitman-1 kirjoitti:
Mieti, kuka on sinun herrasi,
Israel puolustaa itseään terroristeja vastaan. Onko se mielestäsi väärin?Israel hyökkäsi kansainvälisellä vesialueella turkkilaisten siviilialusten kimppuun murhaten 9 siviiliä. Todellinen terroristi on Israel.
Israel yritti jopa upottaa amerikkalaisen sota-aluksen saadakseen USA:n julistamaan sodan Egyptiä vastaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/USS_Liberty_(AGTR-5)
Sinun lapsenraiskaajajumalasi ei ole minun herrani! Mutta jos tähän jumaiia aletaan vetää, niin Iranin jumala on sama Jumala kuin juutalaistenkin, joten perusteesi ovat melkoisen lapsellisia.
- Utelias Ironmikesss
Harmittaako teitä usanisteja, kun USA:n täytyy vetäytyä Irakista ryöstämättä maan öljylähteitä omaan käyttöönsä?
No. lohdutukseksi joudun sanomaan, ettei N-liitolle käynyt edes noin hyvin, vaan se vetäytyi aikoinaan nolattuna ja verissäpäin Afganistanista. Irakiin sillä ei ollut uskallusta edes yrittää mennä.- Hyvää´Joulua
"kaikki asiat mitä me maailmasta "tiedetään" perustuu pelkästään,vain ja ainoastaan telkkariin ja lehtiin"
..Choarreis Ileruukrettni..
- War is Peace
Saddamin jäljiltä maa ei ollut niinkään "hujan hajan". Nyt se on! On Pentagonin propagandaa väittää, että sotatoimet on ohi, kun maassa on yhä 50 000 USA:n sotilasta!
- Öljynryöstösota
Alan Greenspan, the former Federal Reserve chairman, said in an interview that the removal of Saddam Hussein had been "essential" to secure world oil supplies, a point he emphasized to the White House in private conversations before the 2003 invasion of Iraq.
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/16/AR2007091601287.html
USA:n keskuspankin johtaja Alan Greenspan sanoo, öljynryöstö oli tärkein syy Irakin miehitykseen. Et taida enää muistaa, että Saddamin Irak oli yhtä kuin sunnien Irak, Saddam kun sattui olemaan Irakin vähemmistömuslimien eli sunnien johtaja.
Enemmistö (eli shiiamuslimit) sekä pieni Pohjois-Irakin kurdivähemmistö saivat kärsiä kuvottavia kidutuksia ja murhia Saddamin kätyreiden taholta.- War is Peace
Hitman-1 kirjoitti:
Et taida enää muistaa, että Saddamin Irak oli yhtä kuin sunnien Irak, Saddam kun sattui olemaan Irakin vähemmistömuslimien eli sunnien johtaja.
Enemmistö (eli shiiamuslimit) sekä pieni Pohjois-Irakin kurdivähemmistö saivat kärsiä kuvottavia kidutuksia ja murhia Saddamin kätyreiden taholta.että olet Iran-mielinen!
Öljynryöstösota kirjoitti:
Alan Greenspan, the former Federal Reserve chairman, said in an interview that the removal of Saddam Hussein had been "essential" to secure world oil supplies, a point he emphasized to the White House in private conversations before the 2003 invasion of Iraq.
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/09/16/AR2007091601287.html
USA:n keskuspankin johtaja Alan Greenspan sanoo, öljynryöstö oli tärkein syy Irakin miehitykseen.Tietääkseni irakilaiset omistavat maan öljylähteet, mikäli eivät ole muutamia lähteitä myyneet kovalla valuutalla joillekin kansainvälisille öljy-yhtiöille, joiden joukossa taitaa olla myös venäläisyhtiöitä...
War is Peace kirjoitti:
että olet Iran-mielinen!
Se, että muslimit jakautuvat useissa islamin uskon maissa shiioihin ja sunneihin ei johda siihen, että joku diktaattori alistaa omaa kansaansa.
