LENSINPÄ PERSEELLENI UUTISESTA !

EiPoliisiaPakoon

Suomen yleisradion uutiset, 11.07.2017 klo 4:00, kertoivat, että Helsingin poliisissa otetaan "koekäyttöön"
poliisien kanava, jossa poliisit voivat NIMETTÖMINÄ ilmiantaa työkavereidensa "epäiltyjä" rikoksia tai rikollisia menettelyjä! (Avoin reitti uudenlaiselle työpaikkakiusaamiselle on avattu?)

Voi saatanan , saatana!
Mihin tämä jo nyt ! mätä laitos vielä pystyykään ?
Nyt on naurussa pitelemistä !!!
Jo nyt on poliisilla oma laillisuustutkinta, joka on osoittautunut täysin turhaksi ja naurettavaksi instanssiksi.
Sieltäpä ei poliisimiehiä ole moitittu, vaan valituksen kohde on kiitelty, taputeltu ja nostettu virka-asemaa ainakin pykälän verran tutkinnan jälkeen! Huomautettavaa ei juuri ole löytynyt poliisien menettelyissä?

Missä poliisijohdolla nyt "viiraa", saa aiheellisesti kysyä; vaikkakin on tämä terve askel siihen suuntaan, että lopultakin JULKISESTI tätä kautta myönnetään poliisien mädännäisyys joukkojensa sisällä.
Ihmisiä he kaikki ovat ja inhimilliset tarpeet ja viat samalla seuranaan, mutta moraalitavoitteet on asetettu korkealle.
Poliisikorkeakouluun pyrkivä aines on vuosi vuodelta heikentynyt ja sisäänottokiintiöitä alkaa olla vaikea täyttää nykyisillä kriteereillä, mutta onneksi olemme vielä pienen askeleen päässä naapurimme Ruotsin poliisin tilanteesta, missä pääsykoevaatimuksia oli heikennettävä roimasti, että olisi löydetty oikeasti ja riittävästi edes luku- ja kirjoitustaitoisia poliisikokelaita.
Sama on suunta meilläkin ja merkit tästä näkyvät suoraan poliisien kenttätyöskentelyssä!

Vai että ILMIANTO-OSASTO poliisissa??? Tyhmyys ei päätä pakota !?

32

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12345654321

      Tämä järjettömyys alkoi Epri -rekisterin perustamisesta. Vaikka sitä on siivottu niin ei siitä tolkullista lopputulemaa saatu edes oikeuslaitoksen puhdustusyrityksessä.

    • Naesjossaespoliisi

      Korruptio alkaa paljastumaan.

      • 12345654321

        Voihan se toisaalta niinkin olla että korruption paljasteleminen on jo löytänyt ylimmäisen taivaskanavansa.
        Vielä pari vuotta sitten poliisiketjuissa harvakseltaan mainittiin että valtakunnanapulaissyyttäjä Kalske on korruption isä. Nyt sitä ylärajaa ei kovin usein enää mainosteta.

      • petettyJAjätetty
        12345654321 kirjoitti:

        ei ole koiraa karvoihin katsominen

      • 12345654321
        petettyJAjätetty kirjoitti:

        ei ole koiraa karvoihin katsominen

        Minkä sortin koiran karvoja on jätetty syynäämättä?
        Kultaista noutajaa vai pikkuista lelukoiraa?

      • petettyJAjätetty
        12345654321 kirjoitti:

        Minkä sortin koiran karvoja on jätetty syynäämättä?
        Kultaista noutajaa vai pikkuista lelukoiraa?

        KALSKEEN KARVAT YLLÄTTIVÄT SILLOIN!
        mutta nyt koko poliisikunta n yhtä ja samaa karvapalloa, ja likaista sellaista! Harmi?

      • 12345654321
        petettyJAjätetty kirjoitti:

        KALSKEEN KARVAT YLLÄTTIVÄT SILLOIN!
        mutta nyt koko poliisikunta n yhtä ja samaa karvapalloa, ja likaista sellaista! Harmi?

        Tuo POISPAKKORUOTSIPOIS- kirjaintyyppi tässä enemmän yllättää.

