Aki tappoi Tyynen eikä mikään vitun Tero.

AkitappoiTyynen

Voi vittu oikeesti salkkareiden käsikirjoittajia.

Eikö kukaan tosissaan muista, tai edes osaa lukea wikipediasta, tai katsoa youtubesta, kun vuoden 1999 päätösjaksossa aki myöntää tappaneensa tyynen vahingossa tönäisemällä. Aki. Tappoi. Tyynen. Se ei ole mysteeri. Vaikka kuka sanoisi vastaan, tv-ohjelmien vanhoja jaksoja ei pysty poistamaan retconin vuoksi.

Eihän siinä muuten olisi mitään, jos olisikin nyt paljastunut että se olisi ollutkin jokin toinen VUODEN 1999 ALKUPERÄISISTÄ HAHMOISTA. Sehän olisi ollut tosi hieno käänne.

Mutta että vittu 2017 esitelty SIVUHAHMO, jolla ei ole mitään tekemistä kenenkään muun kuin Kallen kanssa, revitään syylliseksi koko sarjan tärkeimpään juonenkäänteeseen.

Sarjalta lähti kaikki pohja.

Seuraavaksi juonenkäänteeksi ennustan, sarjan käsikirjoittajien täydellisen muistinmenetyksen, sarjasta mitääntietämättämyyden ja fanien kusettamisen vuoksi, että Miia onkin elossa.

/endRant

Huh huh.

17

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • salkkaritjyrää

      Aki myönsi tönäiseensä Tyyneä, mutta varmuuttahan asiasta ei saatu siitä että kuoliko Tyyne siihen vai muuhun. Eihän Aki edes saanu mitään tuomiota.

      • AkitappoiTyynen

        Eihän siinä mitään, jos se ei Aki olisi. Tuntuu vaan että sitä "mysteeri" sanaa käytetään niinku ei olisi mitään tietoa edes epäillyistä.

        Mutta tuota ei voi hyväksyä, että käsikirjoittajat ovat niin LAISKOJA, että mielenkiintoisen ja ovelan paljastuksen sijaan... laitetaan sivuhahmo syylliseksi.

        Ovat niin pelkureita etteivät edes päähahmoa laita syylliseksi Tyynen murhaan.

        Odotin oikeasti jotain hyvää juonenkäännettä juhlajakson ja hypetyksen vuoksi, sori.

        /endRant


    • Tiedän

      Tero tappoi kaveri kattoi c moresta viikon jaksot siinä tero sanoo tappaneensa tyynen.

    • vbhjkkfa

      Eihän kukaan nähnyt katsojista Tyyneä näytellyttä. Oliko sitä lainkaan olemassa.
      Keksittyähän salkkareissa on kaikki asiat.

    • vaionkoniinkään

      "vitun Tero" on aika erikoinen nimi miehelle, joka pitää miehistä.

      • TeroOnNero

        Tosi hyvä nimi Terolle, mutta kauanko se sitten lusii,
        kun Salkkareissa ei pitkään lusita?
        Aika pian Tero on taas hätyyttelemässä Kallea.


    • rtyrtytr

      Murhaajia vaihdellaan ja kuolleita herätetään eloon. Sarja on ollut vuosikausia täysin älyvapaa.

      • Tulikoselväksi

        ÄLÄ KATSO JOS EI HERMOT KESTÄ! TURHAAN SITÄ TÄNNE TULEE VALITTAMAAN JA PARKUMAAN!!!


      • rtyrtytr
        Tulikoselväksi kirjoitti:

        ÄLÄ KATSO JOS EI HERMOT KESTÄ! TURHAAN SITÄ TÄNNE TULEE VALITTAMAAN JA PARKUMAAN!!!

        Älä lue tätä palstaa jos ei hermot kestä. Kai täällä saa asiasta valittaa jos alkujaan ihan hyvästä sarjasta on tehty täyttä paskaa, joka ilmeisesti silti jostain syystä uppoaa kaltaisiisi imbesilleihin. Tämä on keskustelupalsta, eikä mikään kehumiskanava.


    • tyu567867

      Aika merkillistä että Tyynen murhaajaksi laitettu tämän lapsen lapsi. Tapauksesta 20 vuotta, Tero nyt jotain päälle 30 vuotta. Tämäkö perintörahojen perässä tappanut mummonsa vähän reilu 10 vanhana? Mikä juonenkäänne. Mikä kuningas ajatus käsikirjoittajatiimiltä. Nyt on menty saunailtaan takki auki ja saatu piripäissä kaikkien juonenkäänteiden juonenkäänteen. Tyynen tappoikin tämän lapsen lapsi. Ja sattumoisin sama kaveri tappaa miehen samassa talossa ja kaiken lisäksi samassa rapussa. Jee! Tälle käsikirjoittajtiimille Venla-, Jussi-, Vuoden urheilija-, Huuhaa-, Golden globe-, Emmypalkinto.

      • anonyymi_yhN

        Käsikirjoittajat ovat varmaan jossain kohtaa vaihtuneet eivätkä muista tai ole edes katselleet ekoja jaksoja. Ekat jaksot oli hyviä, mutta sitten alkoi pikkuhiljaa lasten pikavanhenemiset yms järjettömyydet.. No sekin oli ennen järkevämpi kun lapsi meni mummolaan nakkkilaan ja puolen vuoden päästä kesä tauon jälkeen palasi sieltä teininä, mutta nyt näyttelijä vaihtuu tai vanhenee ihan samantien ja lennosta,


      • anonyymi_jaG

        Se menikin lopulta niin, että Tyyne ei kuollut vielä siitä kun aki kauppasi murtöhälyttimiä. Tämän jälkeen Tero 10v meni asunnolle ja murhasi tyynen.


      • savolaisakka

        Missä jaksossa Teron ikä on mainittu? Roolihahmon ja näyttelijän ikä ei ole välttämättä sama.


      • SalkkaritPaskalla
        savolaisakka kirjoitti:

        Missä jaksossa Teron ikä on mainittu? Roolihahmon ja näyttelijän ikä ei ole välttämättä sama.

        20 vuotta sitten Tero oli vasta 10-11-vuotias eli aikas nuorena rupesi murhaajaksi.


      • efefefef

        Roolihamo on vanhempi. Joten Tero murhasi Tyynen tieni iässä.


    • tttttttttttttt

      tero kävi asunnolle tyynen 1999 vuosina murhasi hänet 10.v ja tämä jälkeen ulla kutsunut poliisi paikalla

      sami elät varmista

    • Kyllä se on nyt teidän Ullan kanssa nieltävä ylpeytenne, Aki ei ole murhaaja! Tero on tappaja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      690
      2698
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1356
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1254
    4. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      112
      1215
    5. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      47
      1158
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      101
      1025
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      953
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe