Aiheiden laajuus

Ihmiskunta on ollut nykyisen homo sapiens sapiensin edustajana satoja tuhansia vuosia, pysyvää asutusta kaiketi jopa yli 10 000 vuotta, kirjoitustaidon aloittamaa historiallista aikaa n. puolet edellisestä. Historiaa tarjolla siis tuhansia vuosia joihin mahtuu tuhansia kulttuureita, sivilisaatioita ja valtakuntia. Entäpä tämän palstan "keskustelu" aiheet historiasta? Toista maailmansotaa, etenkin pienen Suomen osuutta siinä sekä pallottelua ruotsinkielisen tsaarin upseerin sukupuolielämästä, ripaus Suomen sisällissotaa, enemmän natsien valkopesua ja eugeniikkaa sitten ehkä jotain salaliittohörhöilyä muista(kin) aiheista. Aivan kuin koko ihmiskunnan kronikkaa selaisi.
17475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kyllähän tällä palstalla on ollut runsaasti aloituksia muistakin aiheista, vaikkakin jotkut toiset kommentoijat samalla kärsivät pahastakin dementiasta ja spämmäilevät mainitsemiisi aihepiiriin rajoittuneita aloituksia kerta toisensa jälkeen osaamatta laittaa mitään uutta. Onneksi muitakin aiheita on ja voisin listatakin muutaman sinun iloksesi.

Ole hyvä. :)

* 1600-luku: Lutzenin Taistelu, Hmelnitskin Kapina, Venäjän hyökkäys ja Ruotsin Tulva

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18593189/1600-luku-lutzenin-taistelu-hmelnitskin-kapina-venajan-hyokkays-ja-ruotsin-tulva

* Ruotsalaisten hävitys- ja ryöstöretki Puolaan (yksi monista)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17632176/ruotsalaisten-havitys--ja-ryostoretki-puolaan-(yksi-monista)

* Puolan oikeat nationalistit: Katoliset kansallismieliset vai Rodzimowierstwo-esikristillis-pakanat?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18533645/puolan-oikeat-nationalistit-katoliset-kansallismieliset-vai-rodzimowierstwo-esikristillis-pakanat

* Hollannin sotarikokset Indonesiassa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18704202/hollannin-sotarikokset-indonesiassa

* Herbert Hoover kiristi Puolaa ja masinoi Karlis Ulmanisin fasisti-hallinnon Latvian johtoon

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18839474/herbert-hoover-kiristi-puolaa-ja-masinoi-karlis-ulmanisin-fasisti-hallinnon-latvian-johtoon

* Kysymys Roman Dmowskin hylkämistä etnisistä puolalaisista Stalinin etnisessä puhdistuksessa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18723022/kysymys-roman-dmowskin-hylkamista-etnisista-puolalaisista-stalinin-etnisessa-puhdistuksessa

* Liettualaisten kulttuurimurha: Puola sorti liettualaisia miehittämällään Vilnan alueella

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18174986/liettualaisten-kulttuurimurha-puola-sorti-liettualaisia-miehittamallaan-vilnan-alueella

* Wenzel Jakschin vetoomukset Tsekkoslovakian sudeetti-saksalaisille

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18752737/wenzel-jakschin-vetoomukset-tsekkoslovakian-sudeetti-saksalaisille

* Banaanin takia massamurha

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18522035/banaanin-takia-massamurha

* Britti-imperialistit lietsoivat etnistä vihaa kiinalaisia vastaan Indonesiassa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271117/britti-imperialistit-lietsoivat-etnista-vihaa-kiinalaisia-vastaan-indonesiassa

* Miksi amerikkalaiset murhasivat Ngo Dinh Diemin?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18748991/miksi-amerikkalaiset-murhasivat-ngo-dinh-diemin

* Tiananmenin "verilöyly", 35 v.

(viittaa moneen Tiananmenin protestoijien ja Kansanvapautusarmeijan yhteenottoa käsitelleisiin journalisteihin)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18502537/tiananmenin-quotveriloylyquot-35-v-

* Iltasanomat mainitsee Etelä-Korean sotilasdiktatuurit

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18728097/iltasanomat-mainitsee-etela-korean-sotilasdiktatuurit

* Eisiskesin kongressi 1990: Liettua torppasi puolalais-autonomiahankkeen Vilnan seudulla

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18755032/eisiskesin-kongressi-1990-liettua-torppasi-puolalais-autonomiahankkeen-vilnan-seudulla

* ONKO YK:n silloinen sihteeri syyttänyt Ruandan kansanmurhaa '100 % amerikkalaisten vastuuksi'?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18907487/onko-ykn-silloinen-sihteeri-syyttanyt-ruandan-kansanmurhaa-100--amerikkalaisten-vastuuksi

* Länsimaiden väliintulo Ruandan tutsien suojeluun vuonna 1994 olisi ollut täysin oikeutettu

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18594313/lansimaiden-valiintulo-ruandan-tutsien-suojeluun-vuonna-1994-olisi-ollut-taysin-oikeutettu

* Maitoisissa tapahtunutta

( kyselöä Maitoisten leirikeskuksessa ja Jämsän, Reisjärven ja Ranuan kansanopistoissa mahdollisesti tapahtuneista oudoista tai mielenkiintoisista asioista; toistaiseksi tämä kaikki on jäänyt mysteeriksi vaikkakin asia voi muuttua )

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18631552/maitoisissa-tapahtunutta

* Kaltio-kulttuurilehdessä tutkitaan lähemmin kalevalaista nationalismia

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18645156/kaltio-kulttuurilehdessa-tutkitaan-lahemmin-kalevalaista-nationalismia

* Martti Aihan Futura-teoksen muistolle

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18645186/martti-aihan-futura-teoksen-muistolle

* Uusi Lahti ei ollutkaan "Lahtari", kiitos E-liikkeen osuuskaupan

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18654242/uusi-lahti-ei-ollutkaan-quotlahtariquot-kiitos-e-liikkeen-osuuskaupan

Näköjään myös muotimaailman historiasta on laitettu freesiä tietoiskua: :)

* Gucci-vaatebrändin historiaan mahtuu ikävyyksiä olan takaa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18856409/gucci-vaatebrandin-historiaan-mahtuu-ikavyyksia-olan-takaa

* Muotimaailman kylmä sota Louis Vuittonin ja Gucci-PPR-koalition välillä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18866366/muotimaailman-kylma-sota-louis-vuittonin-ja-gucci-ppr-koalition-valilla

* Gucci vältti yhden ranskalaismiehen anneksoiduksi joutumisen toisen ranskalaismiehen avulla

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18943127/gucci-valtti-yhden-ranskalaismiehen-anneksoiduksi-joutumisen-toisen-ranskalaismiehen-avulla

Siitä vaan nauttimaan vaihteeksi muistakin aiheista. :)

Äänestä

  • Tykkään kun useammassa ketjussa on viitattu Kari Kallosen teokseen Rauno Juholan taustoista muukalaislegioonassa, käsittelee samalla monta eri historiaseikkaa.

    Suosittelen lämpimästi Kari Kallosta.👍

    Äänestä

  • Onhan Suomen historiasta mainittu täällä vähemmän tunnettujakin seikkoja, esimerkiksi paroni Henrik Wredestä.

    Teemu Keskisarja
    Hattujen Sota
    julkaissut Siltala (2022)

    siteeraus kannenpäällyksessä:
    》Suomalaiset mätämunat aikovat liittyä venäläisiin ja antaa ruotsalaisille selkään, mikäli heitä kohdellaan niin ja näin.《
    -Paroni Henrik Wrede

    Äänestä

Itse asiassa, nyt kun vähän vilkaisin, huomasin muihinkin aiheisiin liittyviä ketjuja olevan enemmänkin kuin yhteen kommenttiin mahtuu.

Laitetaanpa sinun iloksesi vielä lisää. :)

* Ruotsin kuningas uhkasi aatelismiestä kuolemalla ja aloitti suuren pohjan sodan

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19172574/ruotsin-kuningas-uhkasi-aatelismiesta-kuolemalla-ja-aloitti-suuren-pohjan-sodan

* Aigunin sopimus (1858)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19064435/aigunin-sopimus-(1858)

* Tilsitin sopimus

https://keskustelu.suomi24.fi/t/12916014/tilsitin-sopimus

* Seurasaaren Stonehenge

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19063185/seurasaaren-stonehenge

* Vatikaanin mukaan vastuu Itä-Galitsian levottomuuksista oli Puolan hallinnon

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19126982/vatikaanin-mukaan-vastuu-ita-galitsian-levottomuuksista-oli-puolan-hallinnon

* Puola on Ukrainalle velkaa, "saksalaisten keksintöä" ja "bolsevisti-taipumuksia" täyttä kuraa!

