israel listii vastapuolen rauhan neuvottelijat ja selittää haluavansa rauhaa! Meän valtiojohto valtosen johdolla ostaa nämä selitykset ja selittää kuinka he on osallistunut rauhan aikaansaamiseen merkittävällä tavalla.
Mitä paskaa kokoomus ja valtonen, urpo ja stubb.
Väittäisinpä ettei Suomen valtiojohto ole tehnyt mitään eikä kukaan niitä kuuntele.
Suomen valtiojohto ei ole tajunnut, että ne ajat on menny kun Suomessa hierottiin rauhaa. Nyt ollaan natossa ja Suomen valtiojohdonki tulisi tajuta, että enää ei suurmaiden johtajat parantele välejään Suomessa. kokoomus on saanut läpi märät päiväunensa. Sääli vain, että meillä on 1300km samaa rajaa itään. Kauppaa vain ei saada siihen suuntaan tehä enää. Puut loppuu ym ym ym. Hyvä kokoomus, perussuomalaiset, hurrit ja "kristilliset".
israel salamurhaa vastapuolen rauhanneuvottelijat, Suomen valtiojohto jauhaa paskaa
163
1029
Vastaukset
- Anonyymi
Hamasilla ei ole rauhanneuvottelijoita. Hamasin peruskirja hyvin yksiselitteisesti kieltää Hamasia tekemästä rauhaa Israelin kanssa. Siksi Hamasin ja Israelin neuvotteluja ei kutsuta rauhanneuvotteluiksi.
Tämä on varmasti sinulle varsin vaikea aihe. Sen tietää siitä, ettet osaa kirjoittaa erisnimiä isoilla alkukirjaimilla ja vasemmistolaisena väitteesi pyörii ulosteen ympärillä jo otsikossa.- Anonyymi
Mieluummin ulosteen ympärillä kuin sen sisällä. Tai sitä sisällään, kuten oikeistolaisilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mieluummin ulosteen ympärillä kuin sen sisällä. Tai sitä sisällään, kuten oikeistolaisilla.
Nyt pääsit jo ulosteen sisään. Olet aito vasemmistolainen.
Hamasilla ei ole rauhanneuvottelijoita. Hamasin peruskirja hyvin yksiselitteisesti kieltää Hamasia tekemästä rauhaa Israelin kanssa. Siksi Hamasin ja Israelin neuvotteluja ei kutsuta rauhanneuvotteluiksi. Mie en keksi mitään hamasin peruskirjaa omasta päästäni ja keksi vielä sen sisältöä. Kerropa meille muille mistä hamasin peruskirja (tuskin moista edes on) löytyy.
Aika hyvin puhuit ulostamisesta. Suustasi ja kirjoituksestasi ei muuta löydykään.
Tyyppi keksii juttuja omasta päästään ja luulee muiden uskovan. kokoomu taipersu pelle kyseessä.- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
Mie en keksi mitään hamasin peruskirjaa omasta päästäni ja keksi vielä sen sisältöä. Kerropa meille muille mistä hamasin peruskirja (tuskin moista edes on) löytyy.
Aika hyvin puhuit ulostamisesta. Suustasi ja kirjoituksestasi ei muuta löydykään.
Tyyppi keksii juttuja omasta päästään ja luulee muiden uskovan. kokoomu taipersu pelle kyseessä.Kuvittelin, että kaikki tästä aihepiiristä kommentoivat olisivat tutustuneet edes pintapuolisesti aiheeseen. Tässä linkki:
Tässä linkki vuoden 1988 versioon
https://avalon.law.yale.edu/20th_century/hamas.asp
Tässä linkki vuoden 2017 versioon, johon on tehty lähinnä kosmeettisia muutoksia, että se näyttäisi paremmalta länsimaiden silmissä. Tosiasiassa se ei ole juuri muuttunut.
https://www.middleeasteye.net/news/hamas-2017-document-full Anonyymi kirjoitti:
Kuvittelin, että kaikki tästä aihepiiristä kommentoivat olisivat tutustuneet edes pintapuolisesti aiheeseen. Tässä linkki:
Tässä linkki vuoden 1988 versioon
https://avalon.law.yale.edu/20th_century/hamas.asp
Tässä linkki vuoden 2017 versioon, johon on tehty lähinnä kosmeettisia muutoksia, että se näyttäisi paremmalta länsimaiden silmissä. Tosiasiassa se ei ole juuri muuttunut.
https://www.middleeasteye.net/news/hamas-2017-document-fullKAIPA ITTEKI HUOMSAT ETTÄ TUO LINKKISI ON JUUTALAISTEN KIRJOITTAMA, EIKÄ EDES HYVIN TEHTY..
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
Mie en keksi mitään hamasin peruskirjaa omasta päästäni ja keksi vielä sen sisältöä. Kerropa meille muille mistä hamasin peruskirja (tuskin moista edes on) löytyy.
Aika hyvin puhuit ulostamisesta. Suustasi ja kirjoituksestasi ei muuta löydykään.
Tyyppi keksii juttuja omasta päästään ja luulee muiden uskovan. kokoomu taipersu pelle kyseessä.Tuo on totta , Kokoomus puhuu p@$£@@ ja NATO propagandaa.
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
KAIPA ITTEKI HUOMSAT ETTÄ TUO LINKKISI ON JUUTALAISTEN KIRJOITTAMA, EIKÄ EDES HYVIN TEHTY..
Väitätkö, että linkeistä ei löydykään Hamasin peruskirjan vanhempi ja uudempi versio?
Mitä merkitystä sillä on, ketkä ovat sivustot rakentaneet? Onko juutalaisuus mielestäsi peruste syrjiä ihmisiä? Anonyymi kirjoitti:
Väitätkö, että linkeistä ei löydykään Hamasin peruskirjan vanhempi ja uudempi versio?
Mitä merkitystä sillä on, ketkä ovat sivustot rakentaneet? Onko juutalaisuus mielestäsi peruste syrjiä ihmisiä?EI OLE KU HUONOSTI TEHTY KIRJOITELMA EI EDES ISRAELIN ASEVOIMIEN TEKEMÄ. PIÄ SIE SITÄ JONAIN PERUSKIRJANA.
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
EI OLE KU HUONOSTI TEHTY KIRJOITELMA EI EDES ISRAELIN ASEVOIMIEN TEKEMÄ. PIÄ SIE SITÄ JONAIN PERUSKIRJANA.
Miksi huudat? Hirvittääkö sinua se, että paljastuu millaista fasistista terrorijärjestöä kannatat?
Linkitin tuon englanninkielisen version heitä varten, jotka eivät osaa arabiaa. Tässä alkuperäinen versio:
https://www.palestine-studies.org/sites/default/files/mdf-articles/ميثاق_حركة_المقاومة.pdf
Onko tämäkin mielestäsi Israelin asevoimien tekemä? Anonyymi kirjoitti:
Miksi huudat? Hirvittääkö sinua se, että paljastuu millaista fasistista terrorijärjestöä kannatat?