      • 96iyo079ilrkhhöfpf
        12345654321 kirjoitti:

        Tuo POISPAKKORUOTSIPOIS- kirjaintyyppi tässä enemmän yllättää.

        savon sanomat uutisoi tänään, että suomessa tullaan aloittamaan kieliopinnot lapsille jo ihan eka-luokalta. seurataan muuta eurooppaa tällä pakko ruotsi kouluihin ja pian! linjalla. kiva!
        mistä sinulla tuo pakkoruotsi tulikaan mieleen. ihQ juttu
        kielitaito on rikkaus

      • 12345654321
        96iyo079ilrkhhöfpf kirjoitti:

        savon sanomat uutisoi tänään, että suomessa tullaan aloittamaan kieliopinnot lapsille jo ihan eka-luokalta. seurataan muuta eurooppaa tällä pakko ruotsi kouluihin ja pian! linjalla. kiva!
        mistä sinulla tuo pakkoruotsi tulikaan mieleen. ihQ juttu
        kielitaito on rikkaus

        Mistäkö? Tulihan sitä pakkoruotsi-infoa tuutin täydeltä vielä viime vuonna. Kuuluiko persujen ideologiaan?

    • kitu87584judueru67

      Poliisissa on sama kuin kaikissa muissakin työntekijäryhmissä.
      Kenttämiehet ja vielä ehkä kentän johtokin ottavat niskaansa paskan ja syljeskelyn naamalleen.
      Ylärimalla istuvia ökeröitä onkin sitten joutilaisuuteen saakka istumassa persettään levittäen ja miettien, miten saisi aikansa kulumaan työpaikalla. Siinä ehtii tulla sitten mieleen "mahdollisuudet äkkirikastumiseenkin" !
      Yläorren pojatkin muutamiksi päiviksi viikossa kentälle paskaa lakaisemaan ja vittuilua kuuntelemaan. Muuttuu rytmit poliisien työssä...
      Harmi, että niitä Suomi ensin idiootteja ei poliisilla ole lupa ammmmmua ihan sumeilematta ja neuvottelematta. Kyllä vituttaa kuunnella niiden lapsellista nillitystä mm. Helsingissä Rautatien torilla!!!!!

      • nilkkiänihilismiä

      • 12345654321

        Olet kyllä ihan oikeilla jäljillä. Mutta ampumisen oikeus sumeilematta on oman käden oikeuden käyttöä ja on puolusteltavissa vain jos ampuja itse on hengenvaarassa.

      • kiusallisiahmisiä
        12345654321 kirjoitti:

        Olet kyllä ihan oikeilla jäljillä. Mutta ampumisen oikeus sumeilematta on oman käden oikeuden käyttöä ja on puolusteltavissa vain jos ampuja itse on hengenvaarassa.

        Harmillista, harmillista!
        Mutta lapsellisia ne Suomi ensin porukat kyllä ovat ja konstaapeleilla hermo on pitänyt tähän saakka hyvin!
        Vielä jossakin vaiheessa repeää, jos nillitys yltyy!
        En katsoisi muutamaa pampuniskua pahalla! En, todellakaan!
        Hiukan mallia muualta (Ranska esim. )

      • 9-ämmiä-veressä
        nilkkiänihilismiä kirjoitti:

        https://youtu.be/2nAO0U5llg4

        Voi hyvät pyhät yksinkertaiset!
        Tästäkö pitäisi riemua repiä
        Poliisikin, mutta entä muut "esiintyjät"

        nami nami ja maiskis!

    • Ölliakans

      Ihmisiä ne poliisitkin ovat hyveineen ja vikoineen. Taitaa tulla savustuspaikka niille jotka halutaan poistuvan yhteisöstä. Ei moraali ainakaan parane.

      • otanosaakauneimmin

        Samaa mieltä! Tämmöinen tekee ilmapiiristä kyyräilevän ja pahentaa henkilösuhteita.
        Jo nyt on mahdollista ilmoittaa samalla tavalla poliisikaverin laittomuuksista
        laillisuusvalvonnan kautta siis ei mitään uutta tule poliisiauringon alle!

    • Valikoituu joukkoon sopivat ei välttämättä pätevät.

      • anttipanttila

        taso laskee entisestään ja laatua ei jää nimeksikään?

      • KIELIOPPI-KUNTOON

        Mika Repo, poliisi, FB-sivullaan 13.07.2017 (suora lainaus M. R.-sivulta))
        #### No, näin :(
        Tänään 13.7.2017 aamulla kello 9 jälkeen poliisipartio hälytettiin Lapinlahdelle kahden alaikäisen veljeksen yrittäessä lähteä ajelemaan mopolla päihtyneenä. Ja näinhän nämä sankarit olivat tehneetkin. Poliisin paikalle saapuessa kaksi keskenkasvuista juippia veteli mopoillaan taajama-alueella. Toinen pääsi pakenemaan, toinen jäi poliisin haaviin. Kiinnijäännyt oli 15 vuotias ja puhalluskoe ajotapahtuman jälkeen reilun promillen.
        Onko jotkut vanhemmat nykyään näin välinpitämättömiä lapsien menoista..?!?
        Pikkuisen kontrollia voisi pitää missä alaikäiset lapset on menossa, mitä ne tekee ja varsinkin MISSÄ kunnossa! ##### ( lainaus päättyy)

        TOTEAN EDELLÄ OLEVAAN: "On turhaa valittaa, kun paska on jo housuissa!"
        Lapinlahdella Iisalmen poliisilla oli oma etsikkoaika nuorten suhteen.
        A.E - T.H - miksei V.P: kin - vesittivät etsikkoajan nuorten "moraalin" kasvattajina.

        Taputtelu, hyvittely, silittely ja paikallisten ( Lapinlahti ) virkamiesten perseen nuoleminen eivät toimineet kasvatusmenetelmänä, jolla tapakasvatusta, (moraali!), ja asenneilmastoa -- ennen kaikkea lapinlahtelaisten vanhempien keskuudessa -- olisi parannettu.

        Kun poliisi menettelyillään osoittaa ja vahvistaa, että vastuuta ei nuorten teoistaan tarvitse miettiä, eikä kantaa, niin huono kehitykseen on muiden , etenkin normikansalaisten puuttua.

        Nuorisopoliisi T.H. ( nyk. toimenkuva muuttunut ) olankohauttelu ja hymähtely: "Pyydä joskus anteeksi, jos sinusta siltä tuntuu" - ei ollut menettelynä KAIVATTUA aikuisuutta ja aikuisenmallia nuorille.
        EI, ei, lähestynyt poliisivirkamies T.H. asioita kaikkien kannalta tasapuolisesti, vaikka niin itseään poliisin FB-sivullaan ylistää!

        SUORA LAINAUS: ###Ei siihen vaan totu... Tuli palaute sitten aiheesta tai aiheettomasti! Jos ihan vilpittömästi itse on sitä mieltä, että parhaansa on yrittänyt tehdä😇... Ja kaikkien osapuolten suunnasta asiaa lähestynyt, että on sitten varmaan tasapuolinen... Kyllä se vaan mielen synkäksi saa, kun sitä itseään salakavalasti niskaan netissä saa😢 Ja puolustautua ei mitenkään voi - eikä ehkä kannatakkaan!###(LAINAUS LOPPUU.

        A. E:n "valuvikaisten" pilkkaaminen alkaa Iisalmessa olla "legendaa" !
        "Mersun-merkkivarkaudet" hoidetaan HETI !, köyhäkansa saa odottaa!!! ja lopultakin "valuvikaisia" ei palvella ollenkaan???

        Kumpikaan näistä poliisivirkamiehistä ei ehdi eläkkeelle ilman, että he vielä useaan kertaan korjaavat "satoa" oman löperön ja piittaamattoman toimintansa seuraamuksena!Monta "nuorisokapinallista" poliisivirkamiehet ovat saaneet jo puhuttaa, mutta pääsato poliisin -- "kaikkien kaveri "-kaudesta -- on Lapinlahdella kypsymässä ja kasvamassa "korkoa"!
        Ehkä poliisivirkamiestenkin silmiltä laput putoavat ja oman "huonon työn paskavanaa"
        - A.E. ja T.H:kin - puhdistavat ihan hartiavoimin ja tosissaan; "kaikkia osapuolia kunnioittaen"?
        Kuinka sujunee tango Iisalmessa poliisiasemalla, ja oppivatko vanhat koirat uusia temppuja!?

        Poliisimies, M.R voi opetella käyttämään nuorista kunnioittavampaa kieltä -- eikä "juipitella" !
        rikollisillakin on ihmisarvo -- arvon, rikostutkija M.R. !
        Kantakaa "poliisikasvattajat" vastuunne, älkää jälleen kerran siirtäkö vastuuta muille!
        P.S. Asiakkaiden haukkuminen ei ole tyylikästä tai edes asiallista!

      • neitiABC

        Kiitos, KIELIOPPI-KUNTOON.
        Tämä oli ensimmäinen välähdys siitä sadosta jota poliisien face-bookryhmän salaisista kirjoittelusta sai autenttisena lukea, kun ei kuulu poliiseihin.
        Mikähän niita rasisti -vihapuhe-asenteita sinne oli sotkenut?
        Ainakin tuo ote on aika normaalin ihmisen reaktiota.

      • mihin-ollaan-kulkemassa
        KIELIOPPI-KUNTOON kirjoitti:

        On järkyttävää ja täysin mahdotonta ajatella, että kukaan vielä 2017 voi joutua puolustamaan tai edes vaatimaan oikeutta olemassaololleen!
        Ja järkyttävintä on, jos yhteiskunnan turvaksi tarkoitetut "joukot" itse muodostavat uhkan, jota joidenkin ihmisten on paettava ja joilta heidän on suojauduttava turvaa saadakseen.
        Mistä Iisalmeen tämä vihapoliisien joukkio on rantautunut?
        Mistä?

      • Aarnioonviisasmies
        KIELIOPPI-KUNTOON kirjoitti:

        Mika Repo, poliisi, FB-sivullaan 13.07.2017 (suora lainaus M. R.-sivulta))
        #### No, näin :(
        Tänään 13.7.2017 aamulla kello 9 jälkeen poliisipartio hälytettiin Lapinlahdelle kahden alaikäisen veljeksen yrittäessä lähteä ajelemaan mopolla päihtyneenä. Ja näinhän nämä sankarit olivat tehneetkin. Poliisin paikalle saapuessa kaksi keskenkasvuista juippia veteli mopoillaan taajama-alueella. Toinen pääsi pakenemaan, toinen jäi poliisin haaviin. Kiinnijäännyt oli 15 vuotias ja puhalluskoe ajotapahtuman jälkeen reilun promillen.
        Onko jotkut vanhemmat nykyään näin välinpitämättömiä lapsien menoista..?!?
        Pikkuisen kontrollia voisi pitää missä alaikäiset lapset on menossa, mitä ne tekee ja varsinkin MISSÄ kunnossa! ##### ( lainaus päättyy)

        TOTEAN EDELLÄ OLEVAAN: "On turhaa valittaa, kun paska on jo housuissa!"
        Lapinlahdella Iisalmen poliisilla oli oma etsikkoaika nuorten suhteen.
        A.E - T.H - miksei V.P: kin - vesittivät etsikkoajan nuorten "moraalin" kasvattajina.

        Taputtelu, hyvittely, silittely ja paikallisten ( Lapinlahti ) virkamiesten perseen nuoleminen eivät toimineet kasvatusmenetelmänä, jolla tapakasvatusta, (moraali!), ja asenneilmastoa -- ennen kaikkea lapinlahtelaisten vanhempien keskuudessa -- olisi parannettu.

        Kun poliisi menettelyillään osoittaa ja vahvistaa, että vastuuta ei nuorten teoistaan tarvitse miettiä, eikä kantaa, niin huono kehitykseen on muiden , etenkin normikansalaisten puuttua.

        Nuorisopoliisi T.H. ( nyk. toimenkuva muuttunut ) olankohauttelu ja hymähtely: "Pyydä joskus anteeksi, jos sinusta siltä tuntuu" - ei ollut menettelynä KAIVATTUA aikuisuutta ja aikuisenmallia nuorille.
        EI, ei, lähestynyt poliisivirkamies T.H. asioita kaikkien kannalta tasapuolisesti, vaikka niin itseään poliisin FB-sivullaan ylistää!

