Onko tuuli kaatanut talosi ja tulvat vieneet perheesi?
Millä konkreettisella tavalla ilmastonmuutos on vaikuttanut elämääsi?
193
558
Vastaukset
- Anonyymi
Kerran melomassa ollessani tuuli keikautti vähän kajakkia. Tulkitsin sen ilmastonmuutoksesta johtuvaksi.
- Anonyymi
Loma peruuntui kun kohteessa oli tappohelteet ja koko matka peruttiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Loma peruuntui kun kohteessa oli tappohelteet ja koko matka peruttiin.
Itse olen juuri lukemassa kirjaa 1700-luvun Intiasta. Silloin Bengalin alueella oli vuosien kestoinen kuiva kausi ja merkittävä osa ihmisistä kuoli. Ei ole ilmastonmuutoksen kanssa leikkimistä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen juuri lukemassa kirjaa 1700-luvun Intiasta. Silloin Bengalin alueella oli vuosien kestoinen kuiva kausi ja merkittävä osa ihmisistä kuoli. Ei ole ilmastonmuutoksen kanssa leikkimistä!
Aina on ollut paikallisia katastrofeja. Nyt ilmastonmuutos on todella nopea ja koskee koko maapalloa. Edellinen vuosi oli taas mittaus historian mukaan kaikkein lämpimin. Miljoonia vuosia vanhat ikijäätiköt sulaa kaikkialla.

Naftapersut pöristeli diesel mersuillaan 1700-luvun Intian kuivaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on ollut paikallisia katastrofeja. Nyt ilmastonmuutos on todella nopea ja koskee koko maapalloa. Edellinen vuosi oli taas mittaus historian mukaan kaikkein lämpimin. Miljoonia vuosia vanhat ikijäätiköt sulaa kaikkialla.
Tyttäreni perheen työpaikat Alpeilla loppui kun yritys joutui laittamaan lapun luukulle. Kahteen vuoteen ei tullut lunta, laskettelijoita ja huonompaa vain luvassa.

Miksi silti viljasadot takoo uusia ennätyksiä, kun nyt on ilmastonmuutoksen takia kuivuus kaikkialla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyttäreni perheen työpaikat Alpeilla loppui kun yritys joutui laittamaan lapun luukulle. Kahteen vuoteen ei tullut lunta, laskettelijoita ja huonompaa vain luvassa.
Oma poikani oli Alpeilla viime talvena laskettelemassa. Hyvin oli lunta.
Anonyymi kirjoitti:
Oma poikani oli Alpeilla viime talvena laskettelemassa. Hyvin oli lunta.
Meinaat. että tilanne täytyy olla sama kaikilla alppien alueilla Ranskasta Sloveniaan, muu ei ole mahdollista?
- Anonyymi
Tipale kirjoitti:
Meinaat. että tilanne täytyy olla sama kaikilla alppien alueilla Ranskasta Sloveniaan, muu ei ole mahdollista?
Meinaatko, että aiemmin kaikkialla alppien alueella on aina ollut hyvä lumitilanne?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma poikani oli Alpeilla viime talvena laskettelemassa. Hyvin oli lunta.
Laskettelukeskukset jotka ovat tarpeeksi ylhäällä on lunta. Useat alempana olevat joutuneet sulkemaan ovensa lumen puutteen vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskettelukeskukset jotka ovat tarpeeksi ylhäällä on lunta. Useat alempana olevat joutuneet sulkemaan ovensa lumen puutteen vuoksi.
Lapseni ensimmäiset hiihtokilpailut peruttiin kun ei ollut lunta. Oli uudet sukset ja odotus kova. Iltaisin katsottiin ikkunasta tuleeko yöllä lunta ja aamulla tuli väliin itku.

Veljeni perhe joutui palaamaan Ranskasta kun kuivuus koettelee viininviljelijöitä ja joutuvat irtisanomaan työntekijöitä. Nyt perhe on työttömänä Suomessa kun viinitarhat ei täällä menesty.

Suomessa on myös laskettelukeskuksista vähennetty työntekijöitä ja kausi lyhentynyt. Samalla oma työttömyyteni on pidentynyt.
Kausityöntekijä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veljeni perhe joutui palaamaan Ranskasta kun kuivuus koettelee viininviljelijöitä ja joutuvat irtisanomaan työntekijöitä. Nyt perhe on työttömänä Suomessa kun viinitarhat ei täällä menesty.
Muinaiset kulttuurit, kuten Mykeneläisyys Välimeren alueella, hävisi kuivuuden takia. Tapahtui joskus pronssikaudella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaiset kulttuurit, kuten Mykeneläisyys Välimeren alueella, hävisi kuivuuden takia. Tapahtui joskus pronssikaudella.
Paikallista kuivuutta ja lämpöä on aina ollut.
Mutta nyt koko maapallon keskilämpötila nousee ennennäkemättömän nopeasti.
Miljoonia vuosia vanhat ikijäätiköt sulaa. Esim. Sloveniassa ei ole nykyään yhtään miljoonia vuosia vanhoja ikijäätikköä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaiset kulttuurit, kuten Mykeneläisyys Välimeren alueella, hävisi kuivuuden takia. Tapahtui joskus pronssikaudella.
Otapa tutkimuksesi uusiksi, niin saat selville, mikä aiheutti mykeneläisen kulttuurin romahtamisen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otapa tutkimuksesi uusiksi, niin saat selville, mikä aiheutti mykeneläisen kulttuurin romahtamisen.
Miljoonia vuosia vanhat ikijäätiköt sulaa.
Otappa uusiksi tiedot miksi et usko maailman lämpömittareiden kertovan totuutta? Kaikkialla maailmassa lämpö ennätykset rikkoutuvat, ei vain mummolassasi kesällä 56 tai jollain mitättömän pienellä alueella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aina on ollut paikallisia katastrofeja. Nyt ilmastonmuutos on todella nopea ja koskee koko maapalloa. Edellinen vuosi oli taas mittaus historian mukaan kaikkein lämpimin. Miljoonia vuosia vanhat ikijäätiköt sulaa kaikkialla.
Lapioidaan me Suomessa pelto-ojat tukkoon niin ilmasto pelastuu ja ostetaan ruoka jatkossa ulkomailta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyttäreni perheen työpaikat Alpeilla loppui kun yritys joutui laittamaan lapun luukulle. Kahteen vuoteen ei tullut lunta, laskettelijoita ja huonompaa vain luvassa.
Toi on ihan keksitty tarina. Ei Alpeilla ole ollut lumettomia talvia. Laskukansahan viedään hiihtohisseillä lumettomista kylistä ylemmän laskettelemaan.
Ehkä tuo on etelä -suomen onnettomissa hiihtokeskuksissa ongelma, kun mäkeä riittää se reilu 100 m. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laskettelukeskukset jotka ovat tarpeeksi ylhäällä on lunta. Useat alempana olevat joutuneet sulkemaan ovensa lumen puutteen vuoksi.
No höpönpöppö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veljeni perhe joutui palaamaan Ranskasta kun kuivuus koettelee viininviljelijöitä ja joutuvat irtisanomaan työntekijöitä. Nyt perhe on työttömänä Suomessa kun viinitarhat ei täällä menesty.
No ilmastohan muuttuu siihen suuntaan, että Suomi on kohta viiniviljelyn paratiisimaa. Ei mene kuin 100 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi silti viljasadot takoo uusia ennätyksiä, kun nyt on ilmastonmuutoksen takia kuivuus kaikkialla?
Ei ole kuivuutta kaikkialla, on jopa voimakkaita alueellisia eroja. Suomessa ei ole vielä suuria vaikutuksia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tyttäreni perheen työpaikat Alpeilla loppui kun yritys joutui laittamaan lapun luukulle. Kahteen vuoteen ei tullut lunta, laskettelijoita ja huonompaa vain luvassa.
Fasistit tuhoavat ilmasto-hömpän eli ilmasto-satujen avulla elämät Suomessa esim voimalapuistot nollaa kiinteistöjen arvot, asuma-alue muuttuu kelvottomaksi asua ja on vaarallinen ihmisille, jne...
valtavat laskut noista hökötyksistä kansalaisille, jne...
aurinkovoimalat olisi melko haitaton, mutta vesivoima täysin haitaton, jne...
- uusia sähkönluonti-tapoja keksitään nykyään jokapäivä... joten olisi viisainta toimia maltillisesti- mutta fasistit rahasta ja tuhoaa kansaa,,.. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Fasistit tuhoavat ilmasto-hömpän eli ilmasto-satujen avulla elämät Suomessa esim voimalapuistot nollaa kiinteistöjen arvot, asuma-alue muuttuu kelvottomaksi asua ja on vaarallinen ihmisille, jne...
valtavat laskut noista hökötyksistä kansalaisille, jne...
aurinkovoimalat olisi melko haitaton, mutta vesivoima täysin haitaton, jne...
- uusia sähkönluonti-tapoja keksitään nykyään jokapäivä... joten olisi viisainta toimia maltillisesti- mutta fasistit rahasta ja tuhoaa kansaa,,..Voimalapuistojen matalataajuus-värinä tuhoaa ihmisiä, jne...
yksi vaihtoehto olisi haitaton aaltovoimala- meressä.
On myös merivirtaus-voimaloita. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Voimalapuistojen matalataajuus-värinä tuhoaa ihmisiä, jne...
yksi vaihtoehto olisi haitaton aaltovoimala- meressä.
On myös merivirtaus-voimaloita.ilmastofasismia edustava EU romututti- vain Suomessa 100 000 eli satatuhatta toimivaa autoa-
mm. autoja joilla köyhät olisi voineet ajaa- monen elämä tuhottu, koska maaseuduilla autot on pakko olla. (Lisäksi autojen uusiminen vain lisää ilmastopäästöjä, mutta tuotahan ei viherfasistit ymmärrä tai halua ymmärtää- eikä esim sitä että jokainen hävittäjä-lentokoneen lähtökin kentältä kuluttaa jo enemmän kuin koko Suomen autokanta koko vuoden aikana- ja niitä lentoja siis tuhansia joka päivä maapallolla- lisäksi merialukset,muut suihkukoneet, jne.) - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen juuri lukemassa kirjaa 1700-luvun Intiasta. Silloin Bengalin alueella oli vuosien kestoinen kuiva kausi ja merkittävä osa ihmisistä kuoli. Ei ole ilmastonmuutoksen kanssa leikkimistä!
eikö täällä nyt edes tiedetä että Euroopassa vallitsi keskiajalla 200-300 vuoden ajan todella lämmin kausi?...
Näitä kausia voi vaihdella maapallolla monista eri syistä, joista suurin on kai avaruudesta johtuvat syyt? Esim aurinko, ja monet muut, joista ei meille kerrota- tai tiedemiehet ei edes tiedä ? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miljoonia vuosia vanhat ikijäätiköt sulaa.
Otappa uusiksi tiedot miksi et usko maailman lämpömittareiden kertovan totuutta? Kaikkialla maailmassa lämpö ennätykset rikkoutuvat, ei vain mummolassasi kesällä 56 tai jollain mitättömän pienellä alueella.Miksi sitten napajäätiköt NASA'n mittauksessa vain lihoovat eikä sula?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Itse olen juuri lukemassa kirjaa 1700-luvun Intiasta. Silloin Bengalin alueella oli vuosien kestoinen kuiva kausi ja merkittävä osa ihmisistä kuoli. Ei ole ilmastonmuutoksen kanssa leikkimistä!
Syynä oli brittien invaasio.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi silti viljasadot takoo uusia ennätyksiä, kun nyt on ilmastonmuutoksen takia kuivuus kaikkialla?
Kasvit tykkää kuivasta?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Syynä oli brittien invaasio.
Britti-invaaaio aiheutti ilmaston muuttumisen?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi silti viljasadot takoo uusia ennätyksiä, kun nyt on ilmastonmuutoksen takia kuivuus kaikkialla?
Mistä sinä olet kuullut sellaista, että kaikkialla vallitsisi ilmastonmuutoksen takia kuivuus?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toi on ihan keksitty tarina. Ei Alpeilla ole ollut lumettomia talvia. Laskukansahan viedään hiihtohisseillä lumettomista kylistä ylemmän laskettelemaan.
Ehkä tuo on etelä -suomen onnettomissa hiihtokeskuksissa ongelma, kun mäkeä riittää se reilu 100 m."Anonyymi
2025-05-28 12:31:17
Toi on ihan keksitty tarina. Ei Alpeilla ole ollut lumettomia talvia".
.........................
Kannattaisi ehkä ottaa asioista selvää ennen kuittauluja.
Napajäät sulaa Jääkarhut kävelee soralla Valaat ja Delfiinit jne....
siirtyvät luonnosta historian Dataan.
"Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa erityisen voimakkaasti Alpeilla: satelliittidatan mukaan eurooppalainen vuoristo on voimakkaasti vihertymässä. Myös alueen lumipeite on kutistumassa."
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/ilmastonmuutos/ilmastonmuutoksen-jaljet-alpeilla-erottuvat-avaruudesta-asti
- Anonyymi
Veroja hirveästi. Palkka ei meinaa aina riittää.
- Anonyymi
Ilmastonmuutos aiheuttaa verotuksen ääri-ilmiöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutos aiheuttaa verotuksen ääri-ilmiöitä.
Kisat peruttiin kun ei ollut lunta kisa paikalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kisat peruttiin kun ei ollut lunta kisa paikalla.
Alpeilla on nykyisin paljon laskettelukeskuksen jotka kärsivat lumen puutteesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alpeilla on nykyisin paljon laskettelukeskuksen jotka kärsivat lumen puutteesta.
Tyttäreni ampumahiihto kisat peruttiin myös lumen puutteen vuoksi Tsekissä. Turhaan varattiin ja maksettiin matkat kannustamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kisat peruttiin kun ei ollut lunta kisa paikalla.
Tapahtuiko tuo 1930-luvulla? Silloinhan ruista kylvettiin Suomessa tammikuussa sulaan maahan Lappia myöden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutos aiheuttaa verotuksen ääri-ilmiöitä.
Ja ihmisten tileillä vakavia ääri-ilmiöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyttäreni ampumahiihto kisat peruttiin myös lumen puutteen vuoksi Tsekissä. Turhaan varattiin ja maksettiin matkat kannustamaan.
Harmi, että jäi sijan 47 saavuttaminen näkemättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmi, että jäi sijan 47 saavuttaminen näkemättä.
Tyttärelleni 47. sija ei olisi ollut katastrofi mutta kisojen peruuntuminen oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyttäreni ampumahiihto kisat peruttiin myös lumen puutteen vuoksi Tsekissä. Turhaan varattiin ja maksettiin matkat kannustamaan.
Kerran yksi jalkapallopeli peruttiin ukkosrintaman takia. Yksi golffari sai salamasta otsaansa keskellä aurinkoista päivää. Maailma on julma ja ihmeellinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran yksi jalkapallopeli peruttiin ukkosrintaman takia. Yksi golffari sai salamasta otsaansa keskellä aurinkoista päivää. Maailma on julma ja ihmeellinen.
Kerran tuli tuulenpuuska kadulla ja pöllytti hiukseni sekaisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerran tuli tuulenpuuska kadulla ja pöllytti hiukseni sekaisin.
Mulla kun ei ole hiuksia, niin en osaa tuohon ottaa kantaa.
- AnonyymiUUSI
Hmm...Voimaverotus on kuin köyhän lapsi...Hmm.Kaikkiruokainen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kerran tuli tuulenpuuska kadulla ja pöllytti hiukseni sekaisin.
Hmm..No,eipä ollut kummoinen puuska kun vain täit selätti.
- Anonyymi
Jouduimme olemaan koko kesälomamatkat ilmastoidussa hotellihuoneessa. Rannalle pääsi vasta auringonlaskua katsomaan.
- Anonyymi
Leikitte siis rangaistusvankeja ja maksoitte siitä. On teillä ruuvit löysällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leikitte siis rangaistusvankeja ja maksoitte siitä. On teillä ruuvit löysällä.
Ei onneksi niin löysällä kuin ilmastonmuutoksen vastujien jotka ei ymmärrä tosiasioita.
Nyt on mitattu +50 asteen lämpötiloja ja ihminen ei sopeudu niihin muutamassa vuosikymmenessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei onneksi niin löysällä kuin ilmastonmuutoksen vastujien jotka ei ymmärrä tosiasioita.
Nyt on mitattu 50 asteen lämpötiloja ja ihminen ei sopeudu niihin muutamassa vuosikymmenessä.Oletko koskaan käynyt saunassa? Meillä oli tapana... vielä kun puuta sai käyttää polttamiseen.. lämmittää sauna sata-asteiseksi. Siitä sitten oli kiva pulahtaa kylmään Saimaaseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei onneksi niin löysällä kuin ilmastonmuutoksen vastujien jotka ei ymmärrä tosiasioita.
Nyt on mitattu 50 asteen lämpötiloja ja ihminen ei sopeudu niihin muutamassa vuosikymmenessä.Saunassa on kuumempaa.
Ei ongelma suomalaisille. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oletko koskaan käynyt saunassa? Meillä oli tapana... vielä kun puuta sai käyttää polttamiseen.. lämmittää sauna sata-asteiseksi. Siitä sitten oli kiva pulahtaa kylmään Saimaaseen.
Kas, helteeksi katsotaan aikaa, joilloin lämpötila ei laske yölläkään alle 25 asteen.
Ja jos päivällä on 50 astetta, Saimaakin on yli 25, ei virkistä! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Saunassa on kuumempaa.
Ei ongelma suomalaisille.Oletko ollut 24 tuntia saunassa?
Koskaan?
- Anonyymi
Ilmastonmuutos
oli vihreä siirtymä.
Vihreät setelit katosivat kommari luonnonsuojelijan lompsaan.
Ei hätää
haen korkojen kera takaisin.
Karma hoitelee ituhipin- Anonyymi
Nyt on vain seesteinen lepohetki.
Seuraava hallitus voi hyvinkin olla taas punavihreä.
Muistissa on puheet veronkorotusautomaatista ja palkka pitäisi saada riittämään kiinalaisiin sähköautoihin.
Ei tule ihan jokainen duunari selviämään, kun vihreä siirtymä taas jatkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt on vain seesteinen lepohetki.
Seuraava hallitus voi hyvinkin olla taas punavihreä.
Muistissa on puheet veronkorotusautomaatista ja palkka pitäisi saada riittämään kiinalaisiin sähköautoihin.
Ei tule ihan jokainen duunari selviämään, kun vihreä siirtymä taas jatkuu.Ajatelkaa tosiaan uudelleen jos vieläkin aiotte kannattaa ilmastonmuutoksen kieltäjiä, Riikka Purraa ja Perussuomalaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatelkaa tosiaan uudelleen jos vieläkin aiotte kannattaa ilmastonmuutoksen kieltäjiä, Riikka Purraa ja Perussuomalaisia.
Kannattaisiko teidän vassujenkin laittaa Mosse romutukseen ja Tesla tilalle kuten persut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisiko teidän vassujenkin laittaa Mosse romutukseen ja Tesla tilalle kuten persut.
Vassu ei käy töissä, niin ei tarvitse autoa.
Kukaan muukaan ei voi silloin tarvita. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ajatelkaa tosiaan uudelleen jos vieläkin aiotte kannattaa ilmastonmuutoksen kieltäjiä, Riikka Purraa ja Perussuomalaisia.
Siksi äänestänkin sitä tolkun puoluetta persuja.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ajatelkaa tosiaan uudelleen jos vieläkin aiotte kannattaa ilmastonmuutoksen kieltäjiä, Riikka Purraa ja Perussuomalaisia.
Laittaisitko jonkin todisteen tuolle väitteellesi?
Aivan, et voi koska olet kylvyssä kylpyankka hanurissasi. Harmi, olisi ollut kiva saada edes jotain todistetta (paitsi siitä kylpyankasta).
- Anonyymi
Tänään näin Petteri Taalaksen, kun avasin töllön. Se sanoi, että sateet lisääntyvät vasta tulevaisuudessa. Huokaisin helpotuksesta ja vaihdoin äkkiä kanavaa.
- Anonyymi
Samaan aikaan sataa ja on kuivaa. Sitä on ilmastonmuutos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan aikaan sataa ja on kuivaa. Sitä on ilmastonmuutos.
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän jo vuosia sitten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän jo vuosia sitten.
Yhtaikainen sade ja kuivuus on ääri-ilmiö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän jo vuosia sitten.
Eivätpä ole yleistyneet.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän jo vuosia sitten.
Nää ääriPäät on liian äänekäitä
- Anonyymi
Monessa paikassa järkevät ruoat on korvattu pahanmakuisella vegaaniravinnolla.
- AnonyymiUUSI
Ai meidän suomalaisten perunaa sipulikastiketta ja puolukkahilloa?
Leipää kahvin kanssa aamulla, marjapuuroa, kun tultiin koulusta.
Lihaa tai kalaa silloin tällöin, yleensä sunnuntaisin ja juhlapäivinä?
- Anonyymi
Sähköautojen myötä ilmasto on jäähtynyt ja nykyään palelee koko ajan. Kohta pitää kesälläkin käyttää villahuosuja ja toppatakkia
- Anonyymi
Liian kuumaa, jos menee yli 25 astetta. Ennen ei ollut kovin yleistä.
- Anonyymi
Nykyään jää alle 20 asteen
- Anonyymi
Maapallolla ollaan nyt mitattu asutuilla seuduilla yli 50 asteen lämpötiloja.
Ihminen ei selviydy ilman koneellista viilennystä koska iho ei viilennä silloin tarpeeksi. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Maapallolla ollaan nyt mitattu asutuilla seuduilla yli 50 asteen lämpötiloja.
Ihminen ei selviydy ilman koneellista viilennystä koska iho ei viilennä silloin tarpeeksi.Onko ajatuksesi asfaltin vähentäminen lämpömittareiden ympäriltä vai lämpötilan mitauskorkeudassa palaaminen 1900 luvun tapaan mitata lämpötiloja?
- Anonyymi
Ilmastonmuutos on köyhdyttänyt minua huomattavasti. Tosin ei itse ilma mutta ilmastosekopäät johtopaikoilla.
- Anonyymi
Maapallon lämpömittarit kertovat totuuden.
Satelliitti kuvat kertovat jäätiköiden sulavan. Samoin autiomaat kasvavat nopeasti ja ihmiset muuttavat pois autiomaan tieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maapallon lämpömittarit kertovat totuuden.
Satelliitti kuvat kertovat jäätiköiden sulavan. Samoin autiomaat kasvavat nopeasti ja ihmiset muuttavat pois autiomaan tieltä.Toki jos ei kaataisi ja polttaisi kaikkia metsiä, silloin ei autiomaatkaan leviä.
- Anonyymi
Nyt on kylmempää kun normaalisti, saadaanko nyt palautusta ilmaston lämpenemismaksuista?
- Anonyymi
Toukokuun lämpöennätysYhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta.
🥵🥵🥵
🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵
🥵💧🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toukokuun lämpöennätysYhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta.
🥵🥵🥵
🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵
🥵💧🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵+51 astetta on hengenvaarallinen tila jo nuoremmallekkin jos ei pääse minnekään vilvoittelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toukokuun lämpöennätysYhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta.
🥵🥵🥵
🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵
🥵💧🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵Toukokuun lämpöennätysYhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta.
Siellähä se on normaali lämpötila, olisivat kivitalojen rakentamisen sijaan istuttaneet aavikot täyteen puita.
Ja me eletäänkin Suomessa, ja täällä on nyt normaalia kylmempää. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toukokuun lämpöennätysYhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta.
🥵🥵🥵
🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵
🥵💧🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵🥵🥵🥵Suomi ei ole arabimaat
- Anonyymi
Toukokuun lämpöennätys, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta.
🥵🥵🥵
🥵
🥵🥵
🥵
🥵🥵🥵🥵
🥵🥵🥵
🥵🥵
Toukokuun lämpöennätys, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa: yli 51 astetta- Anonyymi
Hengenvaarallinen lämpötila 🥵
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hengenvaarallinen lämpötila 🥵
Olisiko korkea aika tunnustaa tosiasiat vaikka Persun mummolassa oli joskus kuulemma kuumempaa. 🤣
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko korkea aika tunnustaa tosiasiat vaikka Persun mummolassa oli joskus kuulemma kuumempaa. 🤣
Joko vassarin kannattais ottaa Pobedasta romutuspalkkio ja ottaa persujen tavoin Tesla tilalle?
- Anonyymi
Ihosyöpä on lisääntynyt huolestuttavasti.
- Anonyymi
Kaikki on kallistunut helvetisti.
- Anonyymi
Kaikki on kallistunut aina helvetisti.
- Anonyymi
Ihosyöpä on kieltämättä nykyisin hyvin yleinen.