Linkitin tuon englanninkielisen version heitä varten, jotka eivät osaa arabiaa. Tässä alkuperäinen versio:
https://www.palestine-studies.org/sites/default/files/mdf-articles/ميثاق_حركة_المقاومة.pdf
Onko tämäkin mielestäsi Israelin asevoimien tekemä?Ei nuin tyhmälle voi sanoa mitään.
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
Ei nuin tyhmälle voi sanoa mitään.
Näin ollen todetaan, että linkittämäni Hamasin peruskirjat ovat aitoja.
Tässä linkki vuoden 1988 versioon
https://avalon.law.yale.edu/20th_century/hamas.asp
Tässä linkki vuoden 2017 versioon, johon on tehty lähinnä kosmeettisia muutoksia, että se näyttäisi paremmalta länsimaiden silmissä. Tosiasiassa se ei ole juuri muuttunut.
https://www.middleeasteye.net/news/hamas-2017-document-full
- Anonyymi
Samaa taktiikkaa on käytetty aiemminkin. Jasser Arafat halusi solia rauhansopimuksen Israelin kanssa, mutta se ei käynyt poliittisille ääri-ihmisille jotka eivät halua rauhaa. Yhä nykyään kiistellään surmasiko Arafatin Israelin tiedustelupalvelu vai palestiinalaiset ääriryhmät. motiivi oli kuitenkin rauhansopimuksen estäminen!
- Anonyymi
Egyptiläinen Arafat ei halunnut solmia rauhansopimusta Israelin kanssa. Hän lupaili Israelille kaikenlaista, mutta petti aina lupauksensa.
Arafatille tärkeintä oli kerryttää omaa henkilökohtaista varallisuuttaan (kuoli miljardöörinä ryöstettyään "palestiinalaisille" annettuja avustuksia ja perustaa oma valtio, jossa hän olisi diktaattori. Hän yritti sitä Jordaniassa, jossa hänellä oli oma armeija, oma ajoneuvorekisteri jne. ja yritti useamman kerran murhauttaa Jordanian kuninkaan. Kuningas otti tästä nokkiinsa, teurastutti tuhansia Jordaniassa kämppiviä palestiinalaisia ja hääti loput lähinnä Libanoniin, jossa sotki maan asiat. Seuraava Arafatin uhri oli sitten Israel. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Egyptiläinen Arafat ei halunnut solmia rauhansopimusta Israelin kanssa. Hän lupaili Israelille kaikenlaista, mutta petti aina lupauksensa.
Arafatille tärkeintä oli kerryttää omaa henkilökohtaista varallisuuttaan (kuoli miljardöörinä ryöstettyään "palestiinalaisille" annettuja avustuksia ja perustaa oma valtio, jossa hän olisi diktaattori. Hän yritti sitä Jordaniassa, jossa hänellä oli oma armeija, oma ajoneuvorekisteri jne. ja yritti useamman kerran murhauttaa Jordanian kuninkaan. Kuningas otti tästä nokkiinsa, teurastutti tuhansia Jordaniassa kämppiviä palestiinalaisia ja hääti loput lähinnä Libanoniin, jossa sotki maan asiat. Seuraava Arafatin uhri oli sitten Israel.Päin vastoin, Israel lupaili kaikenlaista, mutta ei toteuttanut mitään. Siirtokunnat jököttää edelleen Länsirannalla ja niitä tulee vain lisää.
Sitten kun Iran saa ydinaseen ja käyttää sitä, ongelmat ratkeavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päin vastoin, Israel lupaili kaikenlaista, mutta ei toteuttanut mitään. Siirtokunnat jököttää edelleen Länsirannalla ja niitä tulee vain lisää.
Sitten kun Iran saa ydinaseen ja käyttää sitä, ongelmat ratkeavat.Siirtokuntien lakkauttaminen ei ollut asialistalla ensimmäisten toteutettavien asioiden joukossa.
Arafat ei missään vaiheessa tehnyt mitään sellaista, mikä olisi ollut luomassa Israelille turvallisia rajoja 1949 aselepolinjaa lähtökohtana pitäen.
Jos ns. palestiinalaiset haluavat oman valtion, heidän pitää yrittää rakentaa sellaista ja tehdä siitä sellainen, että Israel voi elää rauhassa sovittavien Israelin rajojen sisäpuolella.
Hamas sanoo suoraan, ettei se tule milloinkaan hyväksymään Israelin olemassaoloa. PLO/Fatah hyväksyy Israelin olemassaolon, jos sen avulla saadaan perustettua Palestiina-niminen valtio. PLO/Fatah on sitä mieltä, että perustettavan Palestiina-nimisen valtion ensimmäinen tehtävä on tappaa juutalaiset ja valloittaa Israelin alue. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päin vastoin, Israel lupaili kaikenlaista, mutta ei toteuttanut mitään. Siirtokunnat jököttää edelleen Länsirannalla ja niitä tulee vain lisää.
Sitten kun Iran saa ydinaseen ja käyttää sitä, ongelmat ratkeavat.Iranilla on ydinaseita. Siksi Israel joutuu pian tekemään ennakoivan iskun Iraniin ja sen asevarastona käyttämään Damaskokseen. Raamattu kertoo, että Damaskos tuhotaan maan tasalle.
Ei voi neuvotella terroristien kanssa. Heidän päätavoitteensa on Israelin tuhoaminen, ei mikään rauhallinen yhteiselo. Netanyahu toimii oikein. Jos Mossad saa kaikki terrorijärjestön pomot teloitettua, hamasin toiminta ainakin heikkenee, toivottavasti lakkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Egyptiläinen Arafat ei halunnut solmia rauhansopimusta Israelin kanssa. Hän lupaili Israelille kaikenlaista, mutta petti aina lupauksensa.
Arafatille tärkeintä oli kerryttää omaa henkilökohtaista varallisuuttaan (kuoli miljardöörinä ryöstettyään "palestiinalaisille" annettuja avustuksia ja perustaa oma valtio, jossa hän olisi diktaattori. Hän yritti sitä Jordaniassa, jossa hänellä oli oma armeija, oma ajoneuvorekisteri jne. ja yritti useamman kerran murhauttaa Jordanian kuninkaan. Kuningas otti tästä nokkiinsa, teurastutti tuhansia Jordaniassa kämppiviä palestiinalaisia ja hääti loput lähinnä Libanoniin, jossa sotki maan asiat. Seuraava Arafatin uhri oli sitten Israel.Uskovaiset ihmiset pitäs kaikki tappaa. Ne on aina ja ikuisesti kaiken pahan alku ja juuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskovaiset ihmiset pitäs kaikki tappaa. Ne on aina ja ikuisesti kaiken pahan alku ja juuri.
Vasemmisto on ollut aina verenhimoinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmisto on ollut aina verenhimoinen.
Erityisesti vasemmisto himoitsee juutalaisten verta.
Anonyymi kirjoitti:
Erityisesti vasemmisto himoitsee juutalaisten verta.
Kuin sairas oikeistolainen kyrvän jatke voi olla? Täälä ne syyttää gazan sodasta semmistoa eivä israelia. Niitten kyrvät ei edes toimi. Sanokaapa vaimoillenne että ottavat yhteyttä, jos eivä vielä ole ottaneet.