        SUORA LAINAUS: ###Ei siihen vaan totu... Tuli palaute sitten aiheesta tai aiheettomasti! Jos ihan vilpittömästi itse on sitä mieltä, että parhaansa on yrittänyt tehdä😇... Ja kaikkien osapuolten suunnasta asiaa lähestynyt, että on sitten varmaan tasapuolinen... Kyllä se vaan mielen synkäksi saa, kun sitä itseään salakavalasti niskaan netissä saa😢 Ja puolustautua ei mitenkään voi - eikä ehkä kannatakkaan!###(LAINAUS LOPPUU.

        A. E:n "valuvikaisten" pilkkaaminen alkaa Iisalmessa olla "legendaa" !
        "Mersun-merkkivarkaudet" hoidetaan HETI !, köyhäkansa saa odottaa!!! ja lopultakin "valuvikaisia" ei palvella ollenkaan???

        Kumpikaan näistä poliisivirkamiehistä ei ehdi eläkkeelle ilman, että he vielä useaan kertaan korjaavat "satoa" oman löperön ja piittaamattoman toimintansa seuraamuksena!Monta "nuorisokapinallista" poliisivirkamiehet ovat saaneet jo puhuttaa, mutta pääsato poliisin -- "kaikkien kaveri "-kaudesta -- on Lapinlahdella kypsymässä ja kasvamassa "korkoa"!
        Ehkä poliisivirkamiestenkin silmiltä laput putoavat ja oman "huonon työn paskavanaa"
        - A.E. ja T.H:kin - puhdistavat ihan hartiavoimin ja tosissaan; "kaikkia osapuolia kunnioittaen"?
        Kuinka sujunee tango Iisalmessa poliisiasemalla, ja oppivatko vanhat koirat uusia temppuja!?

        Poliisimies, M.R voi opetella käyttämään nuorista kunnioittavampaa kieltä -- eikä "juipitella" !
        rikollisillakin on ihmisarvo -- arvon, rikostutkija M.R. !
        Kantakaa "poliisikasvattajat" vastuunne, älkää jälleen kerran siirtäkö vastuuta muille!
        P.S. Asiakkaiden haukkuminen ei ole tyylikästä tai edes asiallista!

        Juippi on arvonimi rikoksesta epäillylle. Kuulustelun jälkeen asiakirjoista näkyy kyllä asianosaisen tarkemmat tiedotkin. Kyllä tuo nimi on yleisesti käytössä ja ei se ole loukkaava. Ei siitä kannata kenenkään loukkaantua. Kyllä Iisalmen poliisia kannattaa arvostaa, he tekevät paljon töitä pienillä resusseilla ja selvittämisprosentti on hyvä. Helsingistä saisivat ehken antaa lisää miehistöä tälle alueelle. Siellä voi olla ehken liikaakin, tai sitten liian vähän töitä, kun lehtitietojen mukaan siellä päällikkötason miehet joutavat päivällä jopa työajalla nussimaan. Tuskin täällä sentään?? Vielä kannattaa muistaa, että rikoksia ei synny jos niitä ei tehdä.

      • 12345654321
        Aarnioonviisasmies kirjoitti:

        Ettei vain olis käynyt jossakin vaiheessa niin että rikollinen oli keksitty ja nyt pitäisi hänelle löytyä sopiva rikos.

      • AMMATTIaikuisuusHaloo
        KIELIOPPI-KUNTOON kirjoitti:

        Mika Repo, poliisi, FB-sivullaan 13.07.2017 (suora lainaus M. R.-sivulta))
        #### No, näin :(
        Tänään 13.7.2017 aamulla kello 9 jälkeen poliisipartio hälytettiin Lapinlahdelle kahden alaikäisen veljeksen yrittäessä lähteä ajelemaan mopolla päihtyneenä. Ja näinhän nämä sankarit olivat tehneetkin. Poliisin paikalle saapuessa kaksi keskenkasvuista juippia veteli mopoillaan taajama-alueella. Toinen pääsi pakenemaan, toinen jäi poliisin haaviin. Kiinnijäännyt oli 15 vuotias ja puhalluskoe ajotapahtuman jälkeen reilun promillen.
        Onko jotkut vanhemmat nykyään näin välinpitämättömiä lapsien menoista..?!?
        Pikkuisen kontrollia voisi pitää missä alaikäiset lapset on menossa, mitä ne tekee ja varsinkin MISSÄ kunnossa! ##### ( lainaus päättyy)

        TOTEAN EDELLÄ OLEVAAN: "On turhaa valittaa, kun paska on jo housuissa!"
        Lapinlahdella Iisalmen poliisilla oli oma etsikkoaika nuorten suhteen.
        A.E - T.H - miksei V.P: kin - vesittivät etsikkoajan nuorten "moraalin" kasvattajina.

