Suku on pahinVastattu 9 kk

Valheisiin perustuva tieto

Valheisiin perustuva tieto ja sen mukaan toimiminen on idioottimaista. Tiedon todenperäisyys pitää tarkistaa, eikä uskoa kuulopuheita vaikka ne kuinka totisesta naamasta tulisivat.
Suku on pahinVastattu 9 kk

Omat murheet kaadetaan toisten niskaan

Kuinka kauan lähisukulaisella on oikeus kaataa murheitaan ja omia riitojaan ulkopuolisille henkilöille? Olen 10 vuotta saanut joka ikinen päivä pitkiä viestejä siitä, kuinka hirveätä erään sukulaisen elämä on, kuinka hä…
Suku on pahinVastattu 9 kk

Syy jäädä yksin

Kun jompi kumpi vanhemmista haluaa, niin on parempi jäädä yksin. Turha tuonne ikävä palstalle kirjoitttaa tai kellekkään selitellä.
Suku on pahinVastattu 9 kk

Daltonien perhe

Jahas, selvisi sitten aikuisiällä että koko perheeni on rikollinen siskon mies mukaanlukien, molemmat siskot, ja hänen poikansa huumeista vankilassa. Isänsä kanssa. Mitähän vittua, eikö taksikuskin tai prosessiukon liks…
Suku on pahinVastattu 11 kk

Veljeni on kuspää

Ei ole ollut sukuun missään yhteydessä vuosiin. Kukaan ei ole häntä kutsunut mihinkään synttäreille tai ristiäisiin mutta että molempien isoäitien hautajaisetkin jätti välistä kun niistä ilmoitettiin kirjeellä.
Suku on pahinVastattu 9 kk

Paetkaa ketkä voitte, eurojack potissa 120 miljoonaa

Yksin puhumisen sijaan törky puheet kannattaisi lähettää eri sukua oleville eikä höpöttää koko ajan luullen että koko ajan lähellä joku samaa sukua oleva kulkisi että kuulee törky puheet. Etkö ymmärrä että olet sairas j…
Suku on pahinVastattu 1 v

Raivostuttavaa

Kun omat vanhemmat on kasvattivat mut sillä lailla, että eivät kannustaneet itsenäistymään ,eli epäonnistuivat juuri siinä tärkeimmässä tehtävässä. Nyt aikuistuessa on ollut ihan hirveä työ päästä yli kaikesta tästä. Me…
Suku on pahinVastattu 1 v

Töykeä vastaus sukulaiselta

Kirjoitin omia asioita, kun en oikein tiedä mitä teen niiden kanssa. Ja lisäksi sekoista muista sukulaisista, joiden terveydestä olen huolissani. No sukulainen vastasi tylysti, että pitäisi kiinnostaa myös tervejärkiset…
Suku on pahinVastattu 1 v

JUNTTEJA KAIKKI SUKULAISET

En pidä kenestäkään sukulaisesta, kun kerrankin menin kylään ja pyysin koiralleni vettä, niin jostain kuralammikosta annetaan, ihan kuin v..ttuilua, tai tyhmiä. puhdasta vettä pitää olla myös koiralle. en ole sen koommi…
Suku on pahinEi vastauksia

lapsuus ja aikuisuus

En ole koskaan tehnyt aloitusta tälle osalle suhteet palstaa. Jos keskimäärin joka kolmas aikuinen oikeustoimikelpinen ihminen on yksin koko aikuisiän ilman mitään vakituista parisuhdetta saati avioliittoa, niin kuinka …
Suku on pahinVastattu 1 v

Tää vaan tavallinen päivä muiden joukossa

Johan olikin naistenpäivä. Kerrankin olisi päässyt puolison kanssa ulos kahdestaan kun viikonloppu lapsivapaa ja ehdotin syömässä käymistä ulkona niin ei korviaan lotkauttanut vaan nukksui koko päivän!!! Tosin perjantai…
Suku on pahinVastattu 4 kk

Olenko ainoa joka ei ole koskaan pitänyt sukulaisista

En ole koskaan pitänyt heistä. Kaikki sukulaisvierailut oli kauheita koska en sietänyt heitä. Vielä kauheampaa oli kun tätini perheineen tuli vierailulle ja he olivat pari yötä kerralla. Ei mitään mielenkiintoa serkkuja…