Suolaturska on erittäin maukasta kalaa ja parempaa kuin tuore turska. Portugalilaisilla sanotaan olevan 1001 suolaturskareseptiä tai vastaavasti 365 reseptiä eli jokaiselle päivälle erilainen. Kaikki reseptit perustuvat…
Riistan makua pidetään enimmäkseen negatiivisena asiana? Olen aina ihmetellyt mitä se riistan maku on? Itse tavoittelen riistaeläimen lihassa olevaa voimakasta ja omintakeista makua, jossa on monesti myös häivähdys eläi…
Tarkoitus olisi tehdä pastramia ja muutamia muita suolalihaherkkuja, jotka edellyttävät märkäsuolausta ja nitriittiä. Isommat lihapalat vaativat paljon nestettä ja nitriittisuolaa, joten sitä pitäisi saada paljon ja hal…
Tilasin Italiasta puolikkaan luuttoman parmankinkun ja sille kunnon leikkuutelineen. Ohessa linkki kinkkuun ja telineeseen. Telineen ansiosta pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan leikkuuta vaakaviilloilla ja oli kyllä …
Tein pannulla ruskistettuja kampasimpukoita testausmielessä pari viikkoa sitten. Halusin varmistaa, että uusi valurautapannu toimii niiden kanssa odotetulla tavalla ja jouluaatona ei tarvitse pettyä pilalle menneisiin k…
En ole mikään ammattipizzaiolo vaan paistelen kesäisin ulkona Ooni pizzauunilla. Avasin viime viikonloppuna mökillä pizzakauden kun otin uunin terassille ja paistelin vuoden ensimmäiset pizzat. Käytin jauhoina kaapista …
Mieheni pyysi tekemään chili con carnea kun teen sitä aina niin hyvin. Tällä kertaa päätin salaa korvata lihan kasviksilla eli käytännössä kukkakaali korvasi lihasuikaleet ja jauhelihan. Ohessa resepti suurinpiirtein: N…
Kuulin eräältä rouvalta, että hirven maitoa on lypsetty ja juotu satoja tuhansia vuosia.
Jaetaan ihanat vinkit airfryerin yllättävistä käyttökohteista. Tuleeko hyvät pihvit ja pizzat? Itsellä on kattava repertuaari valurautapannuja ja Ooni Koda 16”. Laitanko ne Tori.fi:hin myyntiin ja airfryer tilalle? ”Sar…
Kämmen alaspäin ja tukikäsi pitää lohen fileestä kiinni vai kämmen ylöspäin ja tukikäsi pitää leikattavasta siivusta kiinni? Kämmen ylöspäin leikkaaminen on japanilaisen tapa leikata kalaa ja se sopii mielestäni hyvin r…
Mitä aiotte grillata tänä juhannuksena? Mitä vinkkejä haluaisitte jakaa muille? Minä kiinnitin kuukausi sitten huomiota Hesarin grillausartikkeliin, joka oli oikeasti hyvä ja paljon ideoita antava. Erityisen hyvä vinkki…
Pakastimessa on pyörinyt pitemmän aikaa patavalmiita kyyhkysiä ja sain vihdoin aikaiseksi laittaa ne ruuaksi kun löysin hyvän ja helpon reseptin. Hakusessa oli resepti, jossa rintafileet paistetaan erikseen mediumiksi j…
Tutkimuksen mukaan suomalaisista vegaanimakkaroista 32% sisältää Clostridium botulinum bakteeria, joka sopivissa oloissa tuottaa maailman tappavinta hermomyrkkyä botuliinia. ”Here we show a high overall prevalence (32%)…
Tein jouluaaton erästä ruokalajia varten japanilaisen tartar -kastikkeen, jossa piti käyttää tietysti japanilaista majoneesia. En viitsinyt ostaa japanilaista Kewpie -majoneesia vaan päätin tehdä itse. Tuli aivan tajunn…
Kuinka moni käyttää japanilaisia veitsiä? Itsellä on perussetti eli yanagiba, usuba ja deba. Koska olen vasuri, veitset ovat noin 50% kalliimpia. Itsellä on käytössä nyt tämä setti eli Suisin shirogami #3 270 mm yanagba…
Olen silloin tällöin tehnyt kotitekoisia savustettuja makkaroita. Ne eivät ole koskaan onnistuneet oikein kunnolla vaan paistettaessa rasva on valunut pois ja jäljelle jäänyt makkara on kuivaa ja murenevaa. Sama ongelma…
Olen pari kertaa aiemmin tehnyt pekonia, mutta nyt ajattelin kokeilla kunnon vanhan ajan pekonia, johon tulee yhteen kiloon sian kylkeä: 25 g suolaa 2 g kaliumnitraattia eli salpietaria (cure #2, e252) 5 g sokeria 0,5 g…
Kuinka moni tekee maksapihvejä? Minun on saatava niitä aina silloin tällöin. Tänään tein erityisen onnistuneet pihvit, ja ajattelin jakaa omasta mielestä hyviä neuvoja muillekin. Laittakaa vastauksiin omia hyviä vinkkej…
Tänään löysin kauden ensimmäiset kantarellit, herkkutatit ja lampaankäävät ja koska olin etukäteen varma saaliista niin laitoin taikinan kohoamaan eilen. Tein näistä Ooni 16:lla napolilaistyylistä pizzaa, joissa pääosis…
Oletteko grillanneet naudan potkaa kokonaisena? Potka voidaan trimmata nuijan muotoiseksi, josta se on saanut nimen Thor's Hammer. Kokeilin tällä reseptillä kokonaista pastramipotkaa. https://girlscangrill.com/recipe/be…