murtehesta

olokaa ylypeetä

Olen huomannut ilmiön, ettei eteläpohojalaaset enää puhu murtehella juuri ollenkaan. Yritetähän puhua niin sievästi, ettei kukaan tajuaasi että ollahan pohojammaalla. Miksi hävetähän omaa murretta?

Esimerkiksi moni pohojalaanen sanoo "tommonen" "semmonen", vaikka pitääs sanua "tuallaanen" "sellaanen".

Asian huomaa kun kattoo vaikkapa maakunta uutisia. Itäsuomen uutisis haastateltavat kansalaaset puhuu itäsuomea, satakunnan uutisis satakuntaa, pohjoissuomen uutisissa pohjoissuomea, häpeilemättä. Mutta eteläpohjanmaan uutisissa tavalliset kansalaaset yrittäävät puhua jotakin ihimeen yleiskieltä, ja välttelöövät murresanoja. Tuttavani muualta Suomesta ovat ihimetellehet samaa.

Onko siis eteläpohjalaanen identiteetti, tai irentiteetti kuten pitääs sanua, luisumas häpeeltäväksi asiaksi? Miksi muualla Suomes ei häpeellä omaa murretta?

En toki halua yleestää, murtehella puhuviakin on, mutta eron huomaa selevästi muihin maakuntihin. Sukulaasiani on Poris, ja heirän ala-aste ikääsiä kersoja kuunnelles huomaa, että he puhuvat täysin satakunnan murretta, eikä mitään salkkarikieltä. Taas eteläpohojalaaset kersat puhuvat "sit" "mut" -kieltä, justihin niin kun salatuus elämis. Mistä tääkin johtuu, en osaa sanua...

Eikä tätä erua muihin maakuntihin oo kuunneltu pelekästähän pohojalaasella korvalla, näin on ihimetelly muirenkin maakuntien tutut ja sukulaaset. Mihinä syy?

10

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja oon sunkans

      samaa miältä. Kirioottamine on vaikiaa meirän murthella ja sen lukeminenki on vaikiaa, mutta puhumine on heleppua (tai helppua!). Kyrölääset ja härmäälääset puhuu erilaihi(n)!Ei sitä murretta tarvittisi yrittää väkisin vääntää, vaan sillälailla kun se luannollisesti tuloo. Mua suututtaa sellaane sana ku TARVII. Voi jukelintähäre!Tai sellaane, että SE ALKO PELAA! Ei siinä Alkosta puhuta, vaan alkamisesta. Siis ne moon, soot, soon, mooma, tootta, noon on hyvää tyyliä. Äläkää kakarat, pualiraavhat yrittäkö hianostella! Ei se onnistu.

    • Klasu,

      Taitaa olla sun omaa mielikuvitusta tai sitten tarkoituksellista harhatietoa.

      Jyväskylän Yliopiston tutkimusten mukaan juuri Etelä-Pohjammaalla säilytetään parhaiten alkuperäinen murre.

      Minunkin ystäväpiirissä ja tuttavissa kaikki alkuperäiset e-p:läiset puhuvat murretta, kun muualla maassa taas pyritään puhumaan yleiskieltä.

      Mitä hyödyttää sinun valheelliset johtopäätökset?

      Etelä-pohjalaiset kunnioittavta ja ihailevat murrettaan. Muualla Suomessa asuneena minäkin voin todistaa: E-P:n murretta pidetään ronskina ja "komiana".

    • eepeeläänen

      Siis justihin eteläpohojalaaset puhuu kaikista eniten murretta! Helsinkin yliopistos tehthin oikeen tutkimus, notta kenellä opiskelijoosta oli parahiten säilyny oma murret, ja tulos oli notta eteläpohojalaasilla oli säilyny parahiten. Ne ei hävenny käyttää sitä joka pualella.

      Kaikesta sitä viittittähänki valittaa, ja justihin ku kaikenmaailman Duudsonit ja muukkin käyttäävät murretta oikee toresta, Lauri Tähkät ja sellaaset. Niin täälä tästäkin viittitähän valittaa!

    • Nyt ma hävettää kun on tullu kierrettyä muutakin kuin ulkopaskahuussia ymprärinsä:(. Olisi vaan pitäny pysyä kotona ja tilata Maaseudun tulevaisuus ja hakea sieltä oikeat elämän perustiedot. Perkele, kun kotona vaan ei ollu maata ja mieli teki tehdä muutakin kuin sylkeä kattoon, niin piti lähteä etsimään töitä. Muualta on sitä työtä löytyny, mutta helvetin kalliilla hinnalla kun murre on vinoutunut tai hävinny kokonaan. Tässä mä nyt sitten ratkean ryyppäämään tällääseen maharottoman asian vuaksi. :D

      • mieltä ,

        tuli aikoinaan kierreltyä siellä sun täällä , se ei hävetä .

        MUTTA , oman murteen häviäminen suorastaan vituttaa .

        Mistähän se löytys ??


      • Sitä vain on
        mieltä , kirjoitti:

        tuli aikoinaan kierreltyä siellä sun täällä , se ei hävetä .

        MUTTA , oman murteen häviäminen suorastaan vituttaa .

        Mistähän se löytys ??

        niin vaikiaa kirioottaa ja lukia! Puhua on hyvä ja pitääkin.


    • Kulttuuriministeri

      Vähis on ylpeilyn aiheet, jos tuosta sitä pitää hakea.

    • Ree,,,,

      Josei joku ymmärtäny nii härmäläästen aakkoset alakaa: aa pee see ree

    • Almiira

      Mää puhun, miten puhun. Etelä-pohjalainen murre ei oo tarttunut, en oo näillä lakeuksilla asunut kuin 5 vuotta yhteensä. Keski-pohjanmaakaan ei enää kuulu puheesta, kun lähdin sieltä n. 15 vuotta sitten. Minä puhun semmosella murteella, mikä on puheeseen tarttunut, muista välittämättä :D Ja on minulta joskus kysytty, että pitäiskö mulle puhua ruottia, kun murre on samanlaista kuin rannikkoruottalaisella, joka yrittää suomea puhua :P

      murteet on kauniita kuulla, jos niitä osaa ja kyllä niitä kannattaa vaalia. Mä vain olen semmoinen sekalaiseen perheeseen syntynyt, kun vanhemmat on Keski-Suomesta ja Hämeestä, ja olemme Uudellamaalla viettämien vuosien jälkeen asettuneet Keski-Pohjanmaalle. Itse vielä muutin Hämeessä viettämien vuosien jälkeen Etelä-Pohjanmaalle, eli kyllä siinä murteet on kadonneet.

      • vaikuttaa

        Ympäristö vaikuttaa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      450
      1312
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1116
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      805
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      747
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      723
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      694
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      671
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    10. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      27
      663
    Aihe