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
Kuin sairas oikeistolainen kyrvän jatke voi olla? Täälä ne syyttää gazan sodasta semmistoa eivä israelia. Niitten kyrvät ei edes toimi. Sanokaapa vaimoillenne että ottavat yhteyttä, jos eivä vielä ole ottaneet.
Vasemmiston argumentointi pyörii yleensä ulosteiden ja peräaukon seudulla. Et ole poikkeus.
- Anonyymi
Ne mistään rauhasta neuvottele. Kouhottavat vaan Israelin tuhoamisesta. Että on kouhoja äijiä ne kaikki.
- Anonyymi
Ainakaan rauhansopimusta ei tule kun vastapuolen neuvottelijat on tapettu.
- Anonyymi
Hamasilla ei ole eikä ole ollut rauhanneuvottelijoita. Hamasin peruskirja hyvin yksiselitteisesti kieltää Hamasia tekemästä rauhaa Israelin kanssa. Siksi Hamasin ja Israelin neuvotteluja ei kutsuta rauhanneuvotteluiksi.

Hamas kopionut metodit suoraan talmudista - jo yhteinen esi-isä, Abraham on siitä osoitus. Ukrainan kasaarit eivät ole seemilöisiä.

Ainoa tie todelliseen rauhaan on Herra Jeesus Kristus eikä kummallakaan osapuolella ole Jeesusta kuin harvalukuisella vähemmistöllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas kopionut metodit suoraan talmudista - jo yhteinen esi-isä, Abraham on siitä osoitus. Ukrainan kasaarit eivät ole seemilöisiä.
Noinhan se on. Juutalaiset ovat geneettisesti arabeja ja uskonnotkin ovat hyvin lähellä toisiaan.
- Anonyymi
Terrori-iskut heikkenevät, kun terrorijärjestön pomot on napsittu helvettiin, kirjaimellisesti.
- Anonyymi
Samaa mieltä. Pässit määkii rivissä.
Mutta eri mieltä siitä, minkä takia teko on tuomittava.
Sillä ei ole väliä kuka kuoli. Israel murhasi toisen valtion asukkaan kolmannen valtion alueella. Se teki selväksi, että se seuraa ketä tahansa, tappaa kenet tahansa koska tahansa missä tahansa, eikä tästä tule sille mitään seuraamuksia. Se ON pahempi kuin natsi-saksa. Sillä on potentiaali tehdä mitä tahansa. Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!- Anonyymi
"Israel murhasi toisen valtion asukkaan kolmannen valtion alueella."
Kenet Israel murhasi?
Missä valtiossa hän asui?
"Se teki selväksi, että se seuraa ketä tahansa, tappaa kenet tahansa koska tahansa missä tahansa, eikä tästä tule sille mitään seuraamuksia."
Millä logiikalla?
"Se ON pahempi kuin natsi-saksa."
Mihin tämä vertailusi perustuu? Vasemmistolaisuuteesiko?
"Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!"
Minkä sen? Taidat olla aika verenhimoinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Israel murhasi toisen valtion asukkaan kolmannen valtion alueella."
Kenet Israel murhasi?
Missä valtiossa hän asui?
"Se teki selväksi, että se seuraa ketä tahansa, tappaa kenet tahansa koska tahansa missä tahansa, eikä tästä tule sille mitään seuraamuksia."
Millä logiikalla?
"Se ON pahempi kuin natsi-saksa."
Mihin tämä vertailusi perustuu? Vasemmistolaisuuteesiko?
"Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!"
Minkä sen? Taidat olla aika verenhimoinen.Joudut kirjoittamaan paremmat kysymykset, että jaksan vaivautua vastaamaan. Yritä edes TEESKENNELLÄ kiinnostunutta.
Googleta hannibal directive jos haluat tietää murhanhimosta lisää. Minä en sitä kannata, päin vastoin. Tässä on yksi niistä syistä, miksi vertaan sitä natsiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Israel murhasi toisen valtion asukkaan kolmannen valtion alueella."
Kenet Israel murhasi?
Missä valtiossa hän asui?
"Se teki selväksi, että se seuraa ketä tahansa, tappaa kenet tahansa koska tahansa missä tahansa, eikä tästä tule sille mitään seuraamuksia."
Millä logiikalla?
"Se ON pahempi kuin natsi-saksa."
Mihin tämä vertailusi perustuu? Vasemmistolaisuuteesiko?
"Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!"
Minkä sen? Taidat olla aika verenhimoinen.Tiedätkö, kyr*ä... sekin on väärin, jos oikeistolainen tappaa toisen ihmisen. Ei ole vassaria noudattaa lakeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joudut kirjoittamaan paremmat kysymykset, että jaksan vaivautua vastaamaan. Yritä edes TEESKENNELLÄ kiinnostunutta.
Googleta hannibal directive jos haluat tietää murhanhimosta lisää. Minä en sitä kannata, päin vastoin. Tässä on yksi niistä syistä, miksi vertaan sitä natsiin.Et siis tiedä kenet Israel murhasi, minkä valtion asukas hän oli ja minkä valtion alueella väittämäsi tapahtuma tapahtui. Vai oliko sittenkin niin, että vastasuksesi ei olisikaan sopinut narratiiviisi.
Et löytänyt mitään loogista perustelua väitteelle:
"Se teki selväksi, että se seuraa ketä tahansa, tappaa kenet tahansa koska tahansa missä tahansa, eikä tästä tule sille mitään seuraamuksia."
Viittauksesi "natsi-saksaan" nähtävästi perustui vasemmistolaisuuteesi.
Et löytänyt mitään perustelua mielipiteellesi, että :
"Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!"
Suosittelen sinulle Hannibal directiveen tutustumista ennen kuin viittaat siihen seuraavan kerran keskustelussa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Israel murhasi toisen valtion asukkaan kolmannen valtion alueella."
Kenet Israel murhasi?
Missä valtiossa hän asui?
"Se teki selväksi, että se seuraa ketä tahansa, tappaa kenet tahansa koska tahansa missä tahansa, eikä tästä tule sille mitään seuraamuksia."
Millä logiikalla?
"Se ON pahempi kuin natsi-saksa."
Mihin tämä vertailusi perustuu? Vasemmistolaisuuteesiko?
"Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!"
Minkä sen? Taidat olla aika verenhimoinen.Pommittaja-Israelin puolustelija nimittelee muita verenhimoisiksi. Oliko tuo mauton vai täysin surkea vitsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pommittaja-Israelin puolustelija nimittelee muita verenhimoisiksi. Oliko tuo mauton vai täysin surkea vitsi?
Ei kommentoimassasi viestissä puolustella mitään. Siinä kysytään kysymyksiä, joihin et osaa vastata.
Kommentti:
"Juutalaisten tappaminen sen omalla maalla on esimerkiksi laillista - vastoin kuin muualla!"
ei ole juridisesti totta, mutta kuvaa hyvin kirjoittajansa verenhimoa. - Anonyymi
Palestiinalaiset kuitenkin hyökkäävät bussipysäkeille tappamaan israelilaisia silloin tällöin arjen keskellä Israelissa. Tätä ei kuitenkaan uutisoida Suomessa, viherpunikkien äänenkannattajalehdissä.