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19035228/puola-on-ukrainalle-velkaa-quotsaksalaisten-keksintoaquot-ja-quotbolsevisti-taipumuksiaquot-taytta-kuraa!

* Sergei Bubka, Ilmari Kianto, Gucci ja Louis Vuitton: Samoilla perusteilla parjataan?

( koskee ihmisten parjaamista siitä, että pakkotilanteen edessä tekevät yhteistoimintaa miehittäjän kanssa )

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18858822/sergei-bubka-ilmari-kianto-gucci-ja-louis-vuitton-samoilla-perusteilla-parjataan

* Gunung Padang, kiistellyt löydökset; vain tulivuorellista toimintaa vai myös ihmisten kädenjälkiä?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19051522/gunung-padang-kiistellyt-loydokset-vain-tulivuorellista-toimintaa-vai-myos-ihmisten-kadenjalkia

* Von Dutch: gangsterismia uusnatsi-automaalaajan ruholla

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18796724/von-dutch-gangsterismia-uusnatsi-automaalaajan-ruholla

* USA:n protektionismi aiheutti sisällissodan

( paitsi että ei, vaan sen sytytti orjuutta kannattava konfederaatio kuten nimimerkki MeAgaIn muistuttaa aiheellisesti jo ketjun alusta alkaen )

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18899655/usan-protektionismi-aiheutti-sisallissodan

* Katolisen Kennedyn voiton turvasi likainen valeliputus-politikointi

( ei ole mitään tekemistä Kennedyn murhaan liittyvien salaliittoteorioiden kanssa, pelko pois )

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18865177/katolisen-kennedyn-voiton-turvasi-likainen-valeliputus-politikointi

* Mitä muita yrityksiä kuin Gucci tiedätte, joista perustaja on karusti savustettu ulos?

( palataksemme Guccin historian aihepiiriin )

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18865147/mita-muita-yrityksia-kuin-gucci-tiedatte-joista-perustaja-on-karusti-savustettu-ulos

* Jozef Pilsudski ryösti junan (1908), tuomitaanko samoin perustein kuin Stalin ja Bogdanov?

( vähemmän tunnettua historiikkia Puolan päämiehen taustoista pankkiryöstäjänä tsaarin Venäjän aikoihin)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18866040/jozef-pilsudski-ryosti-junan-(1908)-tuomitaanko-samoin-perustein-kuin-stalin-ja-bogdanov

* Sosialisti-vallankumoushurmokselliset pankkiryöstöt: Tiflis ja Bezdani (Vilna)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18873456/sosialisti-vallankumoushurmokselliset-pankkiryostot-tiflis-ja-bezdani-(vilna)

* Lvivin sobori vuodelta 1946

( vähemmän tunnettua seikkaa toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta, viittausta monen eri instituutin tutkijan näkemyksiin; myös ajankohtaisempaa viittausta Ukrainalais-ortodoksikirkon kireästä asemasta tämänhetkisen sodan takia )

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19117784/lvivin-sobori-vuodelta-1946

* Millä vaatebrändeillä on takanaan dramaattista historiaa?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18869074/milla-vaatebrandeilla-on-takanaan-dramaattista-historiaa

* Gianni Versace ja Alexander McQueen; mitä muodin ja kapitalismin maailma menettikään

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18873737/gianni-versace-ja-alexander-mcqueen-mita-muodin-ja-kapitalismin-maailma-menettikaan

* Vaikuttaa siltä, että Latvia on vapaana, itsenäinen valtio kiitos liberaali-demokraattisten arvojen

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18890597/vaikuttaa-silta-etta-latvia-on-vapaana-itsenainen-valtio-kiitos-liberaali-demokraattisten-arvojen

* Rauhanturvaaja Romeo Dallaire on kertonut tämän Ruandan isänmaallisen rintaman toimista

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18893236/rauhanturvaaja-romeo-dallaire-on-kertonut-taman-ruandan-isanmaallisen-rintaman-toimista

* Olisiko jenkkisotilaiden hirmuteot kuten My Laissa vältetty paremmilla sotastrategioilla?