        Taputtelu, hyvittely, silittely ja paikallisten ( Lapinlahti ) virkamiesten perseen nuoleminen eivät toimineet kasvatusmenetelmänä, jolla tapakasvatusta, (moraali!), ja asenneilmastoa -- ennen kaikkea lapinlahtelaisten vanhempien keskuudessa -- olisi parannettu.

        Kun poliisi menettelyillään osoittaa ja vahvistaa, että vastuuta ei nuorten teoistaan tarvitse miettiä, eikä kantaa, niin huono kehitykseen on muiden , etenkin normikansalaisten puuttua.

        Nuorisopoliisi T.H. ( nyk. toimenkuva muuttunut ) olankohauttelu ja hymähtely: "Pyydä joskus anteeksi, jos sinusta siltä tuntuu" - ei ollut menettelynä KAIVATTUA aikuisuutta ja aikuisenmallia nuorille.
        EI, ei, lähestynyt poliisivirkamies T.H. asioita kaikkien kannalta tasapuolisesti, vaikka niin itseään poliisin FB-sivullaan ylistää!

        SUORA LAINAUS: ###Ei siihen vaan totu... Tuli palaute sitten aiheesta tai aiheettomasti! Jos ihan vilpittömästi itse on sitä mieltä, että parhaansa on yrittänyt tehdä😇... Ja kaikkien osapuolten suunnasta asiaa lähestynyt, että on sitten varmaan tasapuolinen... Kyllä se vaan mielen synkäksi saa, kun sitä itseään salakavalasti niskaan netissä saa😢 Ja puolustautua ei mitenkään voi - eikä ehkä kannatakkaan!###(LAINAUS LOPPUU.

        A. E:n "valuvikaisten" pilkkaaminen alkaa Iisalmessa olla "legendaa" !
        "Mersun-merkkivarkaudet" hoidetaan HETI !, köyhäkansa saa odottaa!!! ja lopultakin "valuvikaisia" ei palvella ollenkaan???

        Kumpikaan näistä poliisivirkamiehistä ei ehdi eläkkeelle ilman, että he vielä useaan kertaan korjaavat "satoa" oman löperön ja piittaamattoman toimintansa seuraamuksena!Monta "nuorisokapinallista" poliisivirkamiehet ovat saaneet jo puhuttaa, mutta pääsato poliisin -- "kaikkien kaveri "-kaudesta -- on Lapinlahdella kypsymässä ja kasvamassa "korkoa"!
        Ehkä poliisivirkamiestenkin silmiltä laput putoavat ja oman "huonon työn paskavanaa"
        - A.E. ja T.H:kin - puhdistavat ihan hartiavoimin ja tosissaan; "kaikkia osapuolia kunnioittaen"?
        Kuinka sujunee tango Iisalmessa poliisiasemalla, ja oppivatko vanhat koirat uusia temppuja!?

        Poliisimies, M.R voi opetella käyttämään nuorista kunnioittavampaa kieltä -- eikä "juipitella" !
        rikollisillakin on ihmisarvo -- arvon, rikostutkija M.R. !
        Kantakaa "poliisikasvattajat" vastuunne, älkää jälleen kerran siirtäkö vastuuta muille!
        P.S. Asiakkaiden haukkuminen ei ole tyylikästä tai edes asiallista!

        Milloin Iisalmen poliisi löytää yhtenäisen linjan tähän nuorten kohteluun, kun yksi taputtelee, kehuu ja hyvittelee nuorta rikollista ja toinen nimittelee sopimattomilla nimityksillä.
        Eikö teillä ole mitään yhtenäistä toimintasuunnitelmaa, Halonen ja Repo???