- Anonyymi
PetosKok-jne äärioikeistohallitus, veroparatiisi-pörssirikollis-korruptiopoliitikot, ovat tahranneen Suomen maineen lopullisesti.
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536511/onko-stubbilla-siimeksella-ym-vallankayttajilla-norjalaista-elakeyhtiota-salkuissaan-- Anonyymi
Vasemmiston mielestä tämänkin liittyy tämän keskustelun aiheeseen. Tämä selittää kyllä suuren osan tämän keskustelun vasemmistolaisten kommenteista.
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmiston mielestä tämänkin liittyy tämän keskustelun aiheeseen. Tämä selittää kyllä suuren osan tämän keskustelun vasemmistolaisten kommenteista.
Wittu mikä tollo. Osaa muuta hokea ku vasemmisto vasemmisto... Kuin tyhmä ihminen voi olla.
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
Wittu mikä tollo. Osaa muuta hokea ku vasemmisto vasemmisto... Kuin tyhmä ihminen voi olla.
Ajatteletko, että tuo 2024-08-03 13:34:20 kommentti on jonkun ei-vasemmistolaisen kirjoittama?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmiston mielestä tämänkin liittyy tämän keskustelun aiheeseen. Tämä selittää kyllä suuren osan tämän keskustelun vasemmistolaisten kommenteista.
Miten witussa saat vasemmiston sotkettua tähänki. Mun pyörästä katkes kettinki se on vasemmiston vika. Nuin tyhmä ihminen vois pitää turpasa kiinni, mutta eipä oikeistolainen osaa. Niin tyhmä se on.
Anonyymi kirjoitti:
Ajatteletko, että tuo 2024-08-03 13:34:20 kommentti on jonkun ei-vasemmistolaisen kirjoittama?
Persun erottaa. Maailman tyhmin ihminen sie vai kaveris.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten witussa saat vasemmiston sotkettua tähänki. Mun pyörästä katkes kettinki se on vasemmiston vika. Nuin tyhmä ihminen vois pitää turpasa kiinni, mutta eipä oikeistolainen osaa. Niin tyhmä se on.
Ajatteletko edelleen, että tuo 2024-08-03 13:34:20 kommentti on jonkun ei-vasemmistolaisen kirjoittama?
- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17928171/oppositio-vaistelee-jalleen-elakelaiskoyhyys-kansanmurhaa-rasismikortin-taakse#comment-121892875
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130118457
Vaikka emme hyväksy Gazan kansanmurhaa, emme hyväksy myöskään kansanmurhaa eläkeläisväestöllä kotimaassa, jota nuo samat äärioikeistohallituksen isoimmat talous-pörssirikolliset veroparatiisikeinottelijat ovat myös kotimaassa toteuttamassa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508486/anderssonin-on-aika-maksaa-kiitollisuudenvelka-elakelaisaanestajille
Enää ei riitä veltto "välikysymys", joka eduskunnan ollessa, käytännössä pörssirikollisten yksipuoluejärjestelmä, ole koskaan johtanut yhtään mihinkään todelliseen, vaan on nostettava rikoskanteita, kun eläkeläisköyhiksi pahoinpideltyjä, uhataan tappaa ennenaikaisesti leikkauksilla, jo entuudestaan syvällä köyhyysrajan alapuolella.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009864887.html - Anonyymi
Israel tappaa jenkkiaseilla siviilejä, tälläkin hetkellä, myös lapsia.
Gazassa kuolleita yli 35.000, tähän mennessä.
Näistä ei paZcaciccare&co vetoiset "lehtemme" ja "uutisemme" hiiskahda mitään..
Eikö ole outoa?- Anonyymi
"Israel tappaa jenkkiaseilla siviilejä, tälläkin hetkellä, myös lapsia."
Tähän Hamas yrittää pakottaa Israelin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html0
"Gazassa kuolleita yli 35.000, tähän mennessä."
Näin Hamas väittää ja yrittää saada tällä väitteellä muut maan kääntymään Israelia vastaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html0
Mitä arvelet, kuinka moni kuolleista on Hamasin tappamia? Alkuvaiheessa Hamasin Gazasta ampumista raketeista n. 25 % putosi gazalaisten niskaan. Hamas on käyttänyt tilanteen hyväksi myös poliittisten vastustajiensa tappamiseen. - Anonyymi
Jenkkien tukema Israelin apartheidvaltio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jenkkien tukema Israelin apartheidvaltio.
Israel ei ole apartheid-valtio. Väitettä kyllä hoetaan tällä sivustolla jatkuvasti, mutta mitään perusteluja sille ei sen hokijoilta löydy.
Anonyymi kirjoitti:
"Israel tappaa jenkkiaseilla siviilejä, tälläkin hetkellä, myös lapsia."
Tähän Hamas yrittää pakottaa Israelin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html0
"Gazassa kuolleita yli 35.000, tähän mennessä."
Näin Hamas väittää ja yrittää saada tällä väitteellä muut maan kääntymään Israelia vastaan.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010491615.html0
Mitä arvelet, kuinka moni kuolleista on Hamasin tappamia? Alkuvaiheessa Hamasin Gazasta ampumista raketeista n. 25 % putosi gazalaisten niskaan. Hamas on käyttänyt tilanteen hyväksi myös poliittisten vastustajiensa tappamiseen.israel lahtaa naisia ja lapsia joukoittain länsimaiden myös Suomen valtiojohdon tuella. On se kumma ku venäläiset ampuu ohjuksen ukrainaan nii ne on elukoita ja terroristeja. Ku israel ampuu ohjuksia niin ne on sankareita. En tiä mikä ero on ukrainalaisella lapsella ja palestiinalaisella lapsella? stubb, urpo ja valtonen vois selittää meille sen eron minkä ne näkee.
- Anonyymi
Jussi0407 kirjoitti:
israel lahtaa naisia ja lapsia joukoittain länsimaiden myös Suomen valtiojohdon tuella. On se kumma ku venäläiset ampuu ohjuksen ukrainaan nii ne on elukoita ja terroristeja. Ku israel ampuu ohjuksia niin ne on sankareita. En tiä mikä ero on ukrainalaisella lapsella ja palestiinalaisella lapsella? stubb, urpo ja valtonen vois selittää meille sen eron minkä ne näkee.
Israel ei lahtaa naisia eikä lapsia.
- Anonyymi
Hamasin ainoa tarkoitus on murhata juutalaisia, joten hamasin johtaja on vastuussa satojen jopa tuhansien israelilaisten kuolemasta. Israel taistelee olemassaolonsa puolesta, puolustaa kansaansa. Islam on pahin uhka koko länsimaista sivistystä vastaan. Suomi ei puolusta omaa kansaansa vaan nuoleskelee sisäsiittoisia, muslimi maahantunkija loisijoita. Media vaikenee muslimi rikollisista.
- Anonyymi
Hamas on vastuussa, oman ilmoituksensa mukaan yli 35 000 gazalaisen, kuolemasta.
