Tietääkö kukaan, mitä laillisia oikeuksia ja keinoja hoitajalla on käyttää tilanteessa, jossa hoitokodin asukas hälyttää toistuvasti hälytyskelloa. Tämä täpahtuu siis usein välittömästi, kun hoitaja poistuu hyoneesta, j…
Seurakunnissa kiusaaminen on pahinta.
Mitä opit kiusaamiskokemuksestasi, siis siitä, että sinua kiusattiin? Mitä olet päättänyt tehdä jatkossa toisin? Minä aion tarkasti katsoa jatkossa, että on koeaika ja että se on riittävän pitkä. Olen uudessa paikassa t…
Moikka, tarttisin vähän apua. Olen ollut alle vuoden määräaikaisessa työsuhteessa ja pitäisi vielä pari kuukautta kestää. Tilanne on kuitenkin niin että yksi työntekijä laittaa minut ahdinkoon ja valitettavasti hän myös…
Olin noin kymmenen vuotta työpaikassa, jossa esiintyi kiusaamista esimiesten sekä työntekijöiden osalta. Paikassa koki olevansa jatkuvasti kahden tulen välissä. Esimiesten kiusaaminen esiintyi eriarvoisena ja epäoikeude…
Olen ollut samassa työpaikassa 22 vuotta. Olen ollut erittäin tunnollinen ja sitoutunut. 4 vuotta sitten homma muuttui kun tuli uusi pomo. Ensin olin pomon puhuttelussa ilman mitään syytä! Pomo saattoi vaan ilmoittaa et…
Useita vuosia samassa firmassa viettäneenä, olen vasta viime aikoina havahtunut, että töihin meno ei enää kiinnosta, koska tietyt naamat ovat alkaneet ahdistaa. Pelkään tilanteita, että joudun kommunikoimaan muutaman ti…
Heips Olen yks 41-v nainen. Olen joutunut kärsimään työpaikkakiusaamisesta aina, myös koulukiusaamisesta aikoinaan. Aina on yks tai useempi, joka ottaa mut silmätikukseen jostakin asiasta, vaikken ole tehnyt mitään heil…
Sain olla itse todistamassa että osa ENFOn johtoportaasta todellakin mustamaalasi ja yllyttivät toisia eristämään ja suorastaan tuhoamaan erään henkilön työpaikan. Asialle omistautuminen toi mieleen peruskoulumaisen kiu…
En ole kokenut mitään mikä ei olisi jo tullut vastaan elämässäni paitsi oma kuolemani. Nyt se on ollut lähelläni. Toimitusjohtaja on kiusannut minua jo kaksi vuotta kun hän toimessaan aloitti. Toimitusjohtaja raivostuu …
Onko kellään tietoa spr kontti Lielahden työilmapiiristä Tampereella...?? Olen kuullut tarinoita paikan huonosta ilmapiiristä, mutta haluaisin kuulla muiden kokemuksista. Olen saanut TE-keskukselta osoituksen ko. työpai…
No niin, onpa otsikko. Mutta asiani nyt lähtee siitä kun luin erään ihmisen kirjoitelman, jossa hän purnasi sellaisista tai sellaisesta työkaveristansa, joka ei tee töitänsä kunnolla. Tai no, kirjoitelmia oli kaksi, ens…
Töissä jaan huoneen omanikäiseni naisen kanssa. Kaksi niin ikään samanikäistä naista tulevat joka päivä pyytämään huonetoveriani kahville ja lounaalle, mutta minua eivät pyydä koskaan. Onko tämä piruilua vai normaalia k…
Henkilökohtaisten avustajien asemasta ja palkoista on keskusteltu monet kerrat ja mm. vasemmistoliiton Li Andersson on ottanut kantaa palkkojen nostamisen puolesta. Palkka, jolla tulee toimeen, on erittäin tärkeä näköku…
Moi, Miten pitäisi toimia kun työkaverinani toimii ilmeisen luonnehäiriönen pieni mies. Kokoajan äänessä ,huomionhakuinen, välillä perverssejä juttuja ja vähättelee / piikittelee tiettyjä työkavereita (myös minua) jatku…
Ennen olin se joka teki lähes yksinään kaikki hommat. Meitä oli pomon lisäksi toinen kaveri joka teki vähän eri hommia ja hänkin tosi hyvin. Kaikki sujui hyvin ja tykkäsin duunistani ja kehittää aina kaikkea uutta. Ei m…
Aloitin työt viikko sitten eräässä päiväkodissa,olen huomannut jo nyt että minua ei hyväksytä työyhteisöön.Minulle ei puhuta ei kerrota yhtään mitään.Olen nyt jo ahdistunut ja tunnen itseni ääliöksi , mutta se kai on ta…
Jos sinulla itselläsi on huomenna huono päivä niin, älä purkaa sitä työkavereihin ärisemällä, määräilemällä, piikittelemällä, vihaisilla katseilla, pilkallisella naurulla ja negatiivisella arvostelulla. Työkavereillasik…
Työterveyslaitos on listannut kiusaajan ominaisuuksia. Työhön liittyviä epäasiallisen kohtelun muotoja ovat Vaadit kohtuuttomia työmääriä ja aikatauluja Et huomioi kaikkien mielipiteitä tasapuolisesti Valvot kohtuuttoma…
Pilaa kiusatun terveyden niin kuka vastaa ja korvaa? Terveys on kaiken perusta.