- Anonyymi
Ihomelanooma on yleistynyt Suomessa 1950-luvulta lähtien tasaisesti sekä naisilla että miehillä. Nykyisin uusia tapauksia todetaan runsaat 1 360 vuosittain, ja ikävakioitu ilmaantuvuus on jo noin 14/100 000, kun se 1950-luvun lopussa oli noin 2/100 000.

Ihosyöpä on nykyisin 7 kertaa yleisempi kuin 50 luvulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihosyöpä on nykyisin 7 kertaa yleisempi kuin 50 luvulla.
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
- Anonyymi
Olet siis saanut ihosyövän ilmastonmuutoksen takia. Sanoiko lääkäri, että et olisi saanut syöpää jos ei olisi ilmastonmuutosta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet siis saanut ihosyövän ilmastonmuutoksen takia. Sanoiko lääkäri, että et olisi saanut syöpää jos ei olisi ilmastonmuutosta?
Fakta:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fakta:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.Samoin eturauhassyöpä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
Ja meinaat ettei sen diagnisointi ole kehittynyt tuona ajanjaksona?
Ja vielä jotkut (vihavasemmistossa) ihmettelevät miksi eivät saa töitä… 🙄 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Fakta:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.Fakta: Et ymmärrä tilastollisista muutoksista pierun varjon vertaakaan… mutta silti haluat esiintyä jonkin sortin asiantuntijana.
Oletko idiootti vai muuten vaan tyhmä?
- Anonyymi
Muutin Etelä-Ruotsiin 70-luvun alussa. Vielä 80-luvun puoliväliin saakka siellä asuinpaikkakunnassamme ja ympäristön paikkakunnissa 50 km säteellä oli kunnon talvet joulu-maaliskuun ajan. Oli lunta, pidimme hiihtokilpailuja koko talven ja jäätikköä järvissäkin, pystyimmepä jopa ajamaan autolla järven jäällä.
Pystyimme jäädyttämään luistelukaukalon lapsille koulun hiekkakentälle.
Nyt on harvinaista jos edes viikon verran lumi pysyy sulamatta maassa ja järvet ovat ympäri vuoden sulana. Ei ole enää mahdollista talvisin jäädyttää ulos luistelukenttää lapsille.- AnonyymiUUSI
Hienoa että muistat epänormaalit pakkastalvet 84 ja 86
- Anonyymi
Ilmasto on muuttunut jatkuvasti koko maapallon olemassaolon ajan. Suurimmat vaikuttavat tekijät ovat auringon aktiivisuus, maapallon kallistuksen muutokset ja maapallon kiertoradan muutokset. Lisäksi suuria vaikuttavia tekijöitä on olleet astroidien törmäykset ja suuret tulivuorien purkaukset sekä mannerlaattojen törmäykset.
- Anonyymi
Ilmastonmuutos on nyt ennätyksellisen nopeaa ja tapahtuu koko maapallolla. Luonto ja ihmiset ei pysty sopeutumaan niin nopeasti.
- Anonyymi
Onkohan tulossa ennätyksellisen kuuma loppukesä, koska kesän alku on ollut normaalia viileämpi? Esim. Toukokuussa ei ollut ainuttakaan hellepäivää. Tai sitten on niin että ilmasto onkin jäähtynyt eikä lämmennyt.
Ilmastonmuutos ei ole suoraan vaikuttanut elämääni mitenkään. Ilmastopolitiikka sen sijaan on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan yhä enemmän.
- Anonyymi
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
Tutkijoiden mukaan yhteydessä maapallon lämpiämisern ja ilmakehän saastumisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
Tutkijoiden mukaan yhteydessä maapallon lämpiämisern ja ilmakehän saastumisen.Tietenkin jos ilmakehä ei suojaa auringolta, kohoaa keskilämpötila ja ihosyöpä lisääntyy.
Ei tarvitse olla lääkäri tai tutkija tajutakseen tosiasia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin jos ilmakehä ei suojaa auringolta, kohoaa keskilämpötila ja ihosyöpä lisääntyy.
Ei tarvitse olla lääkäri tai tutkija tajutakseen tosiasia.Persu ei kuitenkaan tajua.🤣
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin jos ilmakehä ei suojaa auringolta, kohoaa keskilämpötila ja ihosyöpä lisääntyy.
Ei tarvitse olla lääkäri tai tutkija tajutakseen tosiasia.Onneksi voimistuu sitten pilvisyys jos lämpötila maapallolla kohoaa. Vesihän höyrystyy ilmakehään tehokkaammin mitä lämpimämpää.
Kohta on ihmiset suojassa aurinkon polttavilta säteiltä.
Keskilämpötila jos laskisi niin ilmeisesti ihosyöpä riskit samalla kasvaisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
Tutkijoiden mukaan yhteydessä maapallon lämpiämisern ja ilmakehän saastumisen.Taitaa vain lääketiede kehittyä. 50 luvulla ei mitään ihosyöpiä senkummemmin hoidettu.
Nykyisinhän ihmisiä kehoitetaan menemään lääkäriin vaikka ihan varmuuden vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa vain lääketiede kehittyä. 50 luvulla ei mitään ihosyöpiä senkummemmin hoidettu.
Nykyisinhän ihmisiä kehoitetaan menemään lääkäriin vaikka ihan varmuuden vuoksi.Samoin oli myös aikaisemmin.
Muistatteko 60 luvulta tietoisku: Mielummin lääkäriin kuin hautaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi voimistuu sitten pilvisyys jos lämpötila maapallolla kohoaa. Vesihän höyrystyy ilmakehään tehokkaammin mitä lämpimämpää.
Kohta on ihmiset suojassa aurinkon polttavilta säteiltä.
Keskilämpötila jos laskisi niin ilmeisesti ihosyöpä riskit samalla kasvaisi.Kyllä te ilmastonmuutoksen kieltäjät olette pihalla kun ette usko maailman lämpömittareita ja edes satelliittikuvia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä te ilmastonmuutoksen kieltäjät olette pihalla kun ette usko maailman lämpömittareita ja edes satelliittikuvia.
Heh heh, Nasan satelliittimittaukset valehtelevat, että Suomen metsät olisivat mukamas hiilinieluja. LUKEn ”tieteelliset” mallinnukset kuitenkin kertovat meille ”totuuden”.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh, Nasan satelliittimittaukset valehtelevat, että Suomen metsät olisivat mukamas hiilinieluja. LUKEn ”tieteelliset” mallinnukset kuitenkin kertovat meille ”totuuden”.
Luken poliittiset mallinnukset lyö laudalta Nasan suorat hiilidioksidi mittaukset 🤪🤪
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
Tutkijoiden mukaan yhteydessä maapallon lämpiämisern ja ilmakehän saastumisen.Eikö se ollutkaan se auringon UV-säteily joka vaurioittaa ihon DNA rakennetta niin että maligni melanooma mutaatioita syntyy?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Iho syöpä on yleistynyt 50 luvulta 700%.
Tutkijoiden mukaan yhteydessä maapallon lämpiämisern ja ilmakehän saastumisen.Paljonko ne tutkijat diagnisoivat ihosyöpiä 50-luvulla? Ja heillähän oli samat metodit käytössä kuin nykyään on?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persu ei kuitenkaan tajua.🤣
Olet saapasta tyhmempi. 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Viime viikolla lapissa satoi lunta? Onko ilmaston lämpeneminen peruttu?
- Anonyymi
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän. Ettekö ole lukeneet uutisia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän. Ettekö ole lukeneet uutisia?
Luin, että ilmasto lämpenee. Sitten luin, että ilmastonlämpenemisen myötä tulee lumisateita juhannuksena. Sen jälkeen luin, että 1.5 asteen raja rikkoontuu tänä vuonna.
Samoin luin, että rahaa saa seinästä ja sähköä pistorasiasta, joten sähköauto on pelastus kaikelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän. Ettekö ole lukeneet uutisia?
Maailmanlopun ennustajat on ennustaneet jo niin kovin monta maailmanloppua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän. Ettekö ole lukeneet uutisia?
Tilastollisesti ääripään ilmiöt ovat vähentyneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen tutkijat ovat varoittaneet ilmaston ääripäiden yleistyvän. Ettekö ole lukeneet uutisia?
On se kummallista että ilmaston kylmeneminenkin on ilmaston lämpenemisen syytä? Outoa on?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tilastollisesti ääripään ilmiöt ovat vähentyneet.
Totta, kaikki maailman 30 pahinta tulvaakin ennen v 1980.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Maailmanlopun ennustajat on ennustaneet jo niin kovin monta maailmanloppua.
Maailman loput tähän mennessä:
1966: Öljy loppuu kymmenessä vuodessa
1967: Nälkä valtaa maapallon 1975
1968: Ylikansoitus uhkaa maapalloa
1969; Koko ihmiskunta tuhoutuu ydinsodassa 1989 mennessä
1970: Maapallon luonnonvarat on käytetty loppuun 2000 mennessä
1970: Saastuminen johtaa siihen, että ulkona on käytettävä kaasunaamareita 1985
1970: Typpi tekee maan viljelyskelvottomaksi
1970: Saasteet tappavat meristä kaikki kalat
1970: Jääkausi palaa vuonna 2000
1972: Meillä on YK:N ilmastopaneelin mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo uudelta jääkaudelta
1971: Uusi jääkausi viimeistään 2030
1972: Uusi jääkausi viimeistään 2070
1972. Satelliittien mukaan uusi jääkausi tulee nopeasti
1974: Yhdysvalloissa aloitetaan veden ja elintarvikkeiden säännöstely
1974: Otsonikerroksen oheneminen uhkaa elämää
1974: Tutkijat yksimielisiä, planeettamme jäätyy ja tulee pula elintarvikkeista
1976: Öljy ennustetaan loppuvan 90-luvulla
1978: Alkanut pakkaskausi ei tule loppumaan
1980: Happosateet tuhoavat elämän merissä
1980: Öljyn ennustetaan loppuvan 2000
1988. Ennen näkemätöntä kuivuutta ennustetaan 1990-luvulle
1988: Sää lämpiää sietämättömäksi
1988: Malediivit ”uppoavat” viimeistään 2018
1989: Nouseva merenpinta uhkaa maailmaa
1989: New York City West Side Highway veden alla 2019
1989: Meillä on YK:n mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
1996: Öljy loppuu 2020
2000: Lapset eivät tiedä mitä lumi on
2000: Nälkä iskee kymmenessä vuodessa ellemme lopeta kalan ja lihan syöntiä
2002: Öljy loppuu 2010
2004: Britannia on kuin Siperia vuonna 2024
2005: Manhattan veden alla 2015
2006: Megahirmumyrskyjä
2008: Arktis jäistä vapaa 2018
2008: Al Gore ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2013
2008: Prinssi Charles sanoo, että meillä on 96 kuukautta aikaa pelastaa maailma
2009: Britannian pääministeri sanoo, että maailmalla on 50 päivää elinaikaa jäljellä
2009: Al Gore muuttaa ennustettaan ja ennustaa että Arktis on jäistä vapaa 2014
2013: Arktis jäistä vapaa 2015
2014: 500 päivän kuluttua maailma syöksyy ilmastotuhoon
2018: Meillä on tutkijoiden mukaan 10 vuotta aikaa pelastaa maapallo
2019: Meillä on erään Gretan mukaan 5 vuotta aikaa pelastaa maapallo.
Kautta aikain kaikenlaiset synkeilijä lahkot ovat pelotelleet pikaisella maailman lopulla jos ette liity meijän lahkoon ja luovuta omaisuutesi lahkolle niin maailmanloppu tulee. Vihervasemmisto keksi omia nämä hyviksi havaitut ideat kannatuksensa nosteeksi. Tähän lahkoon liittyminen ei ole vapaaehtoista, se on lakisääteisesti jokaiselle suomalaiselle, kirkosta voi erota mutta tästä vihervasemmistolahko kultista ei lähetäkkään kuin torpasta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tilastollisesti ääripään ilmiöt ovat vähentyneet.
Mitäs ääriPää aikaisemmin meuhkas enemmän?
- Anonyymi
Lomamatka peruuntui viimekesänä tappohelteiden takia.
- Anonyymi
Dinojen aikaan oli paljon lämpimämpää, jääkaudella oli paljon kylmempää, maapallon ilmasto on muuttunut koko ajan miljoonien vuosien aikana, eikä ihmisellä ole näihin muutoksiin mitään vaikutusta.
Maapallon ilmasto on täysin itsekorjautuva, Jos ilmakehässä on liikaa hiilidioksidia kasvit tuottavat enemmän happea. - AnonyymiUUSI
Voi mikä katastrofi kun etelän aurinkomatka jäi nyt väliin.
