pienen pojan unelma

kentällä suuri,
sininen lentokone
sen sisälle haluaisin
päästä

viuuh!ilmojen halki
isojen moottoreiden
mylviessä

huhuu!hurjaa se olisi

pilvien välistä
kurkkisin maahan, ouuu
ihmiset näkyisivät
muurahaisina

vai näkyisivätkö
ollenkaan?

ohjaamossa katselisin
mittareita, onko
kaikki kunnossa

hei, hei jossain
palaa punainen,
pieni varoitus vain

tunnit kuluvat ja
matka lyhenee

perillä minä
kapteenina, koppalakki
päässä asiakkaille
toivotan hyvät päivän
jatkot

siis, minä oikea
kapteeni hmmm..
minä

3

413

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunhan joku

      huudahdukset häiritsevät, kolmoispisteet tuntuvat turhilta.
      Kapteeni koppalakki päässä on "hauska" yhdistelmä.

      Vähän tiivistelisin, tiivistelyn diggaajana.

      • kun kirjoitin tämän, ajattelin laitanko huutomerkkejä(laitoin koska arvasin, että niistä
        sanotaan kuin myös kolmoispisteestä). Poikani sanoi runon olevan aika pitkä, mutta laitoin vain
        menemään.Sellaista vain.


    • Tämä runo niin kuin monet muutkin runosi (siis ne muutamat mitä olen lukenut) ovat mielestäni parhaimmillaan ääneen luettuina. Ei pelkästään luettuina vaan lausuttuina, sopivia taukoja, äänenpainoja ja -sävyjä käyttäen. Luin runon mielessäni ääneen ja sillä tavalla luettuna pidin tästä oikein kovasti. Jotenkin elävästi koin sellaista mukavaa arkipäivän tunnelmaa niin kuin äiti tai isä lukisi pojalle sepittämänsä runon missä pojan leikki ja uneksunta muuntuu kuviksi, poika siinä pää kallellaan kuuntelee ja näkee kuvat silmiensä edessä, eläytyy niihin ja ehkä kommentoi. Äiskän tai iskän tulkintaa kommentoidessaan poika saattaisi sanoa vaikkapa että "kyllä ne ihmiset näkyy ihan hyvin". Minulle tämä oli mukava lausuntaruno. Moiks.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      31
      5308
    2. Haluat nainen torjua minut

      Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si
      Ikävä
      67
      3954
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      31
      3449
    4. Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat

      En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?
      Maailman menoa
      93
      3221
    5. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      42
      3177
    6. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      68
      2641
    7. Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan

      kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai
      Maailman menoa
      124
      2132
    8. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      54
      2129
    9. Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti

      Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit
      Tv-sarjat
      26
      1367
    10. Listaa syitä mikä

      Estää asioiden eteenpäin menemisen.
      Ikävä
      180
      1237
    Aihe