https://www.motouutiset.fi/fi/moottoripyorat/uutiset/13316
Akkukäyttöisyydellä rajoituksensa
Vaikka akkukäyttöiset autot ovat ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, niissä silti on edelleen rajoituksensa, kuten lyhyt toimintasäde latauksella, ja ne käyttävät rajallisia resursseja, kuten litiumia ja aiheuttavat päästöjä. Siten MIT:n tiimi oli kiinnostunut tutkimaan vetyä polttoaineena käyttäviä ajoneuvoja puhtaana vaihtoehtona. Lisäksi ne voitaisiin tankata nopeasti täyteen, aivan kuten perinteiset polttomoottoriset ajoneuvot.
– Toivomme voivamme käyttää tätä hanketta mahdollisuutena aloittaa keskustelu pienten vetyjärjestelmien ympärillä. Se voisi kasvattaa kysyntää, joka taas johtaisi paremman infrastruktuurin rakentamiseen, Mehrotra sanoo. – Toivomme, että hanke voi auttaa löytämään uusia ja luovia sovelluksia vedylle.
Internetissä jaetun materiaalin lisäksi työryhmä aikoo julkaista tutkimuksen alan ammattijulkaisuissa ja siten toivoo siten voivansa vaikuttaa energiateollisuuteen.
Turvallisuus olennaista
Itse moottoripyörä muotoutui vuoden mittaan pala palalta. Ryhmä sai sponsorilahjoituksena osia, mm. polttokennon eteläkorealaiselta Doosanilta ja muita pääkomponentteja sekä tukea MIT:n eri laitoksilta.
Vetypolttokennojen käytössä vedyn turvallisella käsittelyllä ja tankkauksella on merkitystä tankkien ja tarvittavien liitinten osalta.
Alunperin tiimi käytti kaupallisesti saatavaa sähkömoottoria, mutta nyt se tekee töitä alusta lähtien omaa suunnittelua olevan moottorin toteuttamiseksi.
Yhtään kaupallisesti valmistettua polttokennon avulla sähköä tuottavaa moottoripyörää ei vielä ole olemassa. Prototyyppejä on, mutta niitäkin vasta muutamia.
Akkukäyttöisyydellä rajoituksensa-Vety tulee rytinällä
10
153
Vastaukset
- Anonyymi
Akkukäyttöisyydellä rajoituksensa
Vaikka akkukäyttöiset autot ovat ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto, niissä silti on edelleen rajoituksensa, kuten lyhyt toimintasäde latauksella, ja ne käyttävät rajallisia resursseja, kuten litiumia ja aiheuttavat päästöjä. Siten MIT:n tiimi oli kiinnostunut tutkimaan vetyä polttoaineena käyttäviä ajoneuvoja puhtaana vaihtoehtona. Lisäksi ne voitaisiin tankata nopeasti täyteen, aivan kuten perinteiset polttomoottoriset ajoneuvot.
PS. parempaa luvassa sanoo myös toyota ja BMW- Anonyymi
hyvää odotellessa-taas sähkön hinta nousee kertoo uutiset
- Anonyymi
jätä akkuauto hankkimatta-kohta niihin ei saa edes kaskoa?
uutiset kertoo asiasta-liian kalliita korjata sanoo IF - Anonyymi
Tuulisähkö järkevää käyttää pelkästään vedyn tuotantoon. Yksityisasiakkaiden tarpeet olisi syytä turvata pienillä ja muutamalla suurellakin ydinvoimalalla Ruotsin malliin.. Tuulisähkö on todella surkea valinta kuluttajan näkökulmasta. Sen sopimattomuuden Suomeen paljasti taas yksi kova pakkasjakso. Vihreitä ei pidä kuunnella yhdessäkään energia-asiassa enää koskaan. Nyt nähty, että pelkkiä röyhkeitä ja oikeasti asioista mitään tietämättömiä idiootteja ovat.
- Anonyymi
hih
- Anonyymi
Nauretaan yhdessä kuten Moktar Gubta EA211
- Anonyymi
Jokainen voi miettiä miltä tuntuu ajaa vetymoottoripyörällä ja haarojen välissä on räjähtävää kaasua, joten voi se joissakin pientä jännitystä aiheuttaa.
