on aika muuttaa muotoa käyttää unohtuneita elementtejä enemmän varpaita, nilkkoja kaksien kylkiluiden kyhnytystä vastakkain siksi että sormenpäiden käyttö on jo kulunut karheiden pintojen hyväilystä hiuksetkin takkuuntu…
liiaksi puhetta naurunsekaista hermostuneisuutta yhdessä kaikki kuitenkin autiuden summa eikä enää edes kyyneleitä vaikea sanoa kumpaa enemmän minussa on hiljaisuus pelkoa vai rauhaa kasvoton, nimetön, hengetön läsnä ol…
jos voisin unohtuisin hiussuortuviisi jäisin kosteutena silmiesi pohjaan rusoksi karheisiin poskipäihin mutta tuntuu että ruokin vain saavuttamatonta unelmaa hamuan olematonta kättä ja kuvittelen ääntä korvieni kuulla j…
kääntämällä kaiken ylösalaisin löytyisikö se mikä jäi kymmenien, ellei satojen kuunkiertojen taakse koskiveden hieromien kivien madaltuneen rannan autioituneiden savujen nurkkiin tai nurmettuneiden polkujen ja sen painu…
syksy on lähestyvää kuolemaa syksy on kauneutta syksy on hiljainen lähes aalloton, jähmettyvä vesi kirpeää ja makeaa marjaa omenien hapokkuutta punaveristen lehtien laskeutumista viilenevä, kovettuva maa mutta miksi sii…
aina ensimmäisten kylmien öiden jälkeen se jättää viileiden varpaiden jäljet mutta ne sulaa, haihtuu aamuksi pois jolloin on jäljellä vain hileiden himmeä, vedenohut muisto lehdillä nurmen ohuessa hiuksistossakin ja huo…
tässä minä olen avoimena, paljaana kuin simpukka mykkänä kielen taakse unohtuneena puhe yhtä viileänä kuin kellastunut heinänkorsi madaltunut, matalampi taivas veden ohimon hidastuneet liikkeet olen vain kädenmitan pääs…
nyt on jo elokuu ja valo käy entistäkin ohuemmaksi pimeys raskaammaksi alkaa yölliset ihmisille salaiset tähtien riitit enkä ymmärrä miksi kummassa unohdun niihin joka yö kun kuitenkin voisin elää takertua nukkuvaan var…
miten metsän pulina hidastuu ja tummuu sateenkaaren värit tarttuvat heikkoina väriseviin lehtiin ja eilistä raskaampi vesi suutelee yhä hitaammin viilenevän rannan mutkittelevaa kaarta kun kristalliset yöt viimein saapu…
vaikka ripottelisin kuinka paljon sanoja paperille tuntuu ettei niissä yhdessäkään ole voimaa ei sinnikkyyttä, tarttumapintaa ei edes dramatiikkaa eikä mitkään niistä tunnu kiinnittyvän arkille tarpeellisina vaan pyyhin…
odotan odotan syksyä ja aamujen valkeaa kuuraa pitkiä, venyviä öitä päivien viileää kauneutta iltojen arkoja, viipyileviä tassutteluja unohdun unohdun kuumiin kesäöihin niihin joissa sormesi polttivat ihooni jäljen vael…
olen unohtanut kaiken lupaukset kauniit puheet rakkaudesta äänesi sen joka kietoutui minuun kuin seitti lohdulliset sanasi ja aina lopulta puhelimen kylmän sulkemisäänen en uskonut milloinkaan että katsoisit jälkeeni jä…
millä täydentää ääriviivat kun kaikki on niin epävarmaa haurasta säiettä keskikesän tähtihäntien vaelluksessa on tuhansia kertomuksia rakkaudesta legendoja ja tragedioita Romeoista ja Julioista avoimiksi jääneitä kysymy…
kippurassa kainalossa hengitys kaulallani lämmin kylki kyljessäni tassu rinnoillani eikä kulu aikaakaan kun selällensä heittää ja tyytyväiseen äännähdykseen uni hänen silmänsä peittää rakkaani Sinä saat kaiken sen kaike…
älä säpsähdä virttyneitä kansiani niiden alla elää paljon väkevää kyynelin läpikäytyä karikkoa mutta on siellä tatuointeja hellyydestäkin uumille unohtuneita suudelmia vartalolle kietoutuneina karheita silti hellän vaat…
toisinaan tuntuu että minun pitäisi huutaa tai takoa se ikikiveen että ymmärtäisit läheisyyden äänettömän hellyyden kaipuun kaiken sen jonka unenlämpimät suudelmiesi jäljet jättää ja naurusi pisaroinnin huulieni ahavass…
ajattelin joskus ettei minusta taida olla eläjäksi levoton levoton kuin kosken virta kuohut ja pyörteilevä vaahto varjoissa olen syntynyt ( vaikka todellisuudessa sydäntalvena ) kasvanut hämärän huoneissa nukkunut liian…
viimeinkin kuiskauksia jotka putoavat pehmeästi huulilleni sormet uivat hiusteni viljaan hyväilyt hakeutuvat ihoni saarekkeisiin yksinäisyys erkanee lipuu hitaasti, hitaasti pois arasti antaudun meresi aallokkoon hiljai…
tanssin aamun tanssin pitkän päivän tallaan murheeni askelien alle mutta yön sen kuuntelen sydämeni ääntä pitkien lauseiden haikeaa janaa ja samalla huomaan kuinka tähti on takertunut kuuseen hehkuu pimeässä kuin savukk…
kauan, kauan sitten katsoin teitä isä ja äiti polvenkorkuisena ylöspäin tänäänkin mutta nostan katseeni korkeuteen ja tiedän olen aina silmäinne alla en maalannut surua milloinkaan en iloani lain ja vaikeuksieni kautta …
