Loirista

Annu.

Ilta- Sanomissa oli Loirin joulukiertueen viimeisestä konsertista. Kun täälläkin on paljon jauhettu sitä kuinka artistin sopii pukeutua niin täytyy sanoa että kyseisen herran pukeutuminen konsertissa on kyllä vertaansa vailla siivotonta. Ollaan sentään konsertissa eikä missään perähikiän rupulavalla jossain korvessa! Loppuajan hän jopa esiintyi ilman kenkiä tennissukissa, uskomatonta mauttomuutta. Mutta niinhän se on että mielestäni Loiri sopiikin parhaiten Uunoksi. Olisi voinut vielä laittaa sen retkottavan teltan tilalle päälleen verkkopaidan tuohon konserttiin niin todellisuus olisi ollut täydellinen.

29

510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oo sä hiljaa, kun et mistään mitään tiedäkkään. Veskun kokoisen miehen on ehkä aika vaikea löytää mitään tarpeeksi isoa ja hyvin istuvaa pukua tms. Ja sukkasillaan hän oli, koska diabeteksen takia Veskun jaloissa on särkyä ja kipua, jos ja kun kenkien riisuminen helpotti hänen oloaan, niin se sallittakoon silloin.

      • Annu.

        Sinähän et ole mikään määräämään mua hiljaiseksi. Olet erehtynyt pahemman kerran jos niin luulet.
        Kyllä niitä vaatteita löytyy isommallekin miehelle. Mikä tahansa istuisi paremmin kuin se retale mikä sillä oli päällään ja vielä konsertissa. Itsekin olet vinkunut että pitää osata pukeutua mutta tottakai sun pitää olla eri mieltä kanssani koska sun periaatteessa pitää olla eri mieltä kuin minä.
        Ja sen verran että ei mustien vaatteiden kanssa laiteta valkoisia sukkia. Se on vaan niitä pukeutumisen alkeita mistä sinulla ei ole hajuakaan näemmä. Ja kengätkin voi valita sellaiset mitä kestää pitää jalassaan kun tietää että jalkoja särkee.
        Jos tuon olisi tehnyt vaikka Kari Tapio niin olisit ensimmäisenä kiekumassa että se ei ole sopivaa.

      • Annu. kirjoitti:

        Ei Vesku ole mikään mun suosikkilaulaja en mä sitä sen takia puolusta . Enkä tahallaan halua olla eri mieltä, kuin sä, mut mun mielestä Veskua vois kans vähän ymmärtää. Vesku on boheemi sielu ja kun hällä nyt on ollut kaikenlaisia kipuja ja sairauksia , niin on aika pinnallista ja turhamaista morkata sitä pukeutumista. Diabeteksessä jalat monasti turpoaa, niin että on tosi tuskallista pitää minkäänlaisia kenkiä jalassaan pitempää aikaa. Äläkä nyt viitsi alkaa miksikään Lenita Airisto kakkoseksi sen tennissukka hössötyksen kanssa.

      • Paskantärkeevesku
        Justiinax kirjoitti:

        Kyllä minäkin olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että silloin pitäis lyödä pillit pussiin, jos ei enää pysty edes siivosti pukeutumaan. Mitä helkkaria noin sairas ukko tekee esiintymislavoilla? Vastaus: kerää rahaa! Muulla ei ole väliä.
        Jos ihminen ei pysty muuhun kuin valittamaan joka lehden palstalla omaa oloaan, menköön sairaalaan ja lopettakoon sen jatkuvan viinan kittaamisen. Sekin jo auttaisi! Kovat lipun hinnat kerätään ja sitten tää ns. esiintyjä laulaa muutaman laulun ja nekin selkeästi niin, ettei harjoittelusta voinut puhuakaan. Nuotteja vaan plarattiin aivankuin jossain omissa harjoituksissa. Kyllä pitäisi selkeästi olla valmistunut kohtaamaan yleisönsä ja antamaan lipuille jotain vastinettakin.
        Törkeää rahastamista! Olen hyvin pettynyt, mutta nytpä opin, etten enää vastaavaan rahojani sijoita. Urheilusukkamiehiä näkee muuallakin. Hieman kunnioitusta kuulijoita kohtaan! Pyydän!