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18584124/olisiko-jenkkisotilaiden-hirmuteot-kuten-my-laissa-valtetty-paremmilla-sotastrategioilla

* Muotimaailma tekee taas historiaa: Versace siirtyy Michael Korsilta Pradalle

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19044886/muotimaailma-tekee-taas-historiaa-versace-siirtyy-michael-korsilta-pradalle

* Uutta eloa palstalle? Vihamielisten yritysvaltausten historiaa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18866847/uutta-eloa-palstalle-vihamielisten-yritysvaltausten-historiaa

Eiköhän tuosta irtoa parempia lukuhetkiä. Voit kiittää myöhemmin. :)

Äänestä
  • Yritysvaltausten historia -ketjusta, kuinka moni mahtaa tietää tästä Suomen historian seikasta?

    Tieteessä Tapahtuu
    Numero 2/2023
    Samuli Skurnik
    20.4.2023
    Suomen pankkihistorian ensimmäinen nurkanvaltaus – kuka, mitä, miksi?
    https://www.tieteessatapahtuu.fi/numerot/2-2023/suomen-pankkihistorian-ensimmainen-nurkanvaltaus-kuka-mita-miksi

    Suomen puolella taas Helsingin Osakepankin nurkanvaltaus tapahtui jo 1910-luvulla.

    》Suomen pankkihistoria on tunnetusti värikästä. Pankkeja on syntynyt, kaatunut ja yhdistynyt toisiinsa. Eräs varhainen draama, joka oli omassa lajissaan ensimmäinen, koettiin jo 1910-luvulla. Silloin tapahtui Helsingin Osakepankin nurkanvaltaus. Vastikään julkisuuteen tulleet ruotsalaiset arkistolähteet valottavat sitä uudesta näkökulmasta.

    》Suomen pankkihistorian ensimmäinen nurkanvaltaus tapahtui 1910-luvun puolivälin jälkeen, ja sen kohteena oli Helsingin Osakepankki (HOP) (Kuisma ja Keskisarja 2012, 91).

    》Suomalaisia uranuurtajia tällä alalla olivat A. Ahlstrom Oy ja Ab W. Gutzeit, kun ne ”taistelivat ruhtinaskunnasta” vääntäessään kättä vuosina 1908–1909 viipurilaisen kauppahuoneen Paul Wahl & Co:n teollisista omistuksista. Yhtiö oli ajautunut kolmannen omistajapolven keskinäisiin ristiriitoihin ja taloudelliseen ahdinkoon. (Kuisma 1993, 296–300.)

    》Nurkanvaltauksessa joku markkinoiden toimija toteuttaa osakekaupan tai niiden sarjan tarkoituksenaan ennen pitkää kasvattaa eri keinoin omistusosuuttaan. Tavoitteena on vallata ensin pieni nurkka mutta saada lopulta määräysvalta jossakin kiinnostavassa yhtiössä. Kun tämä tapahtuu yhtiön omistajien tai johdon tahdon vastaisesti, puhutaan vihamielisestä nurkanvaltauksesta. (Pönkä 2008.)

    》Taloustieteilijät Bengt Holmström ja Stephen Kaplan ovat selittäneet ilmiötä seuraavasti: Nurkanvaltaukset tai laajemmin yritysvaltaukset alkavat yleistyä, kun yritysten kasvun mahdollisuudet parantuvat ja samaan aikaan osakkeenomistajien asema yhtiöissä vahvistuu. Näillä operaatioilla pääomamarkkinat pyrkivät eliminoimaan ylikapasiteettia tai palauttavat oikealle tielle yritysjohtoa, joka on laiminlyönyt osakeenomistajien etuja muiden osapuolten kustannuksella. (Holmström ja Kaplan 2001.)

    》Epävakaat ajat tuntuvat olevan nurkanvaltauksille erityisen otollisia. Myös HOPin nurkanvaltauksen taustana olivat ensimmäisen maailmansodan levottomat olot, joiden aikana Suomi oli ajautumassa vauhdilla kohti ensimmäistä villiä kasinokauttaan.《

    Luulisi, että taloushistoriasta kiinnostuneet osaisivat tuoda esiin tätäkin seikkaa eikä vain jotain kulunutta höttöä alhaalla roikkuvasta kommunismi-hedelmästä. Näköjään se tarkempi katsaus miten kapitalismi toimiikaan onkin yhtäkkiä liian vaikeaa.

    Äänestä

Aloittajaa saattaa lohduttaa myös ketju, jossa viitattiin uutiseen keskiaikaisen saksalaislinnan alta Ilsenhöhlen luolasta löytyneistä 47 500 vuotta vanhoista luurangoista ja siinä samalla tehtiin pilaa nuorimaakreationisteista.

Niin mitä se Jumala loi 6000v sitten?
( sarkastinen otsikko, jos joku ei ehtinyt vielä tajuta )
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18250373/niin-mita-se-jumala-loi-6000v-sitten

Tuossa ketjussa viitattu artikkeli:
Saksalaislinnan alta tehtiin löytö, joka voi selittää yhden ihmiskunnan suurimmista mysteereistä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/saksalaislinnan-alta-tehtiin-loyto-joka-voi-selittaa-yhden-ihmiskunnan-suurimmista-mysteereista/8869764

Äänestä

Etnisen kansallismielisyyden idiotismiakin on käsitelty useammassa ketjussa, joten siitäkin riittää luettavaa.

Ole hyvä vain tästäkin. :)

* Toisinajattelija Vladimir Tismaneanu: Etno-kansallismielisyys on vain toinen tuhoisa kollektivismi

(Vladimir Tismaneanu selvisi toisinajattelijana Romanian kommunismi-tyranniasta, mutta ei omaa illuusioita myöskään kapoisen etnisen määritelmän motivoimia nationalismi-aatteita kohtaan. Tämä johdonmukaisuus on saanut jopa jotkut anonyymit tuntemaan olonsa uhatuiksi ja huutamaan "woke", josta eivät itse tiedä mitä se tarkoittaa.)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18559704/toisinajattelija-vladimir-tismaneanu-etno-kansallismielisyys-on-vain-toinen-tuhoisa-kollektivismi

* Syypää markkinavastaisiin kansallistamisiin etno-kansallismielisyys, ei sosialismi tai kommunismi

(Viittaus Amy Chuan teokseen ”Maailma liekeissä: Globaali markkinatalous, demokratia ja konfliktit” (2003), jonka on suomentanut Jaana Airaksinen)

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18254105/syypaa-markkinavastaisiin-kansallistamisiin-etno-kansallismielisyys-ei-sosialismi-tai-kommunismi

* Frederic Bastiatin pilalausunto protektionistisesta vapaan kaupan vastaisesta talousmenettelystä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18320967/frederic-bastiatin-pilalausunto-protektionistisesta-vapaan-kaupan-vastaisesta-talousmenettelysta

Siinä vähän erilaista näkökantaa kuin mihin dementikko-spämmärit pystyvät.

Äänestä

Entä se miten Puolan olisi pitänyt tehdä ennaltaehkäisevä hyökkäys Natsi-Saksaan vuonna 1933?

Äänestä

  • Joskus keskeltä somemerta voi löytyä yllättäviäkin helmiä. Jodelissa oli laitettu tietoiskua tästä aiheesta eli Puolan valmistelemasta ennaltaehkäisevästä invaasiosta Natsi-Saksaan, joka ei ole niin obskuuri kuin pelkästään iltalehtihistoriaa selaavasta saattaa vaikuttaa.

    Puolan (eli Pilsudskin) olisi pitänyt ehkä ennaltaehkäisevä invaasio Natsi-Saksaan jo vuonna 1933.
    https://shared.jodel.com/ZhCIhBR3F0b?channel=copy

    Jodel-päivityksen listaamat tiedonlähteet Puolan hypoteettisesta ennaltaehkäisevästä invaasiosta Natsi-Saksaan vuonna 1933

    ● https://www.jstor.org/stable/25776646

    The Polish plan for a "preventive war" against Germany in 1933

    ● https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/09592290903455667

    The Polish Blitz, More than a Mere Footnote to History: Poland and Preventive War with Germany, 1933

    ● https://ampoleagle.com/how-pilsudski-nearly-averted-world-war-ii-p11868-1.htm

    How Pilsudski nearly averted World War II

    ● https://web.archive.org/web/20240129192106/https://www.thefirstnews.com/article/first-strike-how-the-poles-wanted-to-launch-a-preventive-war-against-hitlers-germany-3447

    Verkkoarkistoitu sittemmin lakkautetulta sivustolta

    Magda Dercz,

    First strike: how the Poles wanted to launch a ‘preventive war’ against Hitler’s Germany

    Puolalaisen professori Marek Kornatin haastattelu

    ● https://youtu.be/Lfrsa2JXb2E?si=E-MmGnSzEuIzk7PF

    Poland's plans on a pre-emptive war against Nazi Germany in 1934

    Poland Daily History

    Benjamin Lee haastattelee historioitsija Krzysztof Jabłonkaa.

    ● https://www.huffpost.com/entry/is-preventive-war-ever-justified_b_1652686

    Is Preventive War Ever Justified?

    Siteerausta Peter Hetheringtonin artikkelista koskien Puolan ennakkotoimia Saksan kasvavaa uhkaa vastaan:
    》Recognizing that Hitler was immune to normal diplomacy, Piłsudski began preparations for a preventive war. Unlike the situation in 1939, in March 1933, Poland was in a position to carry out this threat. As Hitler knew, the Polish army possessed more than 250,000 highly trained and well-equipped soldiers. Although in the initial stages of secretly rearming, in 1933 the German military had no modern weapons, namely airplanes, tanks, or armored cars, and according to the terms of the Versailles Treaty its army was limited to 100,000 men. Piłsudski was prepared to send Polish troops to occupy Danzig, East Prussia, and possibly Upper Silesia, while France would march through the Rhineland into the Ruhr. The move would expose the weakness of the boisterous young Nazi regime, humiliate Hitler, and possibly remove him from power. The occupying troops would then refuse to evacuate German territory until the Reich made assurances to honor the peace treaty.
    ....
    》In the end, the preventive war against Germany never materialized. But Piłsudski, who had defeated the Red Army without Western assistance in 1920, was apparently prepared to ignore international consensus and order unilateral action to defend the Polish state. Significantly, Hitler -- who understood Piłsudski was not prone to issue empty threats -- believed this to be true. Poland used the threat of preventive war to maneuver Germany into a series of agreements designed to buy time to prepare for the inevitable war Piłsudski saw coming.

    》Unfortunately, the Polish leader died in 1935. Poland, which had lost its brief military superiority, was attacked and overwhelmed by Germany in 1939. It will never be known if Piłsudski's preventive war could have eliminated the Nazi threat. What is known is that without it, millions of Poles were killed and the survivors condemned to another half century of enslavement.

    》Justification of preventive war is by its nature counterfactual; in other words, it is based on events that did not occur. Such action is perhaps particularly difficult to justify if it's successful. By definition, the original threat would have been eliminated. But just because counterfactual historic arguments are inherently controversial, it does not mean they are never valid. One can make the reasonable case that preventive war against Hitler in 1933 would have altered history in a positive direction and might have spared Europe from the nightmare of WWII.《

    Laittaakin ihmettelemään miten ennakoivasta sodasta helppoudella Suomen tapauksessa puhuvat vetävätkin umpisuolensa solmuun Puolan ja Natsi-Saksan suhteen. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Joskus keskeltä somemerta voi löytyä yllättäviäkin helmiä. Jodelissa oli laitettu tietoiskua tästä aiheesta eli Puolan valmistelemasta ennaltaehkäisevästä invaasiosta Natsi-Saksaan, joka ei ole niin obskuuri kuin pelkästään iltalehtihistoriaa selaavasta saattaa vaikuttaa.

    Kiitoksia, että vinkkasit Marek Kornatin ja Krszystof Jablonkan haastattelut. Se millä kaikin tavoin Natsi-Saksaa yritettiin pysäyttää ja hidastaa (ml. kansainvälisillä boikoteilla ja anglo-saksalais-laivastosopimuksella) on ylipäätään aihepiiri, jota saisi tutkia enemmänkin.

    Äänestä

  • No, miksei se tehnyt?

    Äänestä

  • Kyllä, Puolan olisi pitänyt ehdottomasti tehdä ennaltaehkäisevä hyökkäys Natsi-Saksaan vuonna 1933.

    Äänestä

Tärkein aihe on Homo sapiens marsalkka.

Äänestä
  • SE ON SITÄ vain HOMO-Tiltulle! Kukin tehtävänsä mukaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmiskunta on ollut nykyisen homo sapiens sapiensin edustajana satoja tuhansia vuosia, pysyvää asutusta kaiketi jopa yli 10 000 vuotta, kirjoitustaidon aloittamaa historiallista aikaa n. puolet edellisestä. Historiaa tarjolla siis tuhansia vuosia joihin mahtuu tuhansia kulttuureita, sivilisaatioita ja valtakuntia. Entäpä tämän palstan "keskustelu" aiheet historiasta? Toista maailmansotaa, etenkin pienen Suomen osuutta siinä sekä pallottelua ruotsinkielisen tsaarin upseerin sukupuolielämästä, ripaus Suomen sisällissotaa, enemmän natsien valkopesua ja eugeniikkaa sitten ehkä jotain salaliittohörhöilyä muista(kin) aiheista. Aivan kuin koko ihmiskunnan kronikkaa selaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu