Kuvataideoppilaitosten kevätnäyttelyistä

ovat nyt esillä ainakin Kuvataideakatemian ja AlfaArtin lopputyönäyttelyt. Kävin tänään akatemian osalta Kasarminkadun ja Lönnrotinkadun näyttelypisteissä ja AlfaArtin näyttelyssä Kaapelilla. Kuvataideakatemian rakennuksessa en käynyt mutta poimin mukaani esitteen, jossa on jokaiselta yksi kuva sekä tekstiä. Lupasin tuolla aiemmassa ketjussa kommentoida näkemääni ja tässä sitä nyt tulee.

Kuten yhteisnäyttelyissä aina niin nytkin näyttelyt ovat kirjavia, tekijöitä ja tekotapoja on paljon, ja laatu heittelee. Käsittelen nyt lähinnä maalauksia, AlfaArtilla ei muuta taidetta esillä olekaan. Noin kokonaisuudesta sanoisin, että suuria taidollisia eroja ei oppilaitosten välillä ole, hyvät ovat kyllä mielestäni tasaveroisia; arviota haittaa kuitenkin akatemialaisten tekijöiden ja teosten vähäisyys.

Molemmilta oppilaitoksilta nousi vain muutama selvästi esille, siis minun mielestäni. Heillä taso kuitenkin on hyvä, sattumaako lienee, että kaikki ovat suhteellisen nuoria (AA:ssahan on myös varsin iäkkäitä opiskelijoita). AlfaArtilla ei ole mitään hävettävää opetuksensa jäljestä vaikka taso onkin kirjavaa.

Kaapelilla Bridget Allaivilta on sekä henkilökuvia että vapaita assosiatioita, jotka voi nähdä maisema tai kasvilähtöisinä. Viimemainittujen värien käyttö on verraten niukkaa ja tummasävyistä eivätkä ne nouse henkilökuvien tasolle, jotka ovat erinomaisia niukasta väriskaalasta huolimatta. Molemmissa siveltimen ja värien käyttö on varmaa ja henkilökuvissa kypsää taiteilijan työtä. Potentiaalia on ja lupa odottaa paljon.

Myös Hanna-Mari Vanhanen esiintyy vahvoilla henkilökuvilla, joissa sivellintyöskentely on reipasta mutta varmaa suhteellisen niukalla paletilla. Karkeahkosta jäljestä huolimatta kuvissa tulee hyvin esille mallien persoona että tekijän rento ote, jälki on valmista taidetta. Potentiaalia on tosi paljon, vanhanen selvästi tiettää mitä ja miten tekee.

Ritva Touré ja Anna Eskelin antavat värien loistaa mutta niiden tasapaino vähän ontuu, johtuneeko epävarmuudesta motiivin horjumisesta esittävän ja vapaan muodon rajalla. Molemmat ovat kuitenkin vahvoja värimaalareita ja potentiaalia riittää, sisältöön kannattaisi paneutua tiiviimmin. Mervi Soramies puolestaan tarvitsee rohkeutta luottaa enemmän värin voimaan, potentiaalia hänelläkin on.

Akatemian puolelta poimin kaksi taiteilijaa, Petri Ala-Maunun ja Ilari Hautamäen. Parin työn perusteella en käy arvioimaan tekijöitä sen enempää, molemmista voi odottaa paljon, potentiaalia on.