      • Paskantärkeevesku kirjoitti:

        Kyllähän Vesku sais ennenmuuta oman terveytensä ja hyvinvointinsa takia sitä painoaan pudottaa. Luulisi ,että niitä kiloja lähtisi alkuun suht nopeasti ja helpostikkin pois terveellisemmällä ruokavaliolla ja jonkinlaisen liikunnan lisäämisellä, kun sitä ylipainoa on noin reippaasti.
        Vesku sanoi jossain haastattelussa ,että hän tuntee itsensä onnelliseksi lavalla laulaessaan. Miks häneltä pitäisi kieltää onnellisuus ? Kun hällä kerran on ne omat faninsa jotka häntä käy kuuntelemassa, niin laulakoon. Kenenkään ei oo pakko häntä kuunnella eikä katsella.

      • kyllästynyt jo

        Että ei voi siitä olla kiinni... Ja se on nimenomaan yleisönsä arvostamista kun pukeutuu tyylikkäästi ja varsinkin kirkkoon. Mustia sukkiakin pitäisi pilvin pimein löytyä kaupoista.
        Että ihan turhaa "puolustamista" justiinaxilta,ei oikein mene nuo sinun kommenttisi aina yxyhteen........

      • Jopa jotain
        Justiinax kirjoitti:

        Kyllähän Vesku sais ennenmuuta oman terveytensä ja hyvinvointinsa takia sitä painoaan pudottaa. Luulisi ,että niitä kiloja lähtisi alkuun suht nopeasti ja helpostikkin pois terveellisemmällä ruokavaliolla ja jonkinlaisen liikunnan lisäämisellä, kun sitä ylipainoa on noin reippaasti.
        Vesku sanoi jossain haastattelussa ,että hän tuntee itsensä onnelliseksi lavalla laulaessaan. Miks häneltä pitäisi kieltää onnellisuus ? Kun hällä kerran on ne omat faninsa jotka häntä käy kuuntelemassa, niin laulakoon. Kenenkään ei oo pakko häntä kuunnella eikä katsella.

        Jokos on löytynyt uusi ihailtava Jusullekin? Ainakin kovin hanakasti näyt puolustavan Veskuu! Mitäs sun tapsuliinisi sanoo kun oot hälle uskoton?

      • Jopa jotain kirjoitti:

        Jokos on löytynyt uusi ihailtava Jusullekin? Ainakin kovin hanakasti näyt puolustavan Veskuu! Mitäs sun tapsuliinisi sanoo kun oot hälle uskoton?

        No, en mä nyt Veskuu laulajana mitenkään ihaile, mut näyttelijänä se on ihan hyvä.
        Tapsan puolia mä voisin pitää vaikka miten, mut en mä Veskuu täälä nyt tämän enempää puolustele, kunhan nyt vaan sanoin mielipiteeni tähän asiaan.

    • aivastelija

      minkä ikäinen sitä ihmisen täytyy olla että on sopivan ikäinen esiintymään? mitä sairauksia voi olla että ei ole liian sairas esiintyväksi taiteilijaksi? mitä sitä voi pukea päälleen että kunnioittaa kaikkia uskonsuuntia ja mielenlaatuja, jos mielensairauksiakin? mitä sitä voi ihmisiltä odottaa jotka eivät mene itse konsertiin vaan lukevat kaiken elämän iltalehdistä? minkä väriset sukat esiintyvällä taiteilijalla tulee olla yleisöä kunnioittaakseen? minkä helvetin takia ihmiset ovat näin tyhmiä? minkä ihmeen takia jne... ?