Iranin nykyinen pappisvalta on vaarallinen farssi!- vielä kerran
Hitman-1 kirjoitti:
Tietääkseni irakilaiset omistavat maan öljylähteet, mikäli eivät ole muutamia lähteitä myyneet kovalla valuutalla joillekin kansainvälisille öljy-yhtiöille, joiden joukossa taitaa olla myös venäläisyhtiöitä...
" Tietääkseni irakilaiset omistavat maan öljylähteet". Irakin nukkehallitus joutui miehittäjien määräyksestä myymään poraus ja käyttöoikeuksia länsimaisille yhtiöille. Sopimukset ovat pitkiä jopa 30 vuotta.ne ovat länsimaille erittäin edullisia.
Maahan jätettyjen 50000:n sotilaan joukossa on n. 20000 taistelujoukkoihin kuuluvaa varmistamassa USA:n öljynsaannin. vielä kerran kirjoitti:
" Tietääkseni irakilaiset omistavat maan öljylähteet". Irakin nukkehallitus joutui miehittäjien määräyksestä myymään poraus ja käyttöoikeuksia länsimaisille yhtiöille. Sopimukset ovat pitkiä jopa 30 vuotta.ne ovat länsimaille erittäin edullisia.
Maahan jätettyjen 50000:n sotilaan joukossa on n. 20000 taistelujoukkoihin kuuluvaa varmistamassa USA:n öljynsaannin.Jos omistaja myy runsauden sarvestaan halukkaille ostajille, voitto jaetaan (toivottavasti) kansan hyväksi.
Uskon, että näin Irakissa tuleekin tapahtumaan, vaikkei sellaista nähdäkään Venäjän öly-ja kaasukauppojen seurauksena...- kaikessa touhussa
Hitman-1 kirjoitti:
Jos omistaja myy runsauden sarvestaan halukkaille ostajille, voitto jaetaan (toivottavasti) kansan hyväksi.
Uskon, että näin Irakissa tuleekin tapahtumaan, vaikkei sellaista nähdäkään Venäjän öly-ja kaasukauppojen seurauksena...Niin kuin aina voitot jaetaan kansan hyväksi, kun USA vie luonnon rikkaudet.
esim. IRANin shaahi joka ei tietenkää ollut diktaattori vaan tavallinen kansanedustaja? - meenkalallelappiin
Hitman-1 kirjoitti:
Tietääkseni irakilaiset omistavat maan öljylähteet, mikäli eivät ole muutamia lähteitä myyneet kovalla valuutalla joillekin kansainvälisille öljy-yhtiöille, joiden joukossa taitaa olla myös venäläisyhtiöitä...
"Tietääkseni irakilaiset omistavat maan öljylähteet"
millään ilveellä ja konstilla ikinä koko elämäsi aikana et saa etkä voi tietää kuka omistaa ne öljylähteet :)
sulla tai kellää muullakaan meistä ei ole yhtään minkäänlaista tiedon murustakaan siitä asiasta! - War is Peace
Hitman-1 kirjoitti:
Se, että muslimit jakautuvat useissa islamin uskon maissa shiioihin ja sunneihin ei johda siihen, että joku diktaattori alistaa omaa kansaansa.
Iranin nykyinen pappisvalta on vaarallinen farssi!Nyt Irak ei ole itsenäinen valtio. Se USA:n miehittämä valtio jolla on "Terijoen" hallitus. Iranin pappisvalta on todellakin huono asia kansalaisten kannalta, mutta USA on syyllinen tilanteeseen. Jo 50-luvulla Iranissa oli toimiva demokratia jonka USA syrjäytti ja pisti maan johtoon "oman poikansa". Kansan silmissä musulmaanivallankumous 80-luvun alussa oli parempi vaihtoehto kuin USA:n luoma ja ylläpitämä totalitäärinen systeemi.
- Israelin ystävä
Kaikissa muissakin häviämissään sodissa Usa on aina ennenkin "lopettanut" sotatoimet. Eikä tietenkään hävinnyt. :)))
Jos USA ei olisi osallistunut Saksaa vastaan käytyyn Euroopan sotaan, me kaikki polottaisimme kai venäjänkiletä ja asuisimme jossain Volgan mutkassa. Ehkä se olisi sinulle mielyttäväkin ajatus?
Hitman-1 kirjoitti:
Jos USA ei olisi osallistunut Saksaa vastaan käytyyn Euroopan sotaan, me kaikki polottaisimme kai venäjänkiletä ja asuisimme jossain Volgan mutkassa. Ehkä se olisi sinulle mielyttäväkin ajatus?
Kirjoitan välillä niin nopealla vauhdilla, etten aina huomaa tarkistaa sanojani. Sorry!
Otsikon piti tietenkin olla näin: "Niin kuin II Maailmansodassa, vai?"
- vahtikoirina
Irakiin jäi n. 50000 USA:n sotilasta. Näistä 6 prikaatia on taisteluloukkojen eliittitasoa. Voihan niitä nimittää vaikka" kouluttajiksi" . Joukot jäivät varmistamaan ettei miehittäjän nimittämä nukkehallitus ala uneksia liiallisista vapauksista ja päättää itse maansa asioista. Öljyn saanti ja länsimasten yhtiöiden voitot on varmistettava.
Irakiin hyökkäyksen todellinen syy oli saada maan öljyvarat länsimaisten yhtiöiden hallintaan. Päätös hyökkäyksestä tehtiin lopullisesti silloin kun Saddam Hussein ilmoitti aloittavansa öljyn myynnin muilla valuutoilla kuin dollareilla.
USA:n presidentti valehteli Saddamin joukkotuhoaseista, vaikka kansainväliset, myös USA:n,tarkastajat olivat ilmoittanneet ettei niitä ole. Myös USA:n ulkoministeri valehteli YK:n kokouksessa. Myöhemmin valitti että hänet pakotettiin siihen.
Irakiin hyökkäyksen aikana alkoi pohdinta millä tekosyyllä USA ja kumppanin perustelevat hyökkäystä Iraniin. Siellä on Arjalaisten maan hiekan alla runsaasti öljyä, Usa:n käsityksen mukaan se kuuluu heiile, paikalliset saavat pitää hiekan. - Nostan Hattua
Kyllä amerikkalaiset osaavat nuo sotahommat, taas yksi ikimuistoinen voitto, kyllä tuota kelpaa juhlia, Saddam putosi rytisten jalustaltaan, eikä siinä kauan nokka tuhissut, ovat ne sankareiden sankareita nuo amerikkalaiset, olisipa heitä enempi maailmassa!
Taisi olla joillekin palstalaisille katkera pala, kun Saddam kaivettiin ylös rotankolostaan ja vietiin oikeuden eteen.
Bush teki mitä lupasi!Mikä voitto? Obamakaan ei puhunut mitään voitosta, sillä eihän hävinnyt voi voittaa. Usa on roistovaltio, joka hyökkäsi tekosyillä Irakiin ryöstämään ja tappamaan. Vuosien sotakaan ei ole saanut rauhaa aikaan, mutta sen aikana on kymmeniä tuhansia siviilejä tapettu ja miljoonia ajettu maanpakoon. Täydellinen nolaus Usalle on koko irakin operaatio.
- jos kaivetaan
punikkiluusereiden ja muun paskasakin jokellukset vuodesta 2001, niin ..eikös USAn pitänyt jäädä Irakiin?
Muuan "ironmikessskin" vakuutteli täällä ääni väristen,ettei USA lähde enää koskaan Irakista, vaan ryöstää sen öljylähteet omiin tarpeisiinsa.
"Talo elää tavallaan, vieras lähtee ajallaan!"- jumalan silmäterä
Hitman-1 kirjoitti:
Muuan "ironmikessskin" vakuutteli täällä ääni väristen,ettei USA lähde enää koskaan Irakista, vaan ryöstää sen öljylähteet omiin tarpeisiinsa.
"Talo elää tavallaan, vieras lähtee ajallaan!"VÄHINTÄÄN 700 TUKIKOHTAA YHDYSVALTOJEN ULKOPUOLELLA
Yhdysvaltojen tukikohtien laajuudesta on vaikea saada tarkkaa kuvaa. Viralliset luvut ovat vain suuntaa-antavia. Maan puolustusministeriön julkaiseman Base Structure Report for Fiscal Year 2003 (suomeksi Tukikohtien rakenneraportti verovuodelle 2003) mukaan Pentagon omistaa tai on vuokralla 702 tukikohdassa noin 130 eri maassa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tämä tietysti niiden 6 000 tukikohdan lisäksi, jotka USA:lla on omilla alueillaan.
- huisia!
"Kuten aikoinaan ennustin, vie vuosikausia ennen kuin USA voi lopettaa varsinaiset sotatoimensa Irakissa, joka oli Saddamin jäljiltä aivan hujan hajan."
Tätä samaa "ennusti" suunnilleen jokaikinen muukin. Ei kukaan tosissaan olettanut, että siellä käydään vaan kääntymässä, jos tavoitteena oli Husseinin hallinnon kaataminen. Turhaa itsetehostusta, ja oikeastaan muukin aloituksen materiaali oli väkinäistä olettamusta, tai turhaa itsestäänselvyyttä. Oli vissiin vaan pakko ilmoitella itsestään ettei palsta pääse unohtamaan...Muistan kuin eilisen päivän, miten iiro vakuutteli täällä, että USA lähtee parin vuoden sisällä häntä koipien välissä ja Saddam nousee uudestaan valtaan.
Kuinkas sitten kävikään...- jafaer
Hitman-1 kirjoitti:
Muistan kuin eilisen päivän, miten iiro vakuutteli täällä, että USA lähtee parin vuoden sisällä häntä koipien välissä ja Saddam nousee uudestaan valtaan.
Kuinkas sitten kävikään...mutta ei öljyn kuppaamista se jatkuu niinkauan kun sitä riittää tippakin siitähän se kenkä puristi. nyt uusia maita kuppaamaan.
jafaer kirjoitti:
mutta ei öljyn kuppaamista se jatkuu niinkauan kun sitä riittää tippakin siitähän se kenkä puristi. nyt uusia maita kuppaamaan.
Ei USA mitään öljyn "kuppaamista" harrasta, sillä Irak saa täysin itsenäisesti päättää, keille se öljyään myy.
Lisäksi Irakin öljylähteet eivät kovin nopeasti lopukaan, koska niissä on valtavat määrät öljyä.- tutkinut
jafaer kirjoitti:
mutta ei öljyn kuppaamista se jatkuu niinkauan kun sitä riittää tippakin siitähän se kenkä puristi. nyt uusia maita kuppaamaan.
mista USA ostaa oljynsa? En puhuisi kuppaamisesta kun raha vaihtaa kasia.
- Iivan
jafaer kirjoitti:
mutta ei öljyn kuppaamista se jatkuu niinkauan kun sitä riittää tippakin siitähän se kenkä puristi. nyt uusia maita kuppaamaan.
varastanut öljyä litraakaan Irakista. Kaikesta armeijan käyttämästä öljystäkin on maksettu tuplasti irakilainen hinta.
Hitman-1 kirjoitti:
Muistan kuin eilisen päivän, miten iiro vakuutteli täällä, että USA lähtee parin vuoden sisällä häntä koipien välissä ja Saddam nousee uudestaan valtaan.
Kuinkas sitten kävikään...Älä puhu paskaa hihuuli ja patologinen valehtelija- Koita keksä parempia satuja. Sanoin, että Usa lähtee Irakista häntä koipien välissä ja niin se lopulta lähteekin. Saddamin uudelleen valtaantulosta en ole puhunut mitään, eli puhut täyttä paskaa tapojesi mukaan.
- vain?
joko ne nyt loppuivat? Jo 20 vuoden jälkeen?
- Ple!