- Anonyymi
Mitäpä tuohon sekaantumaan jos lähiidän rättipäät toisiansa tappaa.
Sä et tuolta alueelta löydä sivistysvaltioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä tuohon sekaantumaan jos lähiidän rättipäät toisiansa tappaa.
Sä et tuolta alueelta löydä sivistysvaltioita.Pidätkö kommenttiasi sivistyneenä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pidätkö kommenttiasi sivistyneenä?
Tosiasiat on kuitenkin tunnustettava.
- Anonyymi
Muslimit eivät ole koskaan rauhan asialla, joten saavat ansionsa mukaan.
Se on totta 3 vuotta Ukraina sota
97 mil ihmisiä kuollut ja 6 mil juutalaiset
1000000 ihmisiä kuollut maailmasta USA sota jälkeen
150 vuotta Englanti ja Ranska varastivat maailma
onneksi länsi heillä on puhdas perse -voi paska- Anonyymi
Kardox89 kirjoitti:
Se on totta 3 vuotta Ukraina sota
97 mil ihmisiä kuollut ja 6 mil juutalaiset
1000000 ihmisiä kuollut maailmasta USA sota jälkeen
150 vuotta Englanti ja Ranska varastivat maailma
onneksi länsi heillä on puhdas perse -voi paskaUskovat kristityt poistuvat pian kuvioista, kun Jeesus tempaa meidät taivaaseen. Sen jälkeen antikristus hallitsee maailmaa seitsemän vuotta, paholaisen johdolla. Hänen apunaan ovat niin muhamettilaiset kuin paavin pakanauskonto ja tietysti globalistit ja muut kommarit. He luulevat tulevaisuutensa tulleen. Nauttivat tappamisesta ja muusta pahuudestaan. Eivät tajua, että heidän toiminnalleen tulee loppu, kun Jeesus palaa Harmagedoniin meidän seuratessa häntä. Hän tuhoaa vihollisensa ja hallitsee Jerusalemista käsin tuhat vuotta. Sen lopussa on viimeinen tuomio. Teidät nostetaan helvetistä kuulemaan tuomionne ja teidät heitetään palavaan järveen. Voitte pelastua nyt, kun uskotte Jeesuksen veren sovitukseen synneillenne ja otatte se vastaan. Iranissakin pelastuu paljon ihmisiä, vaikka siellä tapetaan kristittyjä.
Anonyymi kirjoitti:
Uskovat kristityt poistuvat pian kuvioista, kun Jeesus tempaa meidät taivaaseen. Sen jälkeen antikristus hallitsee maailmaa seitsemän vuotta, paholaisen johdolla. Hänen apunaan ovat niin muhamettilaiset kuin paavin pakanauskonto ja tietysti globalistit ja muut kommarit. He luulevat tulevaisuutensa tulleen. Nauttivat tappamisesta ja muusta pahuudestaan. Eivät tajua, että heidän toiminnalleen tulee loppu, kun Jeesus palaa Harmagedoniin meidän seuratessa häntä. Hän tuhoaa vihollisensa ja hallitsee Jerusalemista käsin tuhat vuotta. Sen lopussa on viimeinen tuomio. Teidät nostetaan helvetistä kuulemaan tuomionne ja teidät heitetään palavaan järveen. Voitte pelastua nyt, kun uskotte Jeesuksen veren sovitukseen synneillenne ja otatte se vastaan. Iranissakin pelastuu paljon ihmisiä, vaikka siellä tapetaan kristittyjä.
Älä sano Jeesus pala takaisin -juutalaiset heillä tulee mahaa kipeä hhhhhhhhahehahe tuo sana kanssa jeesus tule takaisin
- Anonyymi
Kunnon palon aiheuttaa hullu koira Netanjahu lähi-itä
- Anonyymi
Jussin arvio on kovin sinisilmäinen siitä mistä oikeasti on kyse . Johtopäätökset jussi rakentaa mielipiteelleen joka on muodostunut tietämättömyyden vallassa . Ikävää että noin vähillä tiedoilla voi tulla palstalle .
No anonyymi, valaisepa meitä tietämättömiä ylivertaisilla tiedoillasi! Sitä odotellessa. Nyt kommenttisi oli tyhjää täynnä kuten nkkisi.
- Anonyymi
Kuinka suhtaudut siihen, että listimisen suoritti Israelin sijaan Iran? Meneekö tämä pelikirjasi mukaan?
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010606365.html - Anonyymi
Onneksi olen juderein ja palerein, joten ei ole tarve kannattaa kumpaakaan osapuolta.
- Anonyymi
Hyvä Israel ja juutalaiset!
Olkaa te Hamas-Isis-symppaajat vaiti nyt! - Anonyymi
Sanot aloituksessasi suoraan, niin kuin asiat tässä maassa on. Kokoomus on tuhonnut Suomen.
- Anonyymi
Edellisellä kerralla sota loppui nopeasti, kun terroristien johtoa tapettiin. Parempi tappaa johtoa kuin syyttömiä siviilejä, jotka ovat Hamasin panttivankeja.
Nämä tapetut ovat nyt 39 neitsyen kanssa paratiisissa. 😂😂😂😂- Anonyymi
On siinä kova liimaaminen, että näistä johtajista saadaan vielä sellaisia, joille neitsyet ovat muutakin kun kidutusta.
- Anonyymi
Siellä, minne nuo hirveät ihmiset menivät, ei liene paljon neitsyitä, ja jos on, heillä on oma kidutuksensa heilläkin, eivätkä he ehdi palvelemaan noita pahiksia. Siellä ei ole hetkenkään lepoa, ei yhtään iloa, ei pisaraakaan vettä, ei mitään ystävyyttä, ei kunniaa, ei edes puhdasta ilmaa. Ennen kaikkea siellä ei ole enää toivoa.
Älkää te menkö samaa tietä, vaan uskokaa Jeesekseen. Hän ei lupaile murhamiehille orgioita heidän kuolemansa jälkeen, vaan hän vuodatti oman verensä kaikkien puolesta, jotta kaikki, jotka uskovat häneen, saisivat ikuisen elämän.
- Anonyymi
Ihmisiä kuolee hiljaa ja se on globaalia. Suomalaista on helppo rauhoittaa tilipäivällä, tulittamistahan edeltää panostaminen.
- Anonyymi
Kutsutaanko terroristeja nykyään rauhanneuvottelijoiksi? vaikka onhan niillä rauhanuskontokin.
- Anonyymi
Israel listi terroristijohtajan. Kunpa venäläiset tekisi saman omalleen, niin maailma tosiaan olisi rauhallisempi paikka.
- Anonyymi
Israel pystyisi tekemään senkin, listimään Putinin.
- Anonyymi
Jännä kun vihervassut ovat puten kanssa samassa leirissä kannattaessaan hamasia. Näin he samaistuu putteen täydellisesti.
- Anonyymi
Haukkuvat persuja putinisteiksi vaikka itse ovat samalla puolella rintamalinjaa puten kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Haukkuvat persuja putinisteiksi vaikka itse ovat samalla puolella rintamalinjaa puten kanssa.
