Lieksa-Pielisjärvi linnuston kehitys

Kuka muistaa tai on kiinnostunut miten vuosikymmenten aikana alueen linnusto on kehittynyt ja muuttunut?
Ensimmäinen naakka taisi tulla 1940 kesällä ja pesi kirkon katon räystäillä.
Ensimmäinen Kalakotka (Sääksi) nähtiin ilmeisesti 1948 tai 1949 Pielisellä. ei silloin vielä pesinyt mutta kävi kalassa.
Joutsenia pesi siihen aikaan vain kaukana saloilla hyvin harvalukuisena, samoin kurkia.
Lähin Maakotkan pesä oli Tainionvaaralla.
Huuhkajia pesi noin kilometri kauppalan rajoilta Sorsalan-Saavanniemen metsissä ja Mähköllä lähellä hautausmaata.
Kymmenien Törmäpääslkyjen yhdyskunta ilmestyi heti sotien jälkeen Partalanmäen kohdille joen töyräässä olleeseen hiekkaseinämään.
Lisäksi alueella oli runsaasti erilaisia pöllöjä ja haukkoja.
Kolilla pesi Muuttohaukkoja useita jo 1920 luvulta alkaen, todennäköisesti paljon aiemminkin.

36

364

    Vastaukset 36

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tusjauttaja

      Mistä nyt löytää kanalintuja joita voisi käydä tusjauttelemassa.

    • Edellllllinen

      Unohdin kysyä pyitä.

    • vanha lieksalainen

      Vielä 1950-luvun alkupuolella Lieksan alueella asusteli runsaasti riekkoja. Kuulin talvella niiden naurun kuuloista väkättävää ääntelyä lähes päivittäin luterilaisen kirkon ja rautatien välisellä alueella pyöräillessäni Kaupunginniemen suuntaan. Joskus satuin näkemäänkin valkoisen riekon pyrähtävän hetkeksi lentoon. Kovin aroilta ne eivät silloin tuntuneet.

      Viime vuosikymmenien aikana riekkojen havaintoni ovat Lieksassa vähentyneet ja viimeisinä vuosina loppuneet kokonaan. Linnut lienevät vetäytyneet alueeltamme paljon pohjoisemmaksi.

      • Riekot ovat olleet vähissä jo vuosikymmeniä.
        Taitaa olla enää vain pohjoisimmassa osassa Lieksaa.
        Valtimolla on aika hyvä kanta.


    • Näin mietiskelin!

      Riekkokanta on todella heikko, muutamia lintuja olen nähnyt lieksan ympäristössä? Suurin syy lienee peltoalueiden pieneneminen ja hakkuuaukeiden nopea pusikoituminen ja taimittuminen, myös ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kun talvet ovat leudompia nykyään? -50 ja -60 luvulla vielä oli riekkoja runsaasti! Ennen oli suurempia hakkuualueita kun pistettiin metsää surutta matalaksi, nyt on hakkuut varovaisempia ja aukeat pienempiä? Suotkin pusikoituu enempi ilmastonmuutosten myötä ja soiden ojitukset ovat vaikuttaneet että suot metsittyy!
      Siinäpä sitä riekolle miettimistä kun elinalueet muuttuu!

    • Kottaraisen kaipuu

      Ainakin 1960-luvulla kottarainen oli yleinen, runsaslukuinen laji. Muistan kun pihakoivuissa oli useita pönttöjä. Alkukesästä niiden pesimäpuuhat olivat mukavaa seurattavaa. Syksyisin "puhelinlangat lauloivat" kottaraisten painosta kireyttää:) Nykyisin kottarainen on harvinaisuus, näkee tosi harvoin jos ollenkaan.

      • Vai ovat ne sieltäkin kadonneet.
        Täällä etelässä se alkaa olla jo harvinaisuus.


      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Vai ovat ne sieltäkin kadonneet.
        Täällä etelässä se alkaa olla jo harvinaisuus.

        Tänä vuonna on näkynyt jonnin verran.


    • söisivät sementtiä

      Taitaa espanjalaiset syödä meidän kottaraiset kun niitä ei näy? Yleensähän ulomailla syödään kaikki mitä kiinni saadaan, toukat ja heinäsirkat ym.!

    • finski1

      Onko nyt jotain outoa?Yhtään räkättirastasta,punatulkkua,tilhiä,taviokuurnaa en ole vielä nähnyt vaikka pihjalat täynnä marjoja?

      • Keväällä oli räkättiä ja nyt viime viikolla käväisivät pihassa oravat jemmaa puun runkoon sienien paloja ja siten tattit kuivattuina paremmin kelpaa


    • Näin mietiskelin!

      Räksät taitaa olla mustikan syönnissä ja tilhit tulee kun vähän kylmenee, marraskuulla sanoisin! Punatulkut taitaa tulla kans marraskuulla? Ja välttämättä ei niitä ehkä kaupungissa näykkään kun metsissä on pihlajat marjoja täynnä!

      • Olet varmaan oikeassa.


    • pyyssä löytyy

      Pyykanta on kohtalainen, elleipä hyväkin jos on kuusikkoinen vaaranrinne!

    • Bonkari

      Onko kalasääskiä joskus ollut Lieksassa kun ei niitä nykyään ole.

    • vanha lieksalainen

      Pielisjärven alueella asusteli useitakin kalasääksipareja 1950-luvulla. Minulla on vielä tallella Ukonjoen suunnalta vuonna 1955 ottamani valokuva kalasääksen pesästä. Ukonjoen uiton aikaan lintupari asusteli pesässään useina kesinä.

    • Selkälokki Sepe

      Onko lokkikanta ollut aina vai koska ne on tulleet Lieksaan tai siis Pieliselle.

      • Kyllä jonkinlainen lokkikanta on ollut varmaan ainakin 100 vuotta.
        Selkälokki ilmestyi ensimmäisen kerran sotien jälkeen.


    • miissä tiirat

      Tiirat on aika vähissä? On niitä jonkinverran mutta ei niinpaljon kuin -60 luvulla? Mikä lie taantuman syy? Lokkeja liikaa ja pesimäpaikat vähissä?

      • ruskisoldat

        Kyllä kalasääskejä useita pareja pesii lieksassa.Riekkoja harvakseltaan löytyy pankasaari-toivaa alueelta.Taitaa Lieksa nykysellään olla riekon eteläisin levinneisyys alue,lämpimät talvet siirtää kantaa pohjoisemmaksi.Myös selkälokit ovat harventuneet,harmaalokit taas lisääntyneet johtunee harmaalokkien röyhkeydestä pesimäpaikkojen valtauksissa ja pesärosvo myös.


    • condoori

      kamuttaja on haaskalintu joka ilmesstyi lieksaan jo 1800 luvulla.

      • liittomuntu

        ai onkos se muutolintu vai kiertolintu vai paikallislintu ja millasissa paikossa pesii


    • emseepiitoinen tahto

      Pesiminen, linnuilla, on, ajan, ja tajunvaiston kysymys. Ihminen ei omaa sulkia. Dinosauruksilla, osalla oli jopa sulkia. Missä on meidän sulat?. Pitääkö pysyä maan päällä. että emme voisi olla; Lintuja??? Oveluutiokyssäri? Nauretaann kaikki yhdessä hyvälle mielelle. Kiittäkäämmee suurta herraa, Niin, missä se on nyt? Aijassamme;)

    • Kauniita olivat

      Hei mitä lintuja ne on joilla on nokka ristissä ja ovat aika kesyjä. Näin tänään niitä syömässä katajanmarjoja.

      • Huila

        Kuvauksesi sopii käpylintuun. Katsohan netistä.


      • orbitron
        Huila kirjoitti:

        Kuvauksesi sopii käpylintuun. Katsohan netistä.

        paremminkin nokkavarpunen eikä mikään käpylintu, ei nettiin pidä luotta joka asiassa


      • orbitron kirjoitti:

        paremminkin nokkavarpunen eikä mikään käpylintu, ei nettiin pidä luotta joka asiassa

        Usko Huilaa, käpylintu se on.


    • Huila

      Tällä kerralla orbitronin arvaus ei sattunut kohdalleen. Nokkavarpusia esiintyy Suomessa vain etellärannikolla, jos sielläkään ja kyseisen linnun nokka ei ole ristissä vaikka jykevä onkin.

      • ruskisoldat

        Voi Lieksassakin nokkavarpunen näkyä,tosin kyseinen havainto lienee käpylintu.Nyt voi bongata vaeltavina lajeina pähkinähakkeja,pähkinänakkelija,harmaatikkoja ym.


    • on on lintuja

      Myös kurkiauroja on ollut muuttomatkalla etelän suuntaan. 28.9. kulki useita auroja Lieksan yli.

      • Eilen tällä etelässä nähtiin yksi aura jossa oli satoja kurkia.
        Pienet aurat yhtyy suuriksi ennen kuin ne lähtevät ylittämän merta.


      • Anonyymi
        kamuttaja kirjoitti:

        Eilen tällä etelässä nähtiin yksi aura jossa oli satoja kurkia.
        Pienet aurat yhtyy suuriksi ennen kuin ne lähtevät ylittämän merta.

        Kaikki Suomen kurjet yhdistyy yhdeksi auraksi ennenkö ylittää meren. Correct?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Suomen kurjet yhdistyy yhdeksi auraksi ennenkö ylittää meren. Correct?

        Nyt sinä yrität höynäyttää.


    • honk ja honk

      Hanhia on aika runsaasti liikkeellä, ovat pelolla syömässä!

      • Tänään alkoi suurempia määriä hanhia ilmestyä tänne etelään.
        Ennen aikaan syksyisin nähtiin Lieksassakin monia harvinaisia itäisiä lintuja kiertelemässä.


    • Anonyymi

      Varpusia ei näy missään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1441
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1058
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      879
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      69
      789
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      768
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      73
      708
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      666
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      641
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      68
      616
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      40
      576
    12. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      54
      543
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      507
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      42
      504
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      499
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      468
    20. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      463
    Aihe