      • Annu.

        Tyhmyys suorastaan paistaa viestistäsi. Ei tässä ole kysymys Veskun iästä, uskonsuunnasta eikä sairaudesta vaan siitä että ylipainoinen ja sairaskin voi pukeutua juhlavaan tilaisuuteen asiallisesti ja siististi. Ei luulisi olevan liian vaikeaa tai kallista. Jos jaksaa vetää konsertin niin jaksaa kyllä hankkia siihen sopivan vaatetuksenkin. "minkä väriset sukat esiintyvällä taiteilijalla tulee olla...jne" kuinka joku voi laskea tuollaista potaskaa? Eihän pukeutumiseen sopivien sukkien valinta voi olla noin vaikeaa. Tai no joo, olihan sillä toisekseen pukeutumiseen sopivat sukat kun oli yhtä päin mäntyä valittu kuten muukin vaatetus...eikä todellakaan tarvitse olla Lenita kiinnittääkseen huomion sukkiin. Kyllä ihan tavallinenkin ihminen tietää että varsinkin juhlapukeutumisessa noudatetaan tiettyä sopivaisuutta.
        En minä eikä moni muukaan menisi edes yleisöksi missä hyvänsä retkussa vaan kyllä pukeudun siististi, joten samaa odotan artistilta ketä menen kuuntelemaan. Ja näin on ollut laita kaikilla artisteilla joiden konserteissa olen ollut.

        Eipä se sun llempparilaulajas, eli se Myrskylyhdyn hoilaaja mikään siistin ja tyylikkään pukeutumisen malliesimerkki ole. Ei siistiin pukeutumistyyliin kuulu ,että esiintyjä pukeutuu risoihin, revittyihin farkkuihin. Nuorekkaasti voi pukeutua tyylikkäästikkin. Siitä esimerkkejä mm. Tomi Markkola ja Tommi Soidinmäki. Ja jos kerran sukkien värin on tärkeää olla oikeanlaiset, niin kyllä se kravaatin pituuskin on oltava oikeanlainen. Ehkei niin silmiinpistävä juttu, kuin sukkien väri, mutta oikeaoppinen kravatin pituus on sellaienen ,että kravatin pää ulottuu juuri vyönsoljen kohdalle ( Katsokoot vaikka mallia esim. Tapsa Kansan ja Kari Tapion kravaattien pituudesta ).
        Se EI SAA olla niin pitkä , että lieraa jossain jalkovälissä, eikä niin tynkä ,että loppuu siihen mahan päälle ( Nimenomaan sellaisia lyhyitä kravatteja on Mikko Mäkeläisen kaulassa roikkunut ainakin parissa TV-esiintymisessä. )

        No niin, nyt pääsit lempiaiheeseesi, Mäkeläisen Mikon haukkumiseen. Onhan se nyt kaksi täysin eri asiaa pukeutua lavaesiintymiseen kuin konserttiin! Eikä taatusti Mikko mene esim. kirkkokonserttiin huonosti pukeutuneena. Tiesin kyllä että takerrut jossain vaiheessa tähän asiaan, odotin vain koska. No tulihan se sieltä. Mutta turha vaihtaa aihetta. Karikin on hyvä esimerkki hyvällä maulla pukeutumisesta. Sinähän tarkkaan olet seurannut Mikon esiintymisiä...

        Ei se Loirin sairaus ole este pukeutua hyvin.

        Miten itse pukeudut konserttiin? Menetkö farkuissa ja t-paidassa? En kyllä ihmettelisi kun sä olet kyseessä.

      • Annu.
        Annu. kirjoitti:

        Loirilla ei muuten edes ollut kravattia vaan kaulus repsotti auki. Kuuluuko se sinusta hyvään pukeutumiseen konsertissa?

        Kyllä vaan eräät tietyt artistit pukeutuvat siististi pukuun oli kyseessä sitten lavaesiintyminen tai konserttiesiintyminen. En mä ainakaan tanssilavoille, kuten en konsertteihinkaan mene farkuissa ja T-paidassa. Enkä ole muitakaan sillätavalla pukeutuneita tanssilavoilla juurikaan nähnyt, eli kun yleisö laittaa vähän parempaa ylleen tanssilavoillekkin niin luulisi esiintyvän artistinkin niin tekevän, jos vähänkin yleisöään arvostaa.

        No eipä ei. Enhän mä ole väittänytkään ,että Vesku tuohon konserttiin olisi hyvin ja tyylikkäästi pukeutunut.

      • juu...
        Justiinax kirjoitti:

        Kyllä vaan eräät tietyt artistit pukeutuvat siististi pukuun oli kyseessä sitten lavaesiintyminen tai konserttiesiintyminen. En mä ainakaan tanssilavoille, kuten en konsertteihinkaan mene farkuissa ja T-paidassa. Enkä ole muitakaan sillätavalla pukeutuneita tanssilavoilla juurikaan nähnyt, eli kun yleisö laittaa vähän parempaa ylleen tanssilavoillekkin niin luulisi esiintyvän artistinkin niin tekevän, jos vähänkin yleisöään arvostaa.

        Minä olen kyllä sekä lavoilla että ihmeekseni myös konserteissa nähnyt farkkuihin ja kauhtuneeseen villapaitaan pukeutuneita.

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Kyllä vaan eräät tietyt artistit pukeutuvat siististi pukuun oli kyseessä sitten lavaesiintyminen tai konserttiesiintyminen. En mä ainakaan tanssilavoille, kuten en konsertteihinkaan mene farkuissa ja T-paidassa. Enkä ole muitakaan sillätavalla pukeutuneita tanssilavoilla juurikaan nähnyt, eli kun yleisö laittaa vähän parempaa ylleen tanssilavoillekkin niin luulisi esiintyvän artistinkin niin tekevän, jos vähänkin yleisöään arvostaa.

        Pukeutuu siististi pukuun, hmmm. Ei mun mielestäni kuitenkaan lavoilla tartte pukuun pukeutua ja onhan siinäkin eroa onko artisti kuusikymppinen vai kaksikymppinen. Kaksikymppinen yleisökin pukeutuu erilailla kuin te kukkahattutädit.
        Ei sinne nyt ehkä ihan risoissa tai niitatuissa farkuissa tarvitsis mennä esiintyjän eikä yleisönkään mutta tietty rentous pitää kesälavoilla olla.

      • lopen kyllästynyt

        Miten te jaksatte vängätä täällä noista samoista asioista päivästä toiseen??
        Ensinnnäkin tuli selväksi että loiri oli asiaankuulumattomasti pukeutunut kirkkoon ja minä myös olen nähnyt esim simo silmun keikalla kauhtunut villapaita ja kulahtaneet mustat farkut päällä.
        Mäkeläisen Mikolla kesäaikaan oli kauluspaita ja "revityt farkut",jotka ostaessa olivat jo valmiiksi sellaiset,eivät suinkaan kuluneet sellaisiksi.Ja olimpa tuossa Mikon joulukonsertissa ja niin siisti tumma puku oli päällä.
        Niin että kyllä täällä jotain veskua sitten puolustellaan tennissukkineen....................

      • Gilla*
        Annu. kirjoitti:

        Pukeutuu siististi pukuun, hmmm. Ei mun mielestäni kuitenkaan lavoilla tartte pukuun pukeutua ja onhan siinäkin eroa onko artisti kuusikymppinen vai kaksikymppinen. Kaksikymppinen yleisökin pukeutuu erilailla kuin te kukkahattutädit.
        Ei sinne nyt ehkä ihan risoissa tai niitatuissa farkuissa tarvitsis mennä esiintyjän eikä yleisönkään mutta tietty rentous pitää kesälavoilla olla.