- Anonyymi
On on. Lisäki joku inhottava ituhippi viivästytti Dubain lentoamme ja esti duuniinpääsyn tehtaan portilla ja kahliutumalla puihin. En myöskään päässyt bemarillani päiväpanolle Mannerheimintietä.
On vaikuttanut lähes kaikkeen, jauheliha on loppu ja nälkiintyminen piinaa kun ituja pitäis vaan syödä.- Anonyymi
Samat murheet.
Raakkuja pitäis pelastaa enempi.
- Anonyymi
Voi kun ilmasto kylmenisi esiteolliseen aikaan jolloin oli nälänhätää ja suuria kuolonvuosia.
- Anonyymi
Ongelmia alkaa syntyä lämpötilan ylitettyä +35 astetta.
Se olisi hyvä tiedostaa myös suomalaisten. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ongelmia alkaa syntyä lämpötilan ylitettyä 35 astetta.
Se olisi hyvä tiedostaa myös suomalaisten.Suomessa vanhuksia kuolee jo alemmissa lämpötiloissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa vanhuksia kuolee jo alemmissa lämpötiloissa.
Joo, osa kuolee talvella 😬
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Joo, osa kuolee talvella 😬
Varma todiste ilmastonmuutoksesta.
- Anonyymi
Sillä pelottelu on tullut verojen muodossa kalliiksi, muuta vaikutusta ei ole.
- Anonyymi
Mun lapset ei päässy hiihtämään kuten minä pääsin lapsena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun lapset ei päässy hiihtämään kuten minä pääsin lapsena.
Osta rullasukset ja lopeta valittaminen ilmastonmuutoksesta.
Vanhukset kuolee muutenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mun lapset ei päässy hiihtämään kuten minä pääsin lapsena.
Miksi et ostanut lapsille suksia?
- Anonyymi
Maailmanloppu on tullut jo ainakin 7 kertaa… mutta en oo antanut sen häiritä omaa elämääni.
- Anonyymi
Maailmanlopun ennustajia on ollut aina ja joka kerta häpeissään hiljenneet kun eipä maailma tuhoutunut.Ihmetyttää,että 2020 luvulla jotkut vielä uskoo näihin kuten Greettaan 🤣
- Anonyymi
Lämmityskulut on pienentyneet .
- Anonyymi
Tjaa, soon ilimoja pielly, sano.
- Anonyymi
Pahiten ilmu on iskenyt rahapussiin. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Samalla päättäjät yrittää pakottaa kaikkia ostamaan sähköauton joka ei ole mitenkään mahdollista.
- Anonyymi
Kun Öts kuoli ei jäätä alpeilla ollut silloinkaan. Vasta jään sulaessa löydettiin.
- Anonyymi
Viimevuosina joulut ovat olleet lumisia, toisin kuin ennen ja talvi on alkanut aikaisemmin. Erilaisina ilmastoveroina minulta on viety paljon rahaa. Siinä ne muutokset.
- Anonyymi
Muutama vuosituhatta sitten Norjassa kasvoi viiniköynnöksiä.
- Anonyymi
Pian on todennäköisesti saatavilla rokote auringon koronaa vastaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
- Anonyymi
Ei mitenkään eikä myöskään tule vaikuttamaan tuollainen huijaus
- Anonyymi
Pieruni haisevat nykyään pahemmalle. Sen täytyy johtua ilmastonmuutoksesta
- Anonyymi
Vaikuttanut erittäin paljon eläinharrastusten kautta.
Hyönteiskanta on muuttunut ja tiettyjen syöpäläisten kanta moninkertaistunut.
Ennen kesät oli vuoden parasta aikaa, nyt pahinta.
Jopa kyypakkauksia jouduttu syöttämään eläimille pikkuhyönteisten pistojen (isompien parvien hyökkäysten) takia.
Ei tällaista ollut lapsuudessa eikä nuoruudessa.- Anonyymi
Aika kultaa muistot… Ainakin omassa nuoruudessani -80/-90 luvulla paarmoja ja hyttysiä oli ihan samalla tavalla kuin nykyisinkin.
- Anonyymi
Kesälomalla halusin mennä avantoon uimaan, mutta eihän sitä avantoa enää ollut olemassakaan. Talvilomalla se vielä oli siellä. 🤷♂️
- Anonyymi
Tällä hetkellä on hyvä tietää, että alati syvenevä LAMA onneksi helpottaa ilmastoa eli kaasutus hellittää ja "lämpeneminen" sen myötä mutta globaalisti väittävät, että paskaa on jo niin paljon ilmassa, että LAMAkaan ei auta....
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14961119/ilmastonmuutoksen-toteamiseen-ei-tarvita-quottutkijoi
t. haans.sea - AnonyymiUUSI
Köyhyyttä se on lisännyt ei muuta.
- AnonyymiUUSI
Vaikka persut eivät sitä näytä tajuavan, niin ilmastonmuutos on tälläkin hetkellä suuri syyllinen nälänhätään ja köyhyyteen monissa maissa, mikä on aiheuttanut maahanmuuttoa joka kohdistuu mm. Eurooppaan...
- AnonyymiUUSI
Höpö höpö. Yksikään ei ole lähtenyt kohti Eurooppaa ilmaston takia vaan Kelan takia.
- AnonyymiUUSI
Miksi demut haluavat lisätä sitä ilmastonmuutosta lisäämällä maahanmuuttoa Eurooppaan?
- AnonyymiUUSI
Muista verenpainettasi, jäitä hattuun korvistasi höyry nousee.
- AnonyymiUUSI
Eteläsuomessa ei päässyt luonnonlumella hiihtämään laisinkaan. Koneladulle yhtenä viikonloppuna. Elinaikanani on koettu yksi toinen talvi 19/20 , jolloin sama juttu.
Koskaan muulloin, tätä ennen, ei näin eli jokaisena talvena on voinut hiihtää luonnon lumilla Sipoossa !
Suoraa seurausta ilmastonmuutoksesta.
t. haans- AnonyymiUUSI
OK, 100 vuotta sitten et päässyt hiihtämään, mutta nyt taas pääsit. Ketä kiinnostaa?
- AnonyymiUUSI
90-luvulla Varsinais-Suomessa oli useita vähälumisia tai kokonaan lumettomia talvia, muutamana vuonna lunta oli vain pari viikkoa. 30-luvulla ruista kylvettiin helmikuussa. 60-luvulla oli tosi kuumia intiaanikesiä.