Jos haluat tietää, mitä vasemmisto itse puuhaa, katso, mistä vasemmisto kovimpaan ääneen syyttävät muita, koska vasemmisto tekee itse juuri sitä samaa.
- Anonyymi
Olen huomannut itsessäni, että en sure yhtään venäläisen ja muslimin kuolemaa, riippumatta miten se on tapahtunut. Molemmissa kansanryhmissä täytyy olla jotain vikaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut itsessäni, että en sure yhtään venäläisen ja muslimin kuolemaa, riippumatta miten se on tapahtunut. Molemmissa kansanryhmissä täytyy olla jotain vikaa.
He ajattelevat sinusta ihan samalla tavalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut itsessäni, että en sure yhtään venäläisen ja muslimin kuolemaa, riippumatta miten se on tapahtunut. Molemmissa kansanryhmissä täytyy olla jotain vikaa.
Aivopesty vihaan, niin tuo on seuraamus. Sotapropaganda on mennyt perille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut itsessäni, että en sure yhtään venäläisen ja muslimin kuolemaa, riippumatta miten se on tapahtunut. Molemmissa kansanryhmissä täytyy olla jotain vikaa.
Entä itse. Et sure sitäkään,ja se on ihan ok
- Anonyymi
Paras osoitus vinosta järjenjuoksusta on väite että kun Israel mahdollisesti tiesi lokakuisen hyökkäyksen etukäteen ja antoi sen tapahtua, joten, tadaa, hyökkäys ja sota on kokonaan Israelin syytä! Kuka käski hyökkäämään, mitä?
- Anonyymi
Matt11:20,21⌛ 6:24 Isän talo ei ole valintatalo.
- Anonyymi
Äärioikeiston pörssitekopyhille on ihan oma palsta uskonnot-nimellä, meneppäs sinne harhauttalemaan.
- Anonyymi
Se on Siwa, yllättävän lähellä. -anti christ
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeiston pörssitekopyhille on ihan oma palsta uskonnot-nimellä, meneppäs sinne harhauttalemaan.
On myös islamterroristeille ja ihailijoilleen siellä oma palsta.
- Anonyymi
Usa-taustaista ihmiskaupan ja orjatyövoiman käytön normalisointia, seksistisen K-Popin säestyksellä, mainostetaan Yle-EK:ssa. Digiväkivalta-hyökkäilyisku tuli heti, kun Yle-EK:n "kivaksi" kehumasta, veroparatiisipormestarista tuli seksismi / ahdistelu tietoja keskusteluissa esille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18568046/usan-johtamaa-ihmiskauppaa-ja-orjatyovoiman-kayttoa-suomessa
EK-Yle ei uutisoi digipudotettujen valtavista määristä, joita tulee jatkuvasti lisää, kun oma kansa on pahoinpidelty kerjuuttamisjonoihin, tosin sielläkin paarialuokaksi, eli ilman niitä taloudellisia tukia ja etuuksia, joita rasismikortti-maahanmuutetuille siellä täsmälleen samoissa jonoissa on. Maahanmuutetuilla ja pakolaisilla on rahaa upouusiin kalliisiin älypuhelimiin liittymineen, joihin eläkeläisköyhiksi tehdyillä, työttömillä ja syrjäytetyillä suomalaisilla ei ole.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130118457
Usa-taustaista pörssivarkaiden sotaa, käydään siis monin tavoin, ei "vain" sotimalla Ukrainassa, vaan nyt Suomen sisällä, isosti normalisoimalla vakavaa köyhyysongelmaa, kansan kahtiajakoa, eriarvoistamista, eläkeläisköyhyys hätätilaa, ennenaikaisesti köyhyyteen tappamista, eli kansanmurhaamista niin ulkomailla, kuin kotimaassa.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-israelin-ilmaus-muistuttaa-venajan-natsisatanismiretoriikasta/7f12fa68-917b-4bb5-ac46-844df005ce73
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17777833/suomen-kansaa-harhautetaan-maksamaan-aarioikeistotrumpistien-sotarikosbisneksia#comment-119664469
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536511/onko-stubbilla-siimeksella-ym-vallankayttajilla-norjalaista-elakeyhtiota-salkuissaan-
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/8/2/gaza-and-the-death-of-western-journalism
Jonkin tahon vallankäyttäjien keskuudesta, ministeriöissä tms. pitää nyt välittömästi vetää hätäjarrusta, niin Suomen sisäisen vakavaksi päästetyn, erittäin ison köyhyysongelman, etenkin eläkeläisköyhyys tappamisen, mutta myös ihmiskaupan ja orjatyövoiman käytön takia ja kiireesti. Suomen perustuslaista ja kansalaisoikeuksista tehty vessapaperia pörssivarkaille.- Anonyymi
käsienheiluttelijoille ja maahanmuuttajille niin kauan lisää rahaa että asia lähtee korjaantumaan. Jos ei näy parannusta niin pitää vaan antaa lisää rahaa ja järjestää kursseja ja suosimista ja maksaa kovempaa liksaa ongelmasilmälasi asiantuntijoille. Ja samalla pitää tuoda lisää ulkomaalaisia ja niiden perheitä maahan jotta voidaan pyytää lisää rahaa että ongelmia voidaan ratkoa.
Odotetaan toiset 5 tai 10 vuotta ja kaikkia ongelmia on yhtä paljon tai vitusti enemmän ja jälleen asiantuntija kertoo lehdessä että rahhaa pitää saada lisää, antakaa meille rahhaa
- Anonyymi
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18012460/korruptiosiimes-valehtelee-ek-ylessa-elakerahastoista-kehtaakin
Usan kansalaisuuden ottaneet PetosKok-pörssivarkaat, kavalsivat Suomen valtion, eläkerahastot ym Suomen kansan valtavat biljoonien varallisuudet, omivat ne ja väittävät nyt omistavansa ne, täsmälleen kuten oligarkit itärajan tuolla puolen, ei yhtään mitään eroa suurrikollisten toiminnassa. Eikä minkään näköistä isoimpien talous-pörssirikosten ja korruption rikostutkintoja, ole nähty Suomessa kymmeniin vuosiin, jos koskaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18001123/miksi-supon-pelttaria-ei-ole-erotettu-porssirikollisuuden-suojelemisen-takia-
Viranomaiset lapasina ostettu uralupauksilla ja huippupalkoilla, jahtaamaan köyhiksi pahoinpideltyjä, sen sijasta, että valtiolle aidosti tulosvastuullisesti ja Suomen lakien mukaisesti, ottaisivat kiinni suursijoittaja-pörssirikollisia veroparatiisivarkaita.- Anonyymi
Ihan ensiksi voitaisiin laittaa Ay-liikkeiden bisnekset verolle
- Anonyymi
Pörssivarkaat ahneet Usa-vetoiset ihmiskaupan ja orjatyövoiman käyttäjät, tekevät kansanmurhaa niin ulkomailla, kuin kotimaassakin.
https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta
Aikana jona eliniänodotteen ennustettiin nousevan isosti, Suomessa se romahtikin yli 40%a, eli valtava pudotus, eikä selity todellakaan millään ikärakenteen muutoksella, eikä koronalla, vaan laskelmoitu kansanmurha eläkeläisväestöllä, toteutettu verokeitaista, liekö Ollilan myyräntyöryhmä AI:lla vedellyt mutkat suoriksi, tietoisesti ottavat hengiltä köyhiksi, osattomaksi ja kouluttamattomaksi pieksemiään, Suomen eteen ilmaiseksi, lapsista asti raatamaan pakotettuja eläkeläisväestöä kansanmurhaajat.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18018979/2000ekk-minimielakkeet-ennenaikaisen-laitos--ja-kotihoidon-tarpeen-poistaminen#comment-123191989
Vähintä mitä pitää eläkeläisköyhyys hätätilalle tapahtua, ovat sairaus-kansaneläkkeiden päivittämiset, korottamiset ja nostamiset, vastaamaan tämän päivän, erittäin jyrkän korkeita elinkustannuksia, perustuslain vastaisia pakkomaksuja, kuten pääsymaksut välttämättömiin reseptilääkkeisiin jne. eli vähintään 2000€/kk tultava pikaisella aikataululla.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18535508/aarioikeistohallitus-korottaa-terveysaseman-kayntimaksuja-ja-erikoissairaanhoidon- Anonyymi
Ei kehitysmaan asukkaatkaan ole oikeutettuja korkeisiin eläkkeisiin yksinkertaisesti siitä syystä, ettei kehitysmaalla ole varaa maksaa tuollaisia korkeita eläkkeitä. Sama koskee taloudellisesti heikosti menestyvää Suomeakin.
- Anonyymi
Väitän, että et oikeastaan osaa mitään ja sen vuoksi sinulla on huono eläke. Yrität vain saada muita maksamaan lisää veroja, että voisit elää muiden kustannuksella mukavammin.
- Anonyymi
Palestiinalaiset on muslimeita, joten niiden kohtalo EVVK
- Anonyymi
Ihmisiä he ovat siinä kuin muutkin. En hyväksy sitä, että Hamas uhraa heitä Hamasin johdon rahanhimon vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisiä he ovat siinä kuin muutkin. En hyväksy sitä, että Hamas uhraa heitä Hamasin johdon rahanhimon vuoksi.
Niinpä :( kallis uhri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisiä he ovat siinä kuin muutkin. En hyväksy sitä, että Hamas uhraa heitä Hamasin johdon rahanhimon vuoksi.
Eihän tuo Qatarin valtio muuten elättäisi siellä asuvaa hamasin johtoa, joillei näillä hamasin johtajilla olisi keräyksistä saatua rahaa.
- Anonyymi
Osa on kristittyjä,mutta eipä sinua nekään kiinnosta kuten ei ilmeisesti muukaan ihmiskunta.
- Anonyymi
https://www.svt.se/kultur/flera-dreamhack-turneringar-sponsras-av-illegalt-ryskt-spelbolag
https://www.svt.se/nyheter/granskning/sjunde-ap-fondens-dubaibolag-i-affarer-med-maffiapengar
Keitäs Dubai, Etelä-Afrikka, AutokratiaUsa, Cayman saaret, jne elättää, no suomalaislähtöisiä pörssivarkaita, jotka ryöstivät Suomen kansan valtavat biljoonavarallisuudet valtiolta, eläkerahastoista, jne kansamme omaisuudet ja väittävät niitä nyt ihan pokkana omikseen.
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18568046/usan-johtamaa-ihmiskauppaa-ja-orjatyovoiman-kayttoa-suomessa - Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta
Viranomaiset isoimpien talous-pörssirikosten ja korruption rikostutkintojen vakavat laiminlyönnit ja osallisuudet pörssirikollisuuteen rikostutkintoihin.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta
Eläkeläisköyhyys kansanmurha meneillään Suomessa, toteuttajina eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄ, äärioikealle radikalisoituneet korruptiopoliitikot, joita Usa-taustaiset suursijoittaja-pörssirikolliset, ihmiskauppiaat ja orjatyövoiman käyttäjät johtavat, varastaneet kansamme valtavat biljoonavarallisuudet, eikä minkäänlaisia väliintuloja edes, saati rikostutkintoja.- Anonyymi
Eläkeläiset ovat itse äänestäneet vasemmisto-mädätyksen ja mamutuksen puolesta. Saavat nyt sen minkä ansaitsevat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eläkeläiset ovat itse äänestäneet vasemmisto-mädätyksen ja mamutuksen puolesta. Saavat nyt sen minkä ansaitsevat
Toivottavasti mahdollisimman moni eläkeläinen saa naapurikseen näitä hienoja kulttuurin rikastuttajia, joiden maahantuontia ja hyysäämistä on kannattanut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti mahdollisimman moni eläkeläinen saa naapurikseen näitä hienoja kulttuurin rikastuttajia, joiden maahantuontia ja hyysäämistä on kannattanut
Ovat ansainneet paikkansa mamu/mustalais lähiöissä
- Anonyymi
Yhdysvallat tukee Israelia?
- Anonyymi
Mitä USA saa Israelin tukemisesta? Vuosikymmeniin ei muuta kuin arabimaailman vihaa. Ilman Israelin tukemista olisi tullut arabimaailman kanssa hyvin toimeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä USA saa Israelin tukemisesta? Vuosikymmeniin ei muuta kuin arabimaailman vihaa. Ilman Israelin tukemista olisi tullut arabimaailman kanssa hyvin toimeen.
Ukraina tulisi hyvin toimeen Venäjän kanssa kun ei tappelisi vastaan.
Ruotsi tulee hyvin toimeen muslimien kanssa, kun ei tappele vastaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ukraina tulisi hyvin toimeen Venäjän kanssa kun ei tappelisi vastaan.
Ruotsi tulee hyvin toimeen muslimien kanssa, kun ei tappele vastaan.Huonot analogiat. USA :lla ei ole ollut muita merkittäviä vastakohtaisuuksia arabien kanssa kuin Israelin tukeminen. USAlle se on: paljon annat mitään et saa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä USA saa Israelin tukemisesta? Vuosikymmeniin ei muuta kuin arabimaailman vihaa. Ilman Israelin tukemista olisi tullut arabimaailman kanssa hyvin toimeen.
Amerikan politiikka pyörii juutalaisella rahalla.
- Anonyymi
ISRAEL TAPPAA TERRORISTEJA.
- Anonyymi
Eikö vihollisia saa tappaa sodassa? Onko tämä joku vasemmiston valhe? Parempi tappaa johtoa kuin Hamasin panttivankeina olevaa Gazan kansaa.
- Anonyymi
oletko suomen valtiojohtoa, kun jauhat PELKKÄÄ paskaa.....
tuolle psknjauhamisen tasolle pääsee vain ruskipskkoulutuksessa, eikä totta... - Anonyymi
Hamasin johtaja on nyt 39 neitsyen kanssa paratiisissa. 😂😂😂😂
- Anonyymi
Israel tappoi kaksi iranilaista myös Israelia vastaan toiminutta terroristia, joista ainakin toinen oli myös USA:n etsimä terroristi. Tästä terroristiensa surmasta Iran on tuohtunut ja lupaa hyökätä Israeliin. Tämän kaiken pitäisi päättyä Israelin ja USA:n totaaliseen hyökkäykseen Irania vastaan ja johtaa terroristisen Iranin täydelliseen tuhoon. Terroristisen Iranin kanssa ei pitäisi edes pyrkiä rauhaan.
- Anonyymi
On totta että Njetanjahuu antoi tappokäskyn kaikista jo tehdyistä.
Biden syytti tätä kusetuksesta.
Suomen keskeytettävä asehankinnat Israelista!- Anonyymi
Suomella ei ole mitään syytä keskeyttää asehankintoja Israelista, vakka Venäjä sellaista vaatii.
- Anonyymi
Bidee on kuollut. Onkohan tämä vasta ensimmäinen varabidee vai onkohan heitä ollut jo useampia? Eivät löytäneet samanpituista. Tämä on paljon Netanyahua pitempi eikä vielä ihan yhtä höperö, vaikka tekee parhaansa näytelläkseen.
- Anonyymi
Ap:n päässä on paskaa jos haluaa velvoittaa kaikki valtiot terojen puolelle.
Yhen "hamasin" peruskirjan jo luin. Kaipa sen olikirjoittanut ben zyskovitsfh houreissan.
- Anonyymi
Ehkä Israel haluaa tietyn suojavyöhykkeen itselleen ja jotain maata. Ehkä ihmisiä pitää evakuoida riskipaikoista. Myös teroja se ei halua lähellekään tai missään.
- Anonyymi
Maailma ilman muslimeja olisi paljon rauhallisempi paikka
- Anonyymi
Jeesus tekee lopun heille antikristuksen seitsenvuotisen hirmuhallintokauden lopussa Harmagedonissa. Tuhatvuotisessa valtakunnassa ei ole muhamettilaisia.
- Anonyymi
Palestiina kuuluu Israelille ja Ukraina Venäjälle
- Anonyymi
Toivottavasti Islam valtaa Euroopan, oppispa persut eli spermanaamat
- Anonyymi
Siis Eurooppakin muuttuisi valehtelevaksi kehitysmaaksi, jossa osaamisen taso olisi tasan nolla. Mistäs nämä uudet eurooppalaiset tämän jälkeen lähtevät hakemaan elatuksensa elättääkseen itsensä ja eurooppalaiset sukulaisensa, antaisivatko aasialaiset heidän tulla maihinsa ryöstämään varallisuuttaan.
- Anonyymi
Israelhan toimii oikein . Hamas tai Hizbollah ei toivo rauhaa vaan Israelin kokonaista tuhoamista .
- Anonyymi
Rakastan kuolleita muslimeita
- Anonyymi
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/tutkija-israelin-ilmaus-muistuttaa-venajan-natsisatanismiretoriikasta/7f12fa68-917b-4bb5-ac46-844df005ce73
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar
Pörssivarkaiden äärioikeisto, lähinnä PetosKokPersRkpjne ovat perustaneet oman oikeusistuimen, Suomen virallisen oikeusistuimen tilalle, tässä esimerkki Tampereelta "tilapäinen valiokunta" -nimellä, toimiva raiskaus- ja seksuaalirikoksista syytetyn, kalliin turhakepormestarin varaviranhaltijan, PetosKokoomuksen KorruptioSasin raiskaus-seksuaalisyyte-tapauksesta:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18583175/ovatko-poliisi-ja-oikeusvaltio-ulkoistaneet-syyttamiset-ja-rangaistukset-koklle-#comment-130613355
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta
Suomi valtiona on nyt myös syytteissä kansanmurhasta Gazassa, noiden äärioikeiston pörssirikollis-äärioikeistolaisten takia. Se on erittäin vakava syyte ja ei pidä edes luulla, etteivätkö nuo monenlaisten laittomuuksien ja rikollisuuden normalisoijat äärioikealle, soveltaisi omia lakejaan, ihan kaikkeen, ellei virallinen oikeusvaltio, viranomaiset ala kiireellä puuttumaan, kansanmurha saattaa olla jo ollut käynnissä Suomessa, alkaen eläkeläisköyhien ennenaikaisista kuolemantuottamuksista, taloudellisella väkivallalla.
https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000010610811.html
Kuinkahan raiskauksien ja seksuaaliväkivallan kohteet, mahtavat kokea tuon oikeusvaltion sisälle perustetun, "tilapäisen valiokunnan", huom. sana "valio" käytössä, onko siis tarkoitus osoittaa, että homma onkin tuon oudon porukan itse päätettävissä, että ovatko syyllisiä ja ottavatko rangaistuksia ja jos ottavat, niin minkälaisia - ennennäkemätöntä kaikenlaisen taloudellisen, seksuaalisen, fyysisen, henkisen väkivallan normalisointia käynnissä, eikä mikään asiantuntijoista joiden pitäisi vahtia vallankäyttäjiä, mediat ja muut päättäjät, näytä reagoivan mitenkään, "laadukas raiskaus" siis kyseessä ? Myötätuntoa paljon raiskatuille naisille, olemme teidän puolellanne, muistakaa se.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18574390/naiset-kertokaa-julkisuuteen-seksistisista-kokemuksista-vallankayttajien-taholta
https://www.aljazeera.com/opinions/2024/8/2/gaza-and-the-death-of-western-journalism
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18568046/usan-johtamaa-ihmiskauppaa-ja-orjatyovoiman-kayttoa-suomessa
Köyhyyteen ilman aitoa taloudellista oikeusturvaa pakottaminen, ALTISTAA raiskauksille, ym seksuaaliselle, taloudelliselle, fyysiselle ja henkiselle väkivallalle.
https://www.reuters.com/breakingviews/trumps-rich-backers-normalize-criminal-behavior-2024-05-30/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18128483/perintorikkaiden-viihdepaketteja-kaupunki-jakaa-quotkoyhyyspakettinaquot-treella#comment-124496207
Samaisesta järkyttävän hintaisesta, pormestarin ja varapormestarin epädemokraattisista turhakeviroista käsin, PetosKok-Kummola on röyhkeästi jaellut tuosta noin eläkeläisköyhimpien korona-hätätilan aikana, 150 000€ sidosryhmilleen, ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelijoiden järjestöille-säätiöille-yhdistyksille, päihde-ja mielenterveysongelmien verukkeella, käytännössä verojenkiertoon ja rahanpesuun menevää, verojenmaksajien / kuntalaisten rahaa, köyhien nimissä, muttei köyhille, vaan äärioikeiston ökyrikkaille verovälttelijöille. Noinhan raiskaajakin toimii, ottaa väkivaltaisesti sen, mikä ei hänelle kuulu. - Anonyymi
Keitä nämä palestiinalaisten "rauhan neuvottelijat" mahtaa olla?
- Anonyymi
Keitä nämä palestiinalaisten "rauhanneuvottelijat" ovat? jihadisteja, Hamas on äänestetty valtaan noin 20 vuotta sitten, eikä vaaleja sen jälkeen ole järjestetty.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1891316
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?50711Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t251612Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311590Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570