Seuraava äänestys

Speculation

Heittäkääpä sivistyneitä arvauksia seuraavista nimeämisistä. Siitä miten kilpailijat ehkä nimeävät, ei itse kunkin omia mielipiteitä siitä ketä pitäisi nimetä, ketä aikoo itse äänestää, kuka on tyhmä ja kuka on kiva (niitä kommentteja kun täällä on ihan liikaa jo ennestään).

Itse veikkaan, että ainakin Hanna päätynee nimettäväksi. Monia ärsyttänee nuoren parin touhuilu muiden silmien edessä, ja Hanna ärsyttänee muita tyttöjä ehkä enemmän kuin Timo. Pojat eivät ehkä myöskään nimeä Timo. Mutta toisaalta voipa Timokin kerätä ääniä, jos pyrkimyksenä on hajottaa pari.

Minna saattanee saada myös ääniä ainakin tytöiltä, mutta ehkäpä myös Timolta, Hannalta ja Pertulta. Varsinkin jos surkuolotila jatkuu vielä pitkään. Pistää sellainen Iinan ikävöinti varmaan vähän harmittamaan muita, kun pelin henki kuitenkin on, että ihmisiä äänestetään yksi kerrallaan pois. On tainut pelin henki unohtua.

Perttu voi edelleen kerätä poistoääniä, mutta toisaalta luulisi muiden pikku hiljaa alkavan miettiä millaista kansansuosiota Perttu nauttii ja äänestää jotakuta muuta ettei vain joudu itse vastakkain miehen kanssa. Tosin tuntuu etteivät kilpailijat juuri mieti äänestyksiä kilpailun kannalta, joten saattaa olla että strategista tai taktista äänestämistä ei tälläkään kertaa nähdä, vaan Perttukin voi kerätä ääniä kun ei mietitä yhtään mahdollisia seurauksia itselle jos joutuu Perttua vastaan.

Eli äänestykseen joutuu kaksi seuraavista: Hanna, Minna, Timo (ja Perttu).

14

1253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pro Terhi

      Uskon, että Minna saa kanssakilpailijoiltaan eniten ääniä. En usko, että Perttu joutuu äänestykseen. (ihana luonnonlapsi!)Hanna saa ääniä (ainakin tytöiltä). Pojat eivät varmasti anna ääniä Hannalle, koska Hanna on tylsä vaaraton kana ja näin ollen miesten mieleen. Hanna ja Minna ovat ehkä yleisöäänestyksessä. Hanna joutunee pois, koska Minnan itsensähäpäisy huvittanee katsojia niin, etteivät malta siitä lystistä luopua.

    • että...

      antin,minnan,hannan ja timon antamat äänet terhille riittävät pudotukseen.

      • Pro Terhi

        Niinpä! Olisi surullista, jos Minna, Antti&Timo (toivottomat tylsimykset) ja Hanna saisivat Terhin talosta. Terhi ja Perttu ovat mielenkiintoisia. Kathykin olisi varmasti tosi jännä, mutta kun on vain niin nuori.


      • veikata...

        Olin vielä maanataina sitä mieltä, että toinen on pomminvarmasti Hanna, mutta enää en ole niin varma. Tilanteet muuttuu. Terhi on kuitenkin ilmoittanut ärstymyksensä Hannaan ja Kati voi olla myös yksi Hannaa äänestävä. Tiinalta ja Mikalta voi myös ääniä irrota...joten veikkaisin edelleen Hannaa toiseksi.

        Lähinnä Terhin ja Minnan väliset keskustelut saattavat sekoittaa pakkaa. Lisäksi...miten muut kilpailijat suhtautuu Minnaa. Ollaanko myötätuntoisia, vai alkaako mitta olla täynnä?! Siltä jo vähän vaikutti eilisissä keskusteluissa.

        Myös Terhin käytös voi jakaa mielipiteitä. Sohvatiimiläiset ja varsinkin Minna, tuntuvat kohdistavan vihansa Iinan lähtöpasseista Terhiin. Se voi olla yksi tekijä. Toisaalta esim. Minna saatto käsittää Terhin olleen oikeassa kritiikissään ja tätä kautta hänen on vaikea perustella, miksi Terhiä äänestäis.

        Perttu saattais jopa ensimmäistä kertaa selvitä ilman äänestystä?!

        Eli veikkaukseni: Hanna ja Minna..."mustana hevosena" Terhi.


    • äänestykseen

      Toivon, että Minna ja Antti joutuisivat äänestykseen. Minnan luulisinkin saavan ääniä kanssakilpailijoiltaan, koska ei varmaankaan ylennä kenenkään mielialaa surkealla olemuksella. Toivoisin muutenkin, että Minna pääsisi jo lastensa luo, vaikka ei ehkä haluaisikaan. Minna on muutenkin "outo lintu" talossa; osallistuminen ei sovi mielestäni pienten lasten vanhemmille. Antin olemus on alkanut myös vähän etoa, vaikka en uskokaan hänen saavan ääniä talosta, minulta saisi muutaman äänen. Äänestykseen siis joutuvat Minna ja Timo, joka on varmaan monenkin kilpailijan mielestä turha hemmo. Äänestän Minnaa, jos hän joutuu äänestykseen.

    • taaskaan ei ole jaksettu lukea yhtään edellisiä viestejä. Tuolla aikasemmin jo perusteltuja avauksia aiheesta.. Olisit sinne laittanut vastaukseksi tämän.

    • Miäs

      Arvaukseni olisi seuraava:

      Minna 7p
      Hanna 6p
      Kathy 4p
      Terhi 4p
      Antti 2p
      Perttu 2p
      Tiina 1p
      Mika 0p
      Timo 0p

      Terhi saattaa nousta mustana hevosena muiden ohi
      Mielenkiintoista on nähdä Timo,Hanna ja Kathy akselin reagoiminen muuttuneeseen tilanteeseen.

    • kepa

      Veikkailisin aikalailla samoin kuin aloittaja. Hanna ja Minna on varmaankin vähiten suosiossa tällähetkellä. Vaikka aina ei kannattaisikaan äänestää sitä joka ärsyttää eniten tai jonka kanssa ei tule toimeen, luulenpa, että juuri niin kuitenkin vielä tässävaiheessa tehdään.

      Jos pelaaja taktikoisi, voisi miettiä enemmän miten toiset kilpailijat todennäköisesti äänestävät. Olettaen, että hanna ja/tai minna keräävät kuitenkin eniten ääniä, ei heitä kannata äänestää. Itsekin voi joutua tasapisteisiin kolmantena tai jopa toisena joutuen punnitsemaan omaa kansansuosiotaan. Kannattaa siis äänestää jotakuta muuta kuin MinnaHannaa, jotta ei itse joutuisi pistesijoille. Vahvimpia "bubling under" ehdokkaita voi olla Terhi ja Timo, jotenka pisteet heille, jolloin itse sijoittuu todennäköisimmin turvallisesti neljänneksi tai viidenneksi.

      Hannan ja Minnan kannattaisi äänestää Terhiä, Timoa tai Kathyä ja toivoa parasta.

    • siemen...

      Minna ei tule saamaan pisteitä kuin Tiinalta 2 ja Terhiltä 1 jotka eivät tule riittämään pudotukseen sen sijaan Terhi itse saa Antilta, Minnalta ja Hannalta vähintään riittävät 5 pistettä joilla menee äänestykseen jossa häviää henkilölle jolle itse antoi 2 pistettä eli Hannalle ja näin Terhin kiukku maksimoituu ja hän säntää talosta ulos todella vihaisena ovet paukkuen ja kaikki on ihan tyhmää.

      • äänestyksessä

        ovat Minna ja Kathy.


    • perttu voittaa kuitenkin

      hanna on ihan turha kaikille asujille paitsi timolle. lääppiminen alkaa ärsyttää toisia varsinkin seurassa. eli ei ota jos ei anna paitsi timolle...

      minna on ollut iinan kanssa pari ja parkuu nyt koko ajan ja kaveeraa antin kaa joten ei mitään iloa kellekkään ja lisäksi ärsyttää toisia suremalla..

      antti on niin surku iinan perään että antaa mennä vaan jos siltä tuntuu. kaveri oli alkuun ok, mutta toi lipominen alkoi ärsyttää muitakin kuin kotisohvalaisia. jos ei ryhdisty niin saa ärsytysääniä. lisäksi vaikka kundit kyselee tunnelmia ne ei oikeesti haluu tollasta heppua mukaan joka on jossain vällyissä nuuskimassa tyynyä!!

