Kertokaa, miten tulisi suhtautua! Kun anoppini ja mieheni sisko (30-v.) ovat meillä saunomassa, he riisuuntuvat ja pukeutuvat mieheni nähden. Ei sillä, etteikö alastomuuden tulisi olla luonnollista, mutta hei, äiti ja s…
Monenko tytön sukulaismiehet ovat käyttäneet heitä seksuaalisesti hyväkseen. Minä alle kouluikäisenä heräsin siihen kun eno oli ottanut peiton päältäni ja laittanut sormensa sinne, järkyttävä herätys jonka vielä 40v jäl…
Mulla on ihan mukava äiti, huolehtivainen ja kuuntelevainen, mutta...aina tyrkyttämässä rahaa ! Tottakai oon sitä joskus tarvinnutkin, mutta välillä laittaa tilille vaikka sanon etten tartte. Sitten tietenkin äiti luule…
Olen parikymppinen nainen, sisarusparveni neljäs eli kuopus. Olen ainut tyttö perheessämme ja minulla on 3 isoveljeä, joiden kanssa ikäeroni on suuri (enimmillään 11 vuotta). Myös vanhempani ovat paljon vanhempia kuin m…
Miksi aina pidetään yllä sitä täydellisen äidin harhaa oli kyseessä millainen äiti tahansa. Minun äiti paljon pahaa minulle ja veljelleni. Kukaan ei koskaan uskonutt meitä vaikka kuinka kerroimmme ihmisille. Opimme usko…
Eli olen 16-vuotias tyttö 163/56 . Äitini haukkuu minua koko ajan läskiksi ja lehmäksi. Myös mummoni sanoin minulle muutama päivä sitten että sinähän oot pyöristyny. En halua mennä enää muittenkaan sukulaisteni luo... E…
Naapuriin muutti eläköitynyt neiti-ihminen. Joku vuosi sitten hän katkaisi välit kanssani. Hänellä on lähistöllä suuri suku. Tästä on alkanut aiheutua kaikenlaista hankaluutta. Naapuri ja hänen sukulaisensa tahtoisivat …
Minä olen riitantunut ihan joka ikisen sukulaisen kanssa eli olen sisaruksista, kahdesta lapsesta ja heidän alakouluikäisistä lapsistaan huolimatta ihan ilman sukulaisia. Olo on juureton, tuntuu kuin millään ei olisi mi…
Hei, mitä te tekisitte, jos siskonne ja sen mies heittäisi pois teidän takkinne vielä kuulemma jätelavalle. Takkini oli jäänyt vahingossa äitini luokse, kun olin viimeksi käynyt kylässä. Se takki oli korvaamaton vastaav…
Nyt tuli mitta täyteen! Anoppi on aina ollut kontrollifriikki, mutta se menee pahemmaksi koko ajan. Useamman vuoden olen sitä sietänyt ja yrittänyt mieheni kanssa olla mieliksi, mutta mikään ei auta. Tekipä mitä tahansa…
Pakko päästä avautumaan johonkin. Anoppi on aivan kamala juoruakka. On sellaisessa asemassa työelämässä, että tuntee puoli kaupunkia ainakin välillisesti. Ja kuulee vähintäinkin arkaluontoisia asioita. Ei ole kotoisin t…
En sanoisi niinkään että suku on pahin. Mutta olen aina ihmetellyt miksi kukaan suvusta ei ole koskaan ollut yhteydessä. Ja miksi vahempani eivät ole koskaan olleet sukuunsa yhteydessä. Isäni kuoleman jälkeen olen saanu…
Minulla on 40 -vuotias sisko, jolla on hyvä virka ja tohtorin tutkinto taidehistoriasta. Minulla oli aikoinaan myös pikkuveli, jonka kanssa elin vuoteen -81, kunnes hän kuoli 8-vuotiaana keuhkoveritulppaan. Hänellä oli …
Olen korviani myöten täynnä näiden muka niin taiteellisten sukulaisten takia. Äiti vouhotti aina tauluje ja keramiikan kanssa. Vanhin sisko muka sitten "peri" tämän vouhotuksen ja on muokannut omat tyttärensä tähän sama…
Olen kyllästynyt molempiin vanhempiini. Pienestä pitäen he ovat puuttuneet asioihini eikä muutosta vieläkään ole näkyvissä vaikka olen ollut aikuinen jo ties kuinka kauan. En voi esim. päättää missä itse haluan viettää …
Revin isoäitini sointu Aaltosen kaulavaltimot auki. Hautajaisissa nauran kunnolla!
Iäkäs äitini yrittää tulla väkisin dementikoksi mutta ku ei onnistu. Kaatuilee tahallaan jotta saisi huomiota, esittää olevansa vanhuudenhöperö. Kaikki näkevät ettei hän ole. Lähes nelikymppinen sisko esittää olevansa p…
Onko kokemuksia, että vihataan ja hyljätään suvussa, mutta kukaan ei suostu sanomaan miksi näin?? Terapeutin kanssa olen asiasta keskustellut ja hän sanoi, että tällainen vihanpito on tosi traumaattista sen kohteelle. V…
Minun läheinen (sisko) kertoi olevansa raskaana. Viikolla 30. Eli noin puoli vuotta sen jälkeen, kun oli saanut itse raskaudestaan tietää. Pahoitin tästä mieleni, koska kuvittelin olevani hänelle läheisempi. Siis niin l…
Minulle selvisi vasta hiljattain, että yli seitsemänkymppinen äitini kärsii narsistisesta persoonallisuushäiriöstä. Se on pahentunut isäni kuoleman jälkeen ja ilmenee läheisriippuvuutena, minun syyllistämisenäni (en muk…