Tällainen on USAn lahja Irakille:
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=35952:fallujahissa-syntyy-kaedettoemiae-ja-jalattomia-lapsia&catid=10:ulkomaat-paeaeuutinen-&Itemid=6
Tässä USAn talouden primus motor:
http://www.kansanuutiset.fi/mielipiteet/paakirjoitus/2307804/sotateollisuus-pitaa-usan-tyollisyytta-pinnalla
Talouden veturi pakoittaa RAUHAN NOBELISTIN sotimaan salaa:
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2307540/obama-laajentanut-bushin-salaisia-sotia
Tulos taitaa kuitenkin olla entisten kaltainen:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Afganistanin kuva tarkentui synkäksi/1135258854636
Hitman-1 on pelkkä maksettu propagandakoneiston ilmentymä ikuisine valeineen!- maksettu huora
Mitä on Israelin armeijalla aika tavalla kiillottamassa kilpeä.
- vai USA?
>>>Kuten aikoinaan ennustin, vie vuosikausia ennen kuin USA voi lopettaa varsinaiset sotatoimensa Irakissa, joka oli Saddamin jäljiltä aivan hujan hajan.
SADDAMIN jÄLJILTÄ??- ja israelin lipomine
Saddamin aikana siellä oli toimivin terveydenhuolto Lähi-idässä. Suomalaisetkin kävi siellä rakentelemassa. Ja paljastivat sitten USA:lle väestösuojan sijainnin. Mikä sitten ohjuksilla urhoollisesti tuhottiin.
- enpä uskokaan
Ainakin sun hyvä ystävä kenen luona silloin tällöin vierailitkin : GW Bush sanoi tai juhlisti lentotukialuksella toukokuussa 2003.
Rakas Hitman nr 1 taistelija : )
On se hieno että me entiset suomalaiset osataan antautua EU-lle eikä ryhtyä taistella vastaan kun he ottivat meijän Isänmaa.
Olipa hyvin sanottu n---> Me rauhantahtoiset länsimaisesti ajattelevat ihmiset toivomme kuitenkin rauhantahdon löytyvän sekä irakilaisten itsemurhapommittajien että palestiinalaisten kiihkoilijoiden sydämistä.- oot myöhäs hitman
Katoin itse juhlinnat lentotukialukselta. Muistaakseni Cher vilautteli kannella.
Kuten aikoinaan ennustit, sodan piti sinun mukaasi loppua jo vuosia sitten. Olet epäonnistunut kaikissa ennustuksissasi, joille on naurettu täällä vääränä. Sota ei ole loppunut siellä vieläkään, sillä Usan sotilaita kuolee siellä jatkossakin. Usa ei edes voittanut sotaa vaan hävisi aivan kuten Vietnamissakin. Älä siism jatkossakaan ennusta mitään, sillä olet liian tyhmä tajuamaan asioita. Ota mallia minusta, sillä minun ennustukseni ovat kaikki osuneet nappiin.
- Miss Mossad.
Osasit kiteyttää oleellisen. Toivotaan, että muslimit osaavat elää rauhassa. Se on aika harvinaista herkkua heiltä.
- totuus.
Kuitenkin on totta, että ihminen on inhimmillinen ja kostonhaluinen. Kumpikin osapuoli on kärsinyt tappioita ja läheisiä on menehtynyt. Se lietsoo katkeruutta ja vihaa. Ei ne irakilaiset ajattele varmasti sillä tavalla, että hyväntahtoisesti ne usalaiset vaan tappoivat veljeni tai jonkun muun läheisen. Totuus on kuitenkin se, että tappaja on vihollinen. Molemmille osapuolille.
- usalaisille.-.-.
Paljon tuli rumihia ja lisäksi kotimaassaan itsarin tehneet ja vielä loppuelämäkseen pöpiksi tuomitut "veteraanit".
http://icasualties.org/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran95888Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150829- 63708
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25673Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 44597
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä29542Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27516Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee414488- 6486
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81479- 44461
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.29451- 30446
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363432En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39414Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole4401