      timo kokkaa ja hommaa jonkin verran ja supliikkikin sujuu lisäksi tehtävissä ollut ok joten tuskin saa ääniä vieläkään

      mika, kathy, tiina ei kenenkään ja kaikkien kavereita joten saavat olla koska jotain annettavaa kaikille eikä ärsytä toisia.

      perttua ei taida kannattaa äänestää sen hoksaa jo jokainen vähänkään älykäs ja on ainoa joka heittää herjaa. eilen oli pertulla hiljaisempi päivä eikä talossa juttua oikeastaan ollenkaan..

      terhi voi käydä joillekkin hermoille, mutta on taas toisten kaveri joten ei kerää tarpeeksi ääniä.

      lisäksi pitää muistaa että miesten äänestyslogiikka oli toisenlainen kuin naisten jotka äänestävät ärsytys ja inho periaatteella. se taas yritetäänkö kostaa iinan poismenoa seuraavassa äänestyksessä jää nähtäväksi. kohta alkaa olla aika myös laittaa enemmän porukkaa pihalle jos aiotaan tuoda uusia kilpailijoita taloon tai vanhoja takaisin.

      • stokman

        Todella harmillista kun kilpailijat eivät ole vieläkään alkaneet ottaa äänestyksiä kilpailun kannalta, vaan ovat edenneet tunnepohjalta.

        Tekisi ohjelman huomattavasti mielenkiintoisemmaksi, mikäli kilpailijat muistaisivat myös hieman kilpailla ja miettisivät äänestyksiä omien voittomahdollisuuksiensa maksimoinnin kannalta.

        Saisi isoveli vähän provosoida tyyppejä kilpailemaan, kun tuntuvat unohtaneen pelin kokonaan ja ottavat homman ihan liian "tosielämänä". Kilpailijoita pitäisi provosoida (muistuttaa) miettimään äänestyksiä kilpailun kannalta ja kehitellä hieman taktikointia edesauttavia kuvioita.

        Voihan olla, että joku siellä itsekseen miettii strategisestikin, muttei puhu siitä päiväkirjahuoneessa ettei leimautuisi peluriksi katsojien silmissä. Se voi tietysti olla viisasta pitää korttinsa piilossa katsojiltakin, kun tv:n ja netin ääressä tuntuu istuvan paljon väkeä, joka ottaa BB:n ihan tosissaan. Veikkaisini Perttua ja Timoa sellaisiksi, jotka ovat saattaneet miettiä hommaa vähän pelinkin kannalta. Ehkä Tiina myös. Muut vaikuttavat liian tosikoilta ainakin toistaiseksi.

        Ehkäpä sunnuntaina mukaan tuleva uusi tyyppi sekoittaa pakkaa hieman. Uudella voi olla kilpailuajatus vielä muistissa, ja sitä myöten se voi tarttua muihinkin, jotka ovat tähän mennessä onnistuneet omaksumaan ihan toisenlaisen hengen.


    • haizuli

      Hanna, Minna ja Timo lienevät varteenotettavia äänestysehdokkaita.

      Hanna ja Timo ärsyttänevät jo muita alituisella avoimella pettingillään.

      Minnan Iinaikävä varmasti herättää pieniä antipatioita mikäli jatkuu vielä yhtään kauempaa.

      Tässä käynee samalla tavalla kuin viimeksi, että äänet saattavat jakautua melko tasaisesti, joten äänestykseen joutuminen voi olla pienestä kiinni. Veikkaisin, että melkein kaikki keräävät ainakin yhden äänen, mutta "voittajakolmikko" vaikuttaa vahvalta.

      Ensi sunnuntaina mukaan tuleva uutta asukasta tuskin voi heti nimetä äänestykseen, mutta hän saattaa kyllä mukavasti sotkea sitten seuraavaa äänestystä ja kuvioita muutenkin. Sitä odotellessa.

    • karo

      Mika äänestää kahta naista, Antti luultavasti taas Katia ja jotain toista, ehkä Timoa. Minna saa varmasti ääniä kuten myös Hanna/Timo. En usko, että ihmiset jaksavat siellä talossa katsella pariskunnan muhinointia. Toivottavasti Perttu ei joudu äänestykseen, se on tarpeeksi monta kertaa jo joutunut siihen. Terhi voi myös saada ääniä, sillä Minna saattaa äänestää sitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      94
      4182
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2285
    3. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2136
    4. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      101
      1952
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      394
      1744
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      143
      1337
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1249
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      32
      1045
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      956
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      78
      815
    Aihe