        Vesku kledjut oli kyllä sen näköiset ,että ne oli jostain kirpparilta hankittu. Ei mikään tyylikäs ilmestys ollut hän. Tennissukista puheenollen minusta kuitenkin tuntuu ,että ne oli villasukat, jotka veskun jalassa oli.
        Siitä olen kyllä Justiinaxin kanssa samaa mieltä ,että kyllä tanssilavoillekkin artisti voisi pukeutua jotenkin muuten, kuin kauhtuneisiin farkkuihin. Erityisesti Simo Silmun voisi hiukan miettiä mitä rytkyjä laittaa päälleen, mutta ei se Mikko Mäkeläinenkään hirmuisen siististi pukeutuneelta kaikilla tanssikeikoillaan ainakaan näytä :

        http://www.mikkomakelainen.com/galleria/Galax20032009/keikalta15.html

        Miespuoliset konkariartistimme osaavat useimmat pukeutua ihan siististi ja tyylikkäästi ( Frederikkiä, Vesku Loiria, Topi Sorsakoskea ja Dannyä lukuunottamatta)

        Tässä esimerkkinä T.Kansan tyyliä

        http://www.tapanikansa.fi/wp-content/uploads/2009/08/t3.jpg

      • Annu.
        Gilla* kirjoitti:

        Mikkohan on tuossa kuvassa ihan normaalisti ja siististi pukeutunut. Kyllä hänen ikäisensä mies saa pukeutua farkkuihin ja nuo ainakin oli ihan siistit.
        Kuten sanottu, eivät ole vertailukelpoiset koska ikäeroakin on kovin paljon ja tyyli sen mukainen. Ja kun Mikko avaa suunsa niin siinä minulta unohtuu pukeutuminen tykkänään :) ja silmäniloa hänessä todella on muutenkin. Siinä ehdi miettimään pikkuseikkoja.

        Tapsa on ainaskin tyylikästä ja komeaa kuunneltavaa ja katseltavaa, mut tuossa Mikko Mäkeläisen kuvassa mua ihmetyttää se, että minkä takia siinä etualalla yks mikrofoni on niin matalalla ? Onko se siinä niitä ala(pään)ääniä vahvistamassa ? ;) ?

        Olipa hauskaa. Sinulla nuo alapään jutut on aina mielessä. Jollet keksi mitään hauskempaa niin jätä kirjoittamatta.

      • riitta-liisas
        Annu. kirjoitti:

        Olipa hauskaa. Sinulla nuo alapään jutut on aina mielessä. Jollet keksi mitään hauskempaa niin jätä kirjoittamatta.

        Mitä komeaa tuossa Tapsan pukeutumisessa nyt on,ei yhtikäs mitään. Ihan perus musta puku valkoisella perusjuntti kauluspaidalla. Tyypillinen tylsääkin tylsempi puku/väri valinta.
        76v pappanikin käyttää värejä rohkeammin.....

      • joulumieltä,hihii!
        riitta-liisas kirjoitti:

        Mitä komeaa tuossa Tapsan pukeutumisessa nyt on,ei yhtikäs mitään. Ihan perus musta puku valkoisella perusjuntti kauluspaidalla. Tyypillinen tylsääkin tylsempi puku/väri valinta.
        76v pappanikin käyttää värejä rohkeammin.....

        No mitäs nyt tehdään kun Tartu mikkiin-ohjelmassa Juha Metsäperällä ja Jani Wickholmilla ja jopa juontaja Hintsasella on FARKUT jalassaan ja ohhoh, bändillä myöskin! Kai te ihmiset pystytte nyt jotenkin elämään tämän asian kanssa?? Heh hee...;)

      • riitta-liisas kirjoitti:

        Mitä komeaa tuossa Tapsan pukeutumisessa nyt on,ei yhtikäs mitään. Ihan perus musta puku valkoisella perusjuntti kauluspaidalla. Tyypillinen tylsääkin tylsempi puku/väri valinta.
        76v pappanikin käyttää värejä rohkeammin.....

