Luoman viivytystaistelu tulee kirkolle kalliiksi

Arkkipiispa Tapio Luoma tunnetaan takinkääntäjänä, joka sinänsä on ollut kirkon tapakin jo pitkään.
Takki käännetään tarvittaessa tai vasta sitten kun on pakko ja vahingot ovat jo ehtineet kertautua.

Nyt hän yrittää keskeyttää sateenkaari-pappien samaa sukupuolta oleville tarjotut vihkimiset.
Sanoo, että "älkää vihkikö, ennen kuin kirkolla on siitä yhteinen päätös".

Yhteistä päätöstä ei tule oikeasti koskaan, jos sateenkaari-papit lopettaa vihkimiset.
Kirkko taipuu vain pakon edessä.
Sitten kun yhteinen päätös on pakon edessä saatu aikaan, niin vihitään yleisesti, vaikka oikeasti ei homoavioliittoja hyväksytäkään.
Kirkolle riittää kun ne on paperilla hyväksytty ja yhdestä suupielestä tulee yhtä ja toisesta toista.

Sama juttu on naispappeudenkin osalta.
Naispappeja on ollut kirkossa 30 vuotta, mutta kirkko ei oikeasti vieläkään hyväksy heitä.
Kirkko antaa seurakuntiensa ja lähetysjärjestöjensä vapaasti syrjiä naispappeja, puuttumatta syrjintään mitenkään.

Eiliset uutisetkin veivät kirkolta veronmaksajia.

42

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kauanuskossa

      En voisi olla enää tuollaisen kirkon jäsen.

    • eräoppaalle
      • Joka tapauksessa Luoma odottaa kirkon tekevän jossain vaihessa sen vihkimispäätöksen. Suurin osa papeista jo vihkisikin.

      • laskuoppia

        Hitaasti näyttää kuitenkin syövän kirkolta jäseniä.
        Eilinen on noin 80% suurempi eromäärä kuin samaan aikaan aiempina vuosina.
        Jarruttelu vei viime vuonna arviolta noin 12000 ylimääräistä jäsentä ja sama jatkuu.

      • NäinAsiaon

        Aivan. Uutisissa sanottiin, että ev.lut kirkkoon kuuluu tänä päivänä vielä yli neljä miljoonaa kansalaista - ja se on paljon se!

      • laskuoppiua
        NäinAsiaon kirjoitti:

        Aivan. Uutisissa sanottiin, että ev.lut kirkkoon kuuluu tänä päivänä vielä yli neljä miljoonaa kansalaista - ja se on paljon se!

        Tuo on vanha uutinen ja raja alitettu jo ajat sitten.

        Patmos-uutiset vuosien viiveellä.

    • Onhan se vähän ongelmallista, jos työntekijä ei noudata työnantajansa ohjeita. Jos vaikka ajattelee jotain firmaa, jolla on liikesalaisuuksia ja sitten joku työntekijä ajattelee, että kyllä nämä salaisuudet kuuluvat kaikille ja paljastaa ne. Tai lääkäri päättää, että on hyödyllistä paljastaa potilaansa sairaskertomus kaikille.

      • Yksi ongelma on jo se, että kirkolta puuttuu ohjeet keitä saa vihkiä. On vain yksi asia: vihittävistä toisen on ainakin kuuluttava kirkkoon.

      • torre12 kirjoitti:

        Yksi ongelma on jo se, että kirkolta puuttuu ohjeet keitä saa vihkiä. On vain yksi asia: vihittävistä toisen on ainakin kuuluttava kirkkoon.

        Itse asiassa toisen on kuuluttava evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toisen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon jos ei kuulu evl-kirkkoon. Jos toinen siis on kristilliseen kirkkoon kuulumaton, niin kirkossa ei vihitä. Avioliitto voidaan kyllä tässäkin tapauksessa siunata. Kyllä minun käsittääkseni kirkolla on ohjeet vihittävistä.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Joo. Mutta jos toinen kahdesta miehestä kuuluu tai molemmat ev-lut. kirkkoon, niin kirkolla ei satu olemaan sääntöä tätä vastaan.

      • torre12 kirjoitti:

        Joo. Mutta jos toinen kahdesta miehestä kuuluu tai molemmat ev-lut. kirkkoon, niin kirkolla ei satu olemaan sääntöä tätä vastaan.

        Kyllä tuolla evlut-kirkon ylläpitämillä sivuilla asiasta kirjoitetaan näin: "Vaikka avioliittolaki muuttuu, kirkon oma opetus avioliitosta ei ole muuttunut. Kirkollisen avioliittoon vihkimisen ehdoista ei ole tehty kirkossa uusia päätöksiä. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen koskee siten edelleen vain miehen ja naisen välistä avioliittoa."

        Ai jaa. Sellaisessa kuin kirkon säännöstössä ei ole tuollaista. Onko säännöstö nyt muutettu? Opettaahaan saa toki ohi säännöstön.

      • torre12 kirjoitti:

        Ai jaa. Sellaisessa kuin kirkon säännöstössä ei ole tuollaista. Onko säännöstö nyt muutettu? Opettaahaan saa toki ohi säännöstön.

        Mitä säännöstöä tarkoitat?

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Mitä säännöstöä tarkoitat?

        Kirkon säännöstöä avioliitosta. Siinä kun ei mainita sukupuolia.

        Hassu on muuten laki kirkon jäsenestä: on käytävä säännöllisesti kirkossa, elettävä siveästi.

      • torre12 kirjoitti:

        Kirkon säännöstöä avioliitosta. Siinä kun ei mainita sukupuolia.

        Hassu on muuten laki kirkon jäsenestä: on käytävä säännöllisesti kirkossa, elettävä siveästi.

        Evlut-kirkon sivuilta taas poimittua: "Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto. Näin todettiin kirkolliskokouksen yleisvaliokunnan mietinnössä marraskuussa 2015.

        Piispainkokouksen elokuussa 2016 valmistuneessa selonteossa kirkon nykyisestä avioliitto-opetuksesta todettiin, ettei papin oikeus vihkiä kirkolliseen avioliittoon muutu 1.3.2017."

        Ilmeisesti se kuitenkin tulkitaan siten, että se koskee naisen ja miehen välistä liittoa eli on kirkon virallinen kanta.

        On tosiaan hassu tuo, että täytyy käydä säännöllisesti kirkossa. Minä en ole mitenkään säännöllisesti siellä käynyt.

        ""Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto."

        Tuo on heidän uusi "opetus", joka on vastoin lakia tai kirkkojärjestystä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        ""Kirkon avioliitto-opetuksen mukaan avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto."

        Tuo on heidän uusi "opetus", joka on vastoin lakia tai kirkkojärjestystä.

        Ei kai se nyt ihan uusi ole.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Ei kai se nyt ihan uusi ole.

        On se ihan uusi oppi.
        Aiemmissa ei mainita miestä ja naista.

      • Pe.ku kirjoitti:

        On se ihan uusi oppi.
        Aiemmissa ei mainita miestä ja naista.

        "Kirkollisen avioliittoon vihkimisen ehdoista ei ole tehty kirkossa uusia päätöksiä. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen koskee siten edelleen vain miehen ja naisen välistä avioliittoa."

        Luotan ehkä enemmän tuohon kirkon ilmoitukseen. Kirkossa puhutaan morsiamesta ja sulhasesta, en tiedä, haluaisiko kukaan mies tulla kutsutuksi morsiameksi.

        Niin. Aina keksitään jotain uutta, jolla saadaan sortoa kansalle.

        Alunperin ei kirkko määritellyt muuta kuin kirkon jäsenyyden. Siis vuonna 2015 lisättiin se, ettei avioon voi vihkiä muita kuin mies-nais- pareja. Homot pois ja kauas!

        Homojen ei kannata periaatteesta kuulua kirkkoon.

        Tietääkseni kirkossa ei ole koskaan vihitty samaa sukupuolta olevia pareja. Varmaan tuo karkoittaa osan jäsenistä. Toivottavasti heillä kuitenkin säilyy usko, mikäli heillä usko on.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Tietääkseni kirkossa ei ole koskaan vihitty samaa sukupuolta olevia pareja. Varmaan tuo karkoittaa osan jäsenistä. Toivottavasti heillä kuitenkin säilyy usko, mikäli heillä usko on.

        Jaa. Syrjivää järjestöä ei kannata tukea eikä olla mukana. Uskoa voi ilman kirkkoakin.

      • torre12 kirjoitti:

        Jaa. Syrjivää järjestöä ei kannata tukea eikä olla mukana. Uskoa voi ilman kirkkoakin.

        Uskoa voi tosiaan ilman kirkkoakin, mutta olisi hyvä kuulua johonkin seurakuntaan. Sanovat, että seurakuntayhteys on tärkeä uskovalle.

    • kristitty_mies

      Monet papit tulevat jatkossakin vihkimään homopareja. Jumalaa ja omaatuntoa tulee kuunnella enemmän kuin kirkolliskokousten päätöksiä.

      • Ai mitä Jumalaa?

      • VoiAikoja

        Ja sinäkö olet kristitty mies??? Minä luulen, että sinä olet perkeleen asianajaja!

      • VoiAikoja
        VoiAikoja kirjoitti:

        Ja sinäkö olet kristitty mies??? Minä luulen, että sinä olet perkeleen asianajaja!

        En tarkoittanut ArtoTTT:ä.

      • VoiAikoja kirjoitti:

        En tarkoittanut ArtoTTT:ä.

        Jos Jumala Raamatussa ilmoitti homoseksuaaliset teot asiaksi josta tulee tuomio ilman parannusta, niin ihmeellistä jos nyt "kristitty miehen" mukaan vaatisi vihkimään homoja. Ehkä kyseessä on joku joku toinen "jumala".

        Juud:1
        7 Niin kävi myös Sodoman ja Gomorran ja muiden sen seudun kaupunkien, jotka samalla tavoin antautuivat siveettömyyden ja luonnonvastaisten himojen valtaan: niiden saama rangaistus on varoittava esimerkki, joka muistuttaa ikuisesta tulesta.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Niin, Jos kaksi bimiestä on keskenään niin se on tietenkin nimenomaan "homoseksuaalinen teko".

        Juuda puhuu Sodomosta ainakin eri tavalla kuin juutalaisten kirjoitukset VT:ssa. Onko siveettömyyttä kun ei auta köyhiä? Menee aika sekavaksi.

      • VoiAikoja kirjoitti:

        Ja sinäkö olet kristitty mies??? Minä luulen, että sinä olet perkeleen asianajaja!

        "....sinä olet perkeleen asianajaja!"

        Oikeassa olet VoiAikoja, jos Raamattu on totta, niin Arto TTT on perkeleen asianajaja ja menossa helvettiin.

    • Tosi.asiassa

      Eihän Tapio Luoma niistä vihkimisistä päätä vaan kirkolliskokous. Luoma haluaa noudattaa kirkolliskokouksen päätöksiä.

      • näin.on

        Luoman on pakko noudattaa kirkolliskokouksen päätöksiä vaikka hän ei itse naispappeutta hyväksykään.

      • näin.on kirjoitti:

        Luoman on pakko noudattaa kirkolliskokouksen päätöksiä vaikka hän ei itse naispappeutta hyväksykään.

        Luoma on vain piispainkousten puheenjohtaja,

    • Eerikatässäkommentoi

      Voi voi teitä, tähän ketjuun kirjoittaneita! Jos ette parannusta tee, te kaikki palatte helvetissä kerran. Kyllä sitten itkua ja valitusta riittää.

      Tehkää parannus pahuudestanne ja epäuskoisuudestanne jo täällä armonajassa ja luopukaa jumalattomasta pahuudestanne!

      • luterilainen

        Teemme kyllä parannusta. Tee sinäkin!

    • uskovainenmies

      Itse liityin tänään kirkkoon, lähdin aikoinaan Mäkisen takia. Laitoin syyksi "Tapio Luoman valinta arkkipiispaksi". Mahtavatkohan ajatella siellä kirkkovirastossa että olen "äärihihhuli"

      • Voiko kirkkoon liittyä sunnuntaina?

      • NäinAsiaon
        torre12 kirjoitti:

        Voiko kirkkoon liittyä sunnuntaina?

        Voi, varmaan kun sopii papin kanssa vaikka kirkon jälkeen.

        Mulle ainakin sanottiin, että voin liittyä ortodoksiksi papin puhuttelun jälkeen taas, kun olen ort.kirkosta eronnut, joku vuosi sitten.

      • NäinAsiaon kirjoitti:

        Voi, varmaan kun sopii papin kanssa vaikka kirkon jälkeen.

        Mulle ainakin sanottiin, että voin liittyä ortodoksiksi papin puhuttelun jälkeen taas, kun olen ort.kirkosta eronnut, joku vuosi sitten.

        Ei se noin käy.
        Tokihan kirkko haluaa uusia jäseniä, vaikka joutuisi rikkomaan lakejaan.
        Kirkkoon liittyjä pitää kastaa, suorittaa rippikoulu ja konfirmaatio.

      • kui2
        Pe.ku kirjoitti:

        Ei se noin käy.
        Tokihan kirkko haluaa uusia jäseniä, vaikka joutuisi rikkomaan lakejaan.
        Kirkkoon liittyjä pitää kastaa, suorittaa rippikoulu ja konfirmaatio.

        Mutta jos takaisin liittyy ei tarvitse. Eikö sitä vain voi klikata ittensä takaisin..

      • kui2
        kui2 kirjoitti:

        Mutta jos takaisin liittyy ei tarvitse. Eikö sitä vain voi klikata ittensä takaisin..

        ps. Tunnistautumisia kysyttiin..kyllä jms. en tiiä mitä ovat - en selannut pidemmälle. Eiköhän tuo takaisin liittyminen liene kuitenkin aika helppoa..

      • kui2 kirjoitti:

        ps. Tunnistautumisia kysyttiin..kyllä jms. en tiiä mitä ovat - en selannut pidemmälle. Eiköhän tuo takaisin liittyminen liene kuitenkin aika helppoa..

        On tietenkin helppoa kun eivät noudata omia lakejaan.

        Tiedän eräänkin henkilön joka on ollut kirkon jäsen jo vuosikymmeniä, eikä ole tarvinnut käydä rippikoulua.
        Seurakunnassa vaan laittoivat raksin ruutuun, että rippikoulu ja konfirmaatio on suoritettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3898
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      96
      3275
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      117
      2564
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1744
    5. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      147
      1690
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1570
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      90
      1513
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      104
      1446
    9. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      59
      1111
    Aihe