      • Anonyymi

        Ihmettelen vaan , miksi ei oteta huomioon , kun vanhempi kiusatuksi joutunut, ei oteta huomioon poliisin puolelta, pikkasen tiuskitaan soita siihen ja siihen numeroon kun päristelijät tulee , kun täällä ei oo poliisia on kuopiossa tai iisalmessa ja maitojunan vauhtia maija paikalle tulee, ilkivallan tekijät kerkii karata, miksi ei poliisin numeroon voi soittaa suoraan , äly hoi . nopeaa toimintaa nyt pyydetään iisalmen poliisiin... laittakaa kameroita myös syrjäkylien tielle , niin tihulaiset nopsaan kiinni.... ei minusta esim mulle kuulu mopoilijoiden vanhempien etsiminen ja heille ilmoittaminen ja saada sitten haukut niskaan kun nuoria häiritsen... täällä ei uskalla lenkillä käydä , maaseudun rauhaa rikotaan melulla .. desibeli mittarit myös käyttöön ... kiitos ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipilä on tilannut lisää kutsuvieraita, heistä koulutetaan poliiseja. Tilanne on paranemaan päin.

      • Anonyymi
        anttipanttila kirjoitti:

        taso laskee entisestään ja laatua ei jää nimeksikään?

        Niistähän tulee pian taksin kuljettajia, niitä harvoja mätiä joita vielä on. Shhhhhhhhh

    • Omavalvonta toimii vähän samaan tapaan kuin nykyisessä rakennusbuumissa.
      Aina ei kaikki mene ihan nappiin ja uhreja syntyy, kuten yksi hyvä esimerkki Rukalta, jossa kolme nuorta paloi ja ihan vain siksi, että on kiire saada aikaan "valmista" ja mahdollisimman vähin kustannuksin.

      Miksi sitä nyt ulkopulisia puolueettomia asiansa osaavia maksasi valvomaan kun se voidaan tehdä ihan itse oman työn ohella ja sehän alkaa suomessa ollakin jo maan tapa.
      Poliisi valvoo toista poliisia, kuka valvoo sitä, että poliisin varsinaiset työt tulisi tehdyksi ja ne varsinaiset rikolliset joutuisivat vastuuseen tekemisistään.

      Ja samaa valvontaa on kehoitettu kansalaisia tekemään, valvomaan ja ilmiantamaan toinen toisensa vihapuheita, asia joka jollei jo ole, niin on ainakin aikomus kirjata rikoslakiin.
      Mitä tämä on, DDR-mallista kyttäystoimintaa demokratian nimissä oikeusvaltiota painottaen (leikkien), kohti siirtymistä suoranaiseen autoritääriseen diktatuuriin.
      MUTTA kuka valvoo esim. arabiankielistä vihapuhetta, no ei kukaan, kun kukaan ei sitä ymmärrä.

      Ainoastaan ne maahanmuuttajat jotka ovat tulleet tänne tervein aikein, työhön, opiskelemaan tms. ovat niitä, jotka saattavat jopa ymmärtää sen pilkan ja ivan jota nämä suomalaisista keskenään keskustellessaan harrastavat. Mutta mitä ilmeisemmin on rasismia, jos nämä vihapuheistaan joutuisivat vastuuseen puhumattakaan siitä kuinka suuria rahasummia veronmaksajien rahoista lähetetään joko jonnekin sotatoimialueille tai sinne omiin kotimaihin jätetyille perheille.
      No siitähän ei tietenkään saa puhua eikä kirjoittaa.

      Niinpä ainoa tapa toteuttaa oikeusvaltiota on itsevalvonta ja toinen toisensa ilmantaminen.

    • Anonyymi

      Et oo lentäny perseelles,elä höpötä.

      • Anonyymi

        ON terävää tekstiä.
        Ja miten on osoittautunut todeksi miltei jokainen rivi ?
        Joku on ollut TODELLA hereillä tuona päivänä !
        Ei ole virkamies, koska niillä on liian pienet aivot tuollaisen tajuntaan..?
        Parasta, kun muuttaa pois ja jättää hukkuvan laivan !

    • Anonyymi

      Menneen talven lumia, vaikkakin yhä ajankohtaista.
      Sahatyömies poliisina ? Ei terävimmät kynät koskaan penaaliin eksy ?

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5850
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3497
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      156
      2012
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      223
      1938
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      168
      1683
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1475
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1011
    8. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      970
    9. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      64
      954
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      917
    Aihe