        Noo, tuolla keikalla Tapsalla nyt on tollanen tavallinen valkonen kauluspaita, mut kyllä hänen yllään usein värikkäämpiäkin paitoja näkee ( esim. punaisia ja sinisiä ).

      • joulumieltä,hihii! kirjoitti:

        No mitäs nyt tehdään kun Tartu mikkiin-ohjelmassa Juha Metsäperällä ja Jani Wickholmilla ja jopa juontaja Hintsasella on FARKUT jalassaan ja ohhoh, bändillä myöskin! Kai te ihmiset pystytte nyt jotenkin elämään tämän asian kanssa?? Heh hee...;)

        Mä en sitä ohjelmaa nyt katsellutkaan, mut kaippa ne farkut sitten joidenkin laulajien tyyliin esiintymisasuksikin sopii. Kukin tyylinsä mukaan. Siitä vois kyllä nurinaa kuulua jos esim. Tapsa josku esiintyisi tanssilavalla farkut jalassa, kun on totuttu siihen , että sillä on aina siistit (ja prässätyt) puvun housut.
        Ehkäpä se on just tottumuksesta kiinni. Eli Vesa- Matti Loirin fanit ovat ehkä jo tottuneet siihen ,että Vesku ei siihen pukeutumiseensa keikoilla niin panosta, joten sen takia ne ei sen vaatetuksesta niin mekkalaa pidäkkään, vaikkei se ihan viimisen päälle olisikaan.

      • Annu. kirjoitti:

        Olipa hauskaa. Sinulla nuo alapään jutut on aina mielessä. Jollet keksi mitään hauskempaa niin jätä kirjoittamatta.

        Eikä tartte äkseerata, vaikkei vastausta tiennytkään tohon mun kysymykseeni. Mä nimittäin hokasin sen nyt ihan ite. Elikäs se on haitarimikki, siis toi Mikko Mäkeläinen soittaa haitaria , siihen mikrofoniin.
        ( Poistin tuon yhden viestini, kun menit vähän sanat sekasin siinä. Muuuten asia oli sama, kuin tässä viestssä, eli ei tartte sitä sitten kenenkään pähkäillä ,että miksi sen poistin.)

      • Annu.
        joulumieltä,hihii! kirjoitti:

        No mitäs nyt tehdään kun Tartu mikkiin-ohjelmassa Juha Metsäperällä ja Jani Wickholmilla ja jopa juontaja Hintsasella on FARKUT jalassaan ja ohhoh, bändillä myöskin! Kai te ihmiset pystytte nyt jotenkin elämään tämän asian kanssa?? Heh hee...;)

        Sinä nyt sekoitat puurot ja vellit. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa kuten jo edellä on kirjoitettu. Koita sinä nyt saada aikaiseksi sitä joulupuuroa ettei siitäkin tulisi velliä.

      • _tyylikäs mies_
        Justiinax kirjoitti:

        Eikä tartte äkseerata, vaikkei vastausta tiennytkään tohon mun kysymykseeni. Mä nimittäin hokasin sen nyt ihan ite. Elikäs se on haitarimikki, siis toi Mikko Mäkeläinen soittaa haitaria , siihen mikrofoniin.
        ( Poistin tuon yhden viestini, kun menit vähän sanat sekasin siinä. Muuuten asia oli sama, kuin tässä viestssä, eli ei tartte sitä sitten kenenkään pähkäillä ,että miksi sen poistin.)

        tästä tuli mieleen, vieläköhän Matti Nykänen esiintyy farkuissa ja Tarjoustalon college-paidassa...? järkyttävän näköistä. No, eihän se mikään oikea laulaja olekaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      226
      6596
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      171
      1745
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1527
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      70
      1094
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      105
      1010
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      957
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      126
      891
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      203
      873
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      836
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      799
    Aihe