- AnonyymiUUSI
Ei oo, mutta hallitus ulosmittaa rahamme siihen 'ilmastonmuutoksen' torjuntaan, niin että vasaramarkkinoille mennään, lähtee koti ja kaikki kiinteä omaisuus sen 'ilmastonmuutoksen' torjunnan kustannuksiin. Pankkilainat ja muut velat jää silti rästiin. Meillä Suomessa on syntymässä kotimaiset ilmasto pakolaiset meidän omassa maassamme, emme voi lähteä pakoon koska olemme velka orjuudessa.
- AnonyymiUUSI
Suomen ilmatilaa loukkaa ja sotkee maahantulijoiden tuoma spiritiliteetti.
- AnonyymiUUSI
Entäpä me suomalaiset? Emmekö mekin ole syyllisiä?
Miksi syyttää muita omista virheistä?
- AnonyymiUUSI
Ilmu on bisnesida jossa maksajalta ei kysytä maksatko vai itket ja maksat.
- AnonyymiUUSI
Ei.
Kokoomus otti ja vei. - AnonyymiUUSI
Hinnat noussut ei muuten. Aivan normi talvet ja kesät. Joskus kuumaa joskus kylmää kuten aina ennenkin.
- AnonyymiUUSI
Aivan normi talvet ja kesät. Ainoastaan lämpömittareiden mukaan keskilämpötila noussut ja tehnyt lämpöennätyksiä. Jäätkin lähtivät ennätysaikaisin.
- AnonyymiUUSI
Olen huomannut katukuvassa, että suomalaisten iho on tummunut, johtuu varmaan jatkuvasta auringon paisteesta.
- AnonyymiUUSI
Tämä on suurin muutos. Seuraavana joidenkin hintojen tuplaantuminen.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on suurin muutos. Seuraavana joidenkin hintojen tuplaantuminen.
Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään. Jostain ne rahat on otettava joten hintojen tuplaantuninen on ymmärrettävää. Tinkikää lastenne harrastuksista jos normaalia palkkatyötä tekevät perheet jos palkka ei enään riitä kattamaan kohonneita elinkustannuksia.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia.
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
- AnonyymiUUSI
Millä konkreettisella tavalla ilmastonmuutos on vaikuttanut elämääsi?
Lapseni ei voi hiihtää kun lumettomat talvet seuraa toistaan. Tuleva lapsen lapseni tulee varmasti kärsimään meidän teoistamme ilmastoon. - AnonyymiUUSI
Äsken Sveitsissä tuhoutui kokonainen kylä ja sadat perheet joutuivat kodittomiksi. Mikseivät Persut kysy heiltä miten ilmastonmuutos on vaikuttanut elämäänne?
- AnonyymiUUSI
Hiilidioksidi on tuhtia ainetta. 0,04% ilmassa riittää tuhoamaan koko maailman.
- AnonyymiUUSI
Se on riittävä määrä nostamaan maapallon keskilämpötilaa useilla aseteilla. Mikä johtaa vuoristojäätiköiden sulamiseen ja ehkä jopa mannerjäätiköiden kutistumiseen. Joillakin alueilla olosuhteet muuttuvat liian karuiksi viljelemiselle ja jopa ihmisasutukselle!
- AnonyymiUUSI
Aloitukseen liittyen. Ei millään tavalla! Sen olen huomannut että joillakin voimat loppuu keskellä katua ja he uupuvat siihen.
- AnonyymiUUSI
Tuosta autokannan romuttamisesta muutama sana, eli miksi ei romuteta lentoliikennettä kun iso osa siitä pelkkää tyhjänkulkemista eestaa.
Kun se thaimashan juoppoja kuskaava kone sentään polttas 10 tonnia kerosiinia tunnissa, niin on se ihmeellistä viisautta pelastaa mailma muutamalla pikkuauton romutuksella !
Mutta ollaan vaan hiljaa oikrista asioista edelleen.- AnonyymiUUSI
Ei käy. Ekovihreät ovat kaikkein innokkaimpia lentämään.
- AnonyymiUUSI
Sain potkut hiihtokeskuksessa kun ei ollut lunta tarpeeksi ja kausi oli ennätys lyhyt.
- AnonyymiUUSI
Ennen tarvittiin meilläkin 80 kausityöntekijää kokopäiväseksi. Nyt riittää 20 ja osa tekee osapäiväistä vuoroa osan talvesta.
Kyllä se ilmastonmuutos on jo näkyvissä Suomessakin.
- AnonyymiUUSI
Tv uutisissa kartta hehkuu punaisen vaikka lämpötila olisi 20 astetta. Miksi.
- AnonyymiUUSI
Etelä-Euroopassa on ylitetty jo +40.
Lähi-idässä +50.
Keskikesä on vasta tulossa...
- AnonyymiUUSI
Kahvi ja suklaa on kallistunut koska kuivuus yms iskevät.
- AnonyymiUUSI
Onko mitään tehtävissä.
- AnonyymiUUSI
Ei ole. Fossiiliset käytetään loppuun.
- AnonyymiUUSI
Vaikuttaahan se tänäänkin. Vettä sataa ja lämpöasteita 15:ta. Ulos vielä tänään ollut mitään asiaa.
- AnonyymiUUSI
Kuukauden päästä on juhannus.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kuukauden päästä on juhannus.
Toukokuun lämpöennätys +51 astetta Lähi-idässä.
Autiomaat kasvavat ja ikijäätiköt sulaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toukokuun lämpöennätys 51 astetta Lähi-idässä.
Autiomaat kasvavat ja ikijäätiköt sulaa.Niin, nämä muutokset ei välttämättä näy omalla pihalla. Mutta kun katsoo maailmalle, paljastuu jotain kamalaa. Lähi-itä ei ole kohta enää asuttavissa.
On tietysti luksusolosuhteissa. Sillä ehdolla, että rakennetaan aivan uutta.
- AnonyymiUUSI
Oli sanko syöksytorven alla, 8-litrainen. Tuli niin paljon vettä, että valui sangosta yli. Selvä merkki.
- AnonyymiUUSI
Työpaikka meni. Sanottiin ettei enään tarvita.
- AnonyymiUUSI
Kysy töitä ilmastointilaite firmoista. Se on tulevaisuuden ala.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2137506- 582943
- 1932357
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101773Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1711728Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201406- 751261
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271165Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029