- Anonyymi
Vetytekniikalla on myös rajoituksensa ja sen takia tätä "ryminää" on odotettu jo jopa 90-luvulta saakka eikä vieläkään mitään todisteita ole esitetty vetyautojen myyntitilastojen muodossa vaan netissä vain VALEHDELLAAN niiden "suosiosta". Herää kysymys että kuka tästä hyötyy? Henkilö joka on sijoittanut paljon eri vetyfirmoihin pari vuotta sitten? Henkilö jolla on työpaikka vedyn parissa esim. yrittää myydä vetytankkausasemia?
Ja on vedylläkin omat rajoituksensa niin vetyliikenteessä kuin vedyn tuottamisessakin:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17679482/miksi-vetytankkausverkoston-maissa-vetyautot-ei-mene-kaupaksi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18143537/maailmassa-tayssahkoautoja-27-700-000-vetyautoja-noin-72-000-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17752830/japani-on-epaonnistunut-vetytaloudessa-ja-vetyautoilussa-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17932150/vetyautoja-menee-edelleen-todella-huonosti-kaupaksi-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17809057/miljoona-vetyautoa-suomessa-tarvitsee-2133-miljoonaa-euroa-tukea-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17091514/vetytankkausverkoston-tappaa-lopulta-isot-ajoakut-ja-akkutekniikka-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17672440/laskelma-vetytankkausaseman-kannattavuudesta-ei-kannata-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18207348/milloin-vetytankkausverkosto-on-suomessa-valmis
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17241677/tulevaisuuden-vetytalous-on-pitkaan-viherpesua
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17431795/vetyautot-tullaan-romuttamaan-15v-ikaisena-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18005410/vetyautoilijoiden-tuska-vedyn-hinta-nousee-sietamattomaksi-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16995588/miksi-vetyautot-voittaisi-kaasuautot
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17065886/vetya-haihtuu-tankista-rahaa-tuuleen-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16866705/vetypommiasemat-leviavat-rajahdysmaisesti
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17696132/vetytalouden-suuri-haaste-on-nimelta-hic-ominaisuus-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17710443/vetykuorma-autot-eivat-ole-kilpailukykyisia-viela-pitkaan-aikaan-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18006801/vetyautosta-tarjotaan-surkeasti-autoliikkeessa-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17254273/vetyautojen-maarat-eri-maissa-prosentteina
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17994861/todisteita-etta-vetyautot-ovat-havinneet-kisan-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18006879/kaliforniassa-vaitellaan-vetytankkausasemien-rakentamisen-jarkevyydesta-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17805069/shell-sulki-vetyasemat-ei-kannata
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17124752/vetyautot-lisaavat-sahkokriiseja-tulevaisuudessa-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17698352/vetytehtaat-tulevat-lisaamaan-vesikriiseja-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17744170/vetytankkausaseman-aukiolon-luotettavuus-heikkoa-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17798059/vihreaa-sahkoa-ei-pida-hukata-vetyautoihin-ja-synteettiseen-polttoaineeseen- - Anonyymi
Vety tulee liikenteeseen raskaan liikenteen kautta. Siellä sillä on tilaus. Henkilöautot pärjää hyvin halvemmalla akkutekniikalla minkä latausinfra on jo hyvin pitkälle olemassa. Sähköhän jaellaan joka paikkaan.
Raskaassa kalustossa akut tulisi epäkäytännöllisen raskaiksi ja raskaliikenne ajaa pitkälti tiettyjä pääreittejä vähän samaan tapaan kuin junat. - Anonyymi
Varmaan vasta sitten vetyrekat ja vetykuorma-autot alkavat yleistyä raskaissa ja pitkissä kuljetuksissa kun uusien diesel raskaskaluston myynti kielletään. Toistaiseksi vety ei voita dieseliä kulurakenteessa. Suomessa ja varmasti monessa muussa maassa kuljetukset ovat kovasti kilpailtua ja kulurakenne on pakko painaa alas. Jopa työsopimuksia ja lakia rikotaan myös Suomessakin jotta saadaan painettua kuljetuskuluja alas ja pärjätään kilpailussa. Toisinsanoen vetykuljetukset ovat turhan kalliita ainakin toistaiseksi ja niillä häviää kilpailussa dieseliä vastaan. Vetykalusto kun maksaa uutena selvästi enemmänkuin dieselkalusto.
https://www.akt.fi/uutiset/kuljetusala-vetoaa/
https://yle.fi/a/3-11622717
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17710443/vetykuorma-autot-eivat-ole-kilpailukykyisia-viela-pitkaan-aikaan-
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17744061/parjaako-vetykuorma-autolla-kilpailussa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166070Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334167- 823372
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä183006Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2582100Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441866- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81706Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881579