Rikollisten uskosta....

fkfkfkfkf

ENNEN SUOMESSA OLIS JUMALAN PILKKAAMISTA VASTAAN LAKI!
NYT PITÄÄ JUMALAA PILKATA JA JUMALAN JA JEESUKSEN LAKIA RIKKOA jotta herra jumalaa ei pilkkattaisi!
saatanalllisen rikollisuuden asetelma on selvä, ole rikollinen uskovaisnen tai et pääse herrasi helevettiin!

koulutus toimii saatanaa palvelevien herra jumalien ehdoilla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
"Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan.
Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon.""

Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalilais-luterilaisuuden sopaskaa!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

"siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa" ON TÄMÄ herra jumala mm katekismuksessaan
ASETTANUT RIKOLLISUUDENSA ORJILLE.
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
HUOM!
Siis luterilainen EI saa palvella Jumalaa ja Jeesusta!!!
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."

herra epäjumalanne rikollisilleen antama käsky:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."

JOS RIPPIKOULU EI OLE KIRKON JA PAPISTON YLLÄ PITÄMÄ AIVOPESULA, NIIN MISSÄ NÄITÄ ev.l. USKONTUNNUSTUKSENSA KALTAISIA IKUISIKSI RIKOLLISIKSI AIVOPESTYJÄ KOULUTETAAN KUN SELLAISIKSI EI IHMINEN SYNNY?

järjettömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'

Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'

Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'

Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

"hänestä"- herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

totta! Jeesuksen seuraajat ovatkin kristillisiä:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Aivopesu perkeleen tavoite on turmella ihminen ja hänen Jumalan Valtakunnan kaltaisuus jonka Jeesus ilmoitti jo lapsilla olevan:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/16.html
'Järjelle ymmärrettävällä tavalla on mahdotonta selittää, miten Jumala tuli ihmiseksi.'
EIHÄN luder/lutherista TULLUTKAAN muuta kuin rikollisuuden herra jumala joka loi mm suomalaisille mm rikollisen saatanallisuuden noitaroviot opit.

Opettaa mm näin JEESUSTA pilkaten:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9520950/47306902
"kaste kirja n. 350 luvulta
teuta 22.12.2010 22:17
Pappedella on tärkeä merkitys sakramentin oikein toimittamisessa , Papilla ei ole omia ansioita , vaan Kristuksen antama virka . "
JEESUS EI OLE PAPPEUDELLE VIRKOJA ASETTANUT JOTEN TUO OPPI ON VÄÄRÄÄ TODISTUSTA ANTAVAN RIKOLLISUUDEN USKOVAISTEN SOPASKAA.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ordinaatio
"Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ordinaatio järjestetään papeille, diakoneille ja piispoille. Ennen ordinaatiota järjestetään siihen osallituville ordinaatiokoulutus.[1] Vihkiminen tapahtuu aina sen hiippakunnan tuomiokirkossa, jossa kyseinen henkilö tulee työskentelemään. Vihittävät antavat pappis- tai diakonialupauksen, jonka jälkeen papit puetaan alttarilla tilaisuudessa stolaan ja kasukkaan, kunta taas diakoneille puetaan pelkkä stola.[2] Ordinaation jälkeen pappi tai diakoni saa työskennellä hänelle osoitetussa virassa."

JATKUU...

15

77

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ujhnhtgf

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavalin_kirjeet
      "Apostoli Paavali oli ensimmäisen kristillisen sukupolven merkittävin uskonoppinut. Hän julisti evankeliumia ja perusti seurakuntia kolmen vuosikymmenen ajan Rooman valtakunnan itäosiin."

      1.Korinttolaiskirje:
      15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhä_Stefanos

      2 Korinttolaiskirje 12:
      7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
      8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.

      Paavali ei raamatun mukaan saanut eroa saatanasta.

      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
      Tuollaisille rikollisuuden rikollisille Jeesus ilmoitti...:

      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
      Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
      23:33 "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?"

      • teuta

        Örvelön pitäisi tietää että ei Rikollinen usko , miksei
        siksei kun sellaista ei ole ,ei voi olla ,paitsi örvelö.


      • Näyttäisi sille että suljetulla psyk. osastollakin pääsee nettiin. Pitäisikö pyytää muutosta.


      • teuta
        exhellari86 kirjoitti:

        Näyttäisi sille että suljetulla psyk. osastollakin pääsee nettiin. Pitäisikö pyytää muutosta.

        ex HELLARI hyvä huomio näyttää siltä etta kakskertaa vuodessa .
        toinen kerta kestää 2 kk.ja toinen 1/4 vuotta, ..


    • >JATKUU...
      Eiii-iii-hhh...
      Vaadimme lisää psykiatrisia laitospaikkoja!

      • ikjnhygf

        Maksa itse kustannukset niistä, että pääset sinäkin ihmistymään, jos se ylipäänsä enään on mahdollista.
        Ei ole oikein ihmisillä maksattaa tuollaisten hoito kustannuksia eikä teidän maksamanne hoitokokoukset auta vaan pahentavat.


    • uehehwh2

      MITEN PÄÄSTÄ EROON LAPSIAKIN IKUISESTI RIKOLLISUUTEEN KOULUTTAJISTA?
      http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
      'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

      ONKOHAN SIELLÄ SUOMEN EDUSKUNNASSA JA LAKIVALIOKUNNASSA VAIN herra jumalaa ja sen herra saatanaa palvelevia vai miksi RIKOLLISUUDEN ANNETAAN TURMELLA SUOMALAISIA?

      Ehkä suomalaisten, ihmisten, pitäisi alkaa perustamaa oma poliittinen puolea "uskovapautta" Lailla suojaavaa rikollisuutta vastaan. Eihän uskontunnustuksen kaltaisiksi kouluttamista ammatti aivopesejien toimesta ole muuta kuin rikollisuutta ja siitä on satojen, vuosien selvyys ja totuus historiassa.
      SIVISTYKÄÄ JA PÄÄTÖKSEN TEKIJÄT!

      Tilanne on rikollisten ohjaamana niin, että ihmisestä tehdään rikollinen jos ei rikollisuuden herra jumalaa palvele ja jos ei ole uskontunustuksen kaltainen rikollinen!
      Sellaiset ilmeisesti istuvat Suomen Valtion viroissa ja ovat avuttomia ihmisyyttä puolustamaan jos/kun ovat uskontunnustuksessaan ihmisyydestään luopuneita.
      KUKAAN EI SYNNY USKONTUNNUSTUKSEN KALTAISIKSI, SELLAISIA RIKOLLISUUS KOULUTTAA... SE RIKOLLISUUS JOTA SUOMEN PERUSTUSLAKI SUOJELEE "uskonvapautta koskevan" lain tuella!
      HÄVETKÄÄ !!!

    • fkdkskwkwk

      TOISTAISEKSI EI OLE SYNTIÄ/RIKOS OLLA IHMINEN
      JOTEN
      MIKSI LUOPUA IHMISYYDESTÄÄN ANTAMALLA USKOTUNNUTUS RIKOLLISUUDEN herra jumalalle?

      • teuta

        Muuten hyvä mietelmä , mutta sinä teet sitä en minä.


    • teuta

      Ennen oli joo , muttakun tuli se h.salaman oikeuden käsittely , tuli moniin
      asioihin silloin muutosta , eto mies melkein voitti jumalan ,KARMEETA
      sopaskaa , kyllä mailman ihmisert tekee vaikka mitä .en paremmin sano.
      .

      • teuta

        Jos minulla olisi ,kulta kaivos , laittaisin hyvätekeväisyyteen
        paljon enemmän kuin nyt , mutta siinäkin on pahat puolet
        kaivuu ja puhdistaminen vaatii omat tekemiset , ja kohta
        örvelö sanoisi , enemmän pitäisi laittaa hyvään tekemiseen
        .
        Ihminen on pohjimmata Saituri Matti, joka oli ensimmäinen
        näytelmä kun muistan. nähneeni ja hän oli tosi saituri , meidän
        Uskovaisessa kylässä , eitään muuta ollut kuin koulun näytelmät
        ja SEURAT. siitä voitte arvella ,mitä teimme ja mitä opimme ..
        .
        minun vanhempi veli oli ,saituri matti , jos sitä nytkin vielä kehun
        joku miettii vielä ,että kehun omiani ,en suinkaan ,hän on ollut jo
        n.25 vuotta haudassa , siksi kehasen joidenkin katsojien sanalla ..
        hän oli hyvä ,hän oli tosi saituri . ym. ehkä se oli 1952 Opettaja
        oli siiri saura. .
        .


      • jossittelutpois
        teuta kirjoitti:

        Jos minulla olisi ,kulta kaivos , laittaisin hyvätekeväisyyteen
        paljon enemmän kuin nyt , mutta siinäkin on pahat puolet
        kaivuu ja puhdistaminen vaatii omat tekemiset , ja kohta
        örvelö sanoisi , enemmän pitäisi laittaa hyvään tekemiseen
        .
        Ihminen on pohjimmata Saituri Matti, joka oli ensimmäinen
        näytelmä kun muistan. nähneeni ja hän oli tosi saituri , meidän
        Uskovaisessa kylässä , eitään muuta ollut kuin koulun näytelmät
        ja SEURAT. siitä voitte arvella ,mitä teimme ja mitä opimme ..
        .
        minun vanhempi veli oli ,saituri matti , jos sitä nytkin vielä kehun
        joku miettii vielä ,että kehun omiani ,en suinkaan ,hän on ollut jo
        n.25 vuotta haudassa , siksi kehasen joidenkin katsojien sanalla ..
        hän oli hyvä ,hän oli tosi saituri . ym. ehkä se oli 1952 Opettaja
        oli siiri saura. .
        .

        Sinulla on tietokonen joka toimii niin miksi et vastaa sinulle tehtyihin asiallisiin kysymyksiin?


      • teyuta
        jossittelutpois kirjoitti:

        Sinulla on tietokonen joka toimii niin miksi et vastaa sinulle tehtyihin asiallisiin kysymyksiin?

        En pidä niitä hyvinä ,kaikki ei ole asiallisia ,siksi ja juuri sen t5äöhden,


      • jossittelutpois
        teyuta kirjoitti:

        En pidä niitä hyvinä ,kaikki ei ole asiallisia ,siksi ja juuri sen t5äöhden,

        Antamistaan tiedoista tulee ottaa vastuu, ellei ota niin on epärehellinen eikä kuulu tällekkään palstalle.


      • teuta
        jossittelutpois kirjoitti:

        Antamistaan tiedoista tulee ottaa vastuu, ellei ota niin on epärehellinen eikä kuulu tällekkään palstalle.

        Tuolla kriteerillä voi vatata kaikkiin mm. katsotaan .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      16
      1275
    2. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      104
      1060
    3. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      170
      1052
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      775
    5. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      751
    6. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      27
      719
    7. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      51
      716
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      714
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      659
    10. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      617
    11. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      532
      612
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      578
    14. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      563
    15. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    16. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      526
    17. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      523
    18. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      515
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      501
    